Pauli Burman
Wikipedia
Pauli Kalevi Burman (s. 2. tammikuuta 1933, Helsinki) on toimittaja ja entinen sosialidemokraattinen poliitikko ja kansanedustaja.
Burmanin vanhemmat olivat levyseppä Otto Burman ja Aino Maria Lindström. Hän pääsi ylioppilaaksi 1952 ja valmistui valtiotieteen kandidaatiksi 1957 ja maisteriksi 1961. Burman oli Ylioppilaslehden toimittajana 1953–1956, Koulusanomien toimitussihteerinä 1955–1957 ja Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerinä 1957–1958. Hän oli SDP:n opintosihteerinä 1958–1960, tiedotussihteerinä 1960–1966 sekä pääministeri Rafael Paasion sihteerinä 1966–1967.
Burman toimi Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajana 1968–1974 ja sen jälkeen hän oli Enso-Gutzeit Oy:ssä projektitehtävissä sekä logististen palveluiden kehitysjohtajana 1987–1992.
Burman oli SDP:n kansanedustajana vuosina 1966–1970 ja 1974–1975 edustaen Helsingin kaupungin vaalipiiriä. Hän tuli jälkimmäiselle kaudelleen vuonna 1974 kuolleen edustaja Tyyne Paasivuoren tilalle. Burman toimi presidentin valitsijamiehenä vuoden 1968 presidentinvaaleissa ja oli jäsenenä Yleisradion hallintoneuvostossa ja Helsingin kaupunginvaltuustossa. Hän oli myös Sosialidemokraattisen nuorison keskusliiton varapuheenjohtaja, Väinö Tannerin säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja ja jäsenenä muun muassa Valmet Oy:n ja Suomi-Salaman hallintoneuvostoissa.
Burman oli naimisissa Helmi-Marja Lappalaisen kanssa vuosina 1953–1957. Avioeron jälkeen hän meni uusiin naimisiin Leena Ollisen kanssa 1957. Hänellä on ensimmäisestä avioliitosta yksi tytär ja toisesta avioliitosta kaksi poikaa ja tytär.
[muokkaa] Lähteet
- Pauli Burman Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.