Pekka Sivonen
Wikipedia
Pekka Päiviö Sivonen (s. 1961 Heinävesi), valtiotieteen ylioppilas ja Digian hallituksen päätoiminen puheenjohtaja. Hän on toiminut 1980-luvulla ja 1990-luvulla erilaisissa tiedotus-, viestintä- ja mainosalan tehtävissä mm. toimittajana Urheilukalastus -lehdessä, toimitussihteerinä Talouselämä -lehdessä ja vastaavana päällikkönä SanomaPrintin yritysjulkaisuissa. Hän on ollut perustamassa Viestinnäntekijät Oy:tä, Mainonnantekijät Oy:tä ja Comma Finland Oy:tä.
Sivosen tähän astisen toiminnan tärkein vaihe alkoi vuonna 1997, jolloin hän perusti Digia Oy:n. Aluksi yhtiö keskittyi internet -markkinoinnin ja multimedia -sovellusten tuottamiseen yrityksille, mutta 2000-luvun vaihteessa yrityksen toiminta siirtyi ja keskittyi Symbian -käyttöjärjestelmän hyödyntämiseen ja sitä alustanaan käyttävien ohjelmistojen tuottamiseen. Tästä alkoi yhtiön ja Nokia Oyj:n välinen yhteistyö.
Sivosen luotsaamana Digia Oy fuusioitui vuonna 2005 SysOpen Oyj:n kanssa, jolloin muodostui SysOpen Digia Oyj, joka muutti nimensä Digiaksi vuonna 2008.
Hän on laajentanut yritystoimintaansa vuonna 2005 matkailualalle perustamalla BlueWhite Resorts Oy:n, joka on ostanut yrityksiä mm. Tervosta, Nilsiästä, Kuopiosta, Puumalasta ja Lieksasta.
Hänellä on kolme lasta.