Pianosonaatti nro 29 (Beethoven)

Wikipedia

Ludwig van Beethovenin pianosonaatti nro 29 B-duuri op. 106, lisänimeltään Hammerklavier, on yksi romantiikan ajan teknisesti vaativimmista pianosonaateista Franz Lisztin h-molli-sonaatin ohella.

Sonaatti on syvällinen ja vaativa niin kuulijan kun soittajankin näkökulmasta. Teoksessa on neljä osaa, ja sen kesto vaihtelee neljästäkymmenestä minuutista viiteenkymmeneen esitystemposta riippuen. Syntyaikanaan se oli Beethovenin ja samalla maailman pisin (tunnettu) sonaatti. Teoksen taustalla kummittelee myös Beethovenin vaikea rahapula, jonka takia hänen oli pakko saada teos valmiiksi lyhyessä ajassa. Ainutlaatuinen on myös Beethovenin jälkikäteen tähän sonaattiin tekemä muutos (kts. Adagio).

Hammerklavier (suom. vasaraklaveeri) on ensimmäinen "suuri" sonaatti, johon on sulautettu eri tyylikausien musiikkia. Sonaatti sisältää fuugan (barokki) ja sonaattimuotoisen osan (klassismi). Finaalissa on tosin myös häivähdys romantiikkaa.

[muokkaa] Sonaatin rakenne

• Sonaatissa on neljä osaa:
  • Allegro
  • Scherzo. Assai vivace
  • Adagio sostenuto
  • Largo – Allegro risoluto.

Sonaatin ensimmäinen osa alkaa komealla teemalla (ks. nuottiesimerkki). Fermaatit eli pidäkkeet luovat jännitystä. Sävellaji vuorottelee B-duurin ja G-duurin välillä, mikä on sinänsä hämmästyttävä ja aikanaan ennenkuulumaton ratkaisu. G-duuri-teeman jälkeen palataan avausteemaan, mutta se soi hieman mahtipontisemmin kuin alussa.

Sonaatin toinen osa on scherzo, jonka tarkoitus on vain hieman keventää tunnelmaa raskaan alkuosan jäljiltä. Scherzo kestää vain noin kolme minuuttia ja on hyvin eloisa. Sen teemaa on jopa luonnehdittu parodiaksi ensimmäisen osan teemasta. Trio on paljon dramaattisempi. Beethoven lisäsi tähän vielä dramaattisen väliosan, "Preston". Siinä tahtilajiksi vaihtuu 2/4. Lopussa alkuteema palaa, ja osa päättyy forte-sointuihin.

Adagio on sonaattimuotoinen hidas osa. Se on soittajalle ja kuuntelijalle erittäin raskas. Adagiossa on epätavallista myös se, että puoli vuotta sonaatin valmistumisen jälkeen Beethoven lähetti kustantajalle yhden tahdin liitettäväksi osan alkuun. Kustantaja kertoi myöhemmin:

"Minun on tunnustettava, että tahtomattani ajattelin, onko vanha opettajani todella tullut hulluksi – moinen huhu on jo jonkin aikaa kiertänyt. Lisätä nyt kaksi säveltä niin suurenmoiseen teokseen, jota oli työstetty perinpohjaisesti ja joka oli valmistunut jo puoli vuotta aiemmin!! Ja kuitenkin näiden kahden sävelen vaikutus on hämmästyttävä. Koskaan ennen ei näin vaikuttavia ja tärkeitä säveliä ole liitetty valmiiseen sävellykseen, ei vaikka niitä olisi suunniteltu alusta asti."

Viimeinen osa, Largo – Allegro risoluto, alkaa rauhallisesti. Välillä sonaatti ryöpsähtelee nopeita juoksutuksia, mutta hitaat soinnut fermaatteineen pysäyttävät tunnelman. Suuren tunteidenpurkauksen jälkeen tahtilaji vaihtuu 4/4:stä 3/4:aan ja sävellaji A-duurista B-duuriin. Silloin alkaa Fuga a tre voci, kolmiääninen fuuga. Tämä on pianokirjallisuuden huikaisevimpia teoksia. Pianisti saa esittää nopeaa ja paikoin raskasta kolmiäänistä fuugaa yli 10 minuuttia, ja hänen on jaksettava irrotella vielä lopussakin. Finaali vain vaikeutuu loppua kohden. Hammerklavier on kuuluu musiikinhistorian suurimpien pianosonaattien joukkoon.

Ludwig van Beethovenin pianosonaatit

Op. 2 nro 1 | Op. 2 nro 2 | Op. 2 nro 3 | Op. 7 | Op. 10 nro 1 | Op. 10 nro 2 | Op. 10 nro 3 | Op. 13 (Pateettinen sonaatti) | Op. 14 nro 1 | Op. 14 nro 2 | Op. 22 | Op. 26 | Op. 27 nro 1 (Quasi una fantasia) | Op. 27 nro 2 (Kuutamosonaatti) | Op. 28 (Pastoraalisonaatti) | Op. 31 nro 1 | Op. 31 nro 2 (Myrsky) | Op. 31 nro 3 (Die Jagd) | Op. 49 nro 1 | Op. 49 nro 2 | Op. 53 (Waldstein) | Op. 54 | Op. 57 (Appassionata) | Op. 78 | Op. 79 | Op. 81a (Jäähyväissonaatti) | Op. 90 | Op. 101 | Op. 106 (Hammerklavier) | Op. 109 | Op. 110 | Op. 111