Omaha-intiaanit
Wikipedia
Omaha-intiaanit on intiaaniheimo, jonka jäsenet asuivat alun perin Atlantin rannikolla, mutta he lähtivät jo esihistoriallisella ajalla vaeltamaan sisämaahan. He kulkivat läpi monien nykyisten osavaltioitten. He asuivat Ohiossa Wabash-joen varrella lähellä nykyistä Cincinnatia. Täältä vaellus jatkui Minnesotaan. Heidän nimensä merkitsi "vastavirtaan kulkijoita". Heimon nimi saattoi juontaa tästä pitkästä vaelluksesta. Omahat kuuluivat siouan kieliryhmään ja he olivat erkaantuneet pitkän taivalluksensa aikana suuremmasta kansasta, johon myös osaget, poncat, quapawit ja kawit olivat kuuluneet. Omahia pidettiin yleisesti rauhaarakastavina, eivätkä he tiettävästi olleet koskaan sotajalalla Yhdysvaltoja vastaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kulttuuri
Alun perin he asuivat maamajoissa, mutta hieman myöhempinä aikoina myös wigwameissa, jotka oli taitavasti päällystetty puunkuorella. Vielä myöhempinä aikoina, kun heistä tuli tasankokansa, he käyttivät myös tiipiitä. Tiipiit he omaksuivat siouxeilta. pawneilta he puolestaan saivat ajatuksen maamajan käytöstä, joissa asuttiin kylminä kausina. Majojen oviaukot osoittivat aina itään, kohti auringonnousua, muistuttamassa heidän itäisestä alkuperästään. Majat olivat kookkaita ja niissä saattoi asua koko suku. Tarpeen vaatiessa myös hevosia saatettiin pitää sisällä majassa.
Omahat paitsi pyydystivät kesäisin biisoneita metsästivät myös lintuja ja harrastivat kalastusta. Naiset keräsivät sieniä ja erilaisia juuria. Lisäksi he olivat oppineet pawneilta maissinviljelyn. Myös maapähkinät sekä artisokka kuuluivat heidän ravintoonsa.
Omahat jakaantuivat vielä erikseen sekä luokkiin että klaaneihin. Heillä oli useita johtajia ja monia luokkaryhmiä, jossa päälliköt kuuluivat omiin ryhmiinsä, poppamiehet ja papit omiinsa ja pelkkä kansa taas eri ryhmään. klaaneja oli kymmenen ja vielä erikseen löytyi salaseuroja. Oli parantajien seura ja sotureitten seura. Joskus myös kaw-intiaanien kanssa oli yhteisiä rituaaleja. Pukeutumiseltaan omahat eivät juuri eronneet naapureistaan. He käyttivät sen ajan intiaanimuodin mukaisia pukinnahkaisia säärystymiä ja ripsureinaisia paitoja. Hiukset annettiin kasvaa pitkiksi ja saatettiin usein muotoilla yhdeksi pitkäksi palmikoksi niskaan. Kauniita sulkia pidettiin yleisesti palmikon koristeena. Omahat olivat tavallista musikaalisempia ja jo pienet lapset opetettiin rakentamaan musiikki-instrumentteja. Heidän vuotuinen kohokohtansa oli Pow-wow. Tämä tansseihin ja lauluun perustuva tapahtuma juonsi alkunsa heidän omasta kulttuuristaan 1600-luvulta.
[muokkaa] 1700-luku
Minnesotassa asuvat sioux-intiaanit olivat ahdistelleet hyökkäyksillään siinä määrin omahia, että nämä olivat siirtyneet Nebraskaan. 1700-luvun alkupuolella he asettuivat Missourin läntisille rannoille Platte- ja Niobrara-joen välille. Ensimmäiset valkoiset turkismetsästäjät tapasivat paljon omahia Bellevuen alueella metsästämässä riistaa ja harrastamassa maanviljelyä. Valkoisten kanssa ei ollut erimielisyyksiä, mutta sioux-kansa oli harminaiheena täälläkin. Omahilla oli muutama suuri päällikkö, joista historiaan jäivät Blackbird ja Big Elk. Ensin mainittu hallitsi kansaansa lujalla otteella 1700-luvun loppupuolella. Hänen johdollaan omahat harrastivat paljon kaupankäyntiä espanjalaisten ja ranskalaisten kanssa. Blackbird toimi päällikkönä omahien suurimmassa kylässä, joka sijaitsi Omaha creekin varrella ja jonka nimi oli Tonwantonga. Siellä asui yli tuhat intiaania. Kaiken kaikkiaan omahien rooli oli varsin merkittävä 1700-luvun intiaanihistoriassa. Blackbird avasi kauppareitit Euroopan kansojen kanssa tasangoilla. Ehkä hän näki valkoisen miehen vahvuuden, eikä halunnut riitaisuuksia näiden kanssa. Paljolti suuren päällikkönsä ansiosta omahat olivat melko vahvoja tuolla vuosisadalla. Heidän ratsastustaitonsa oli ihailtava ja he kykenivät puolustautumaan siouxeja vastaan, jotka olivat heidän päävihollisensa.
[muokkaa] Omahien voima murtuu
Vuonna 1800 alkanut isorokkoepidemia tappoi yli 400 omahaa ja heidän joukossaan menehtyi myös kansansa tukipilari Blackbird. Tämän tapauksen jälkeen omahain tärkeä rooli Missourin jokilaaksoissa katosi. Suuri osa heidän vahvuudestaan kuoli Blackbirdin mukana. Toinen suuri päällikkö Big Elk vaikutti 1800-luvun alkupuolella. Hän oli viimeinen täysverinen omahapäällikkö. Hänet haudattiin vuonna 1846 Bellevuen hautausmaalle Nebraskassa. Ennen kuolemaansa hän ehti jatkaa samaa linjaa Blackbirdin jalanjäljillä huolehtimalla siitä, että välit valkoiseen mieheen pysyivät kunnossa. Vihollisuudet siouxien kanssa kuitenkin jatkuivat. Nämä sodat vähensivät omahien rivejä entisestään. Alun perin yli 3000-päinen kansa muuttui nyt asteittain heikommaksi. He liittoutuivat pawneiden kanssa, koska olivat yksin liian heikkoja kyetäkseen vastarintaan. Samalla he joutuivat alistettuun asemaan pawneiden määrätessä kaikesta.
Ranskalaiset perustivat omahain maille kauppa-aseman vuonna 1812. Myöhemmin mormonit solmivat omahien kanssa ystävälliset suhteet, koska halusivat kulkea näiden maitten läpi matkallaan Utahiin. Uhkaavasti hupeneva biisonikanta nälkiinnytti väestöä. Vuonna 1854 he myivät maansa Yhdysvaltain hallituksella ja saivat samana vuonna itselleen reservaation hyvin läheltä omia entisiä asuinalueitaan Nebraskassa.
[muokkaa] Nykyaika
Omahakulttuuri kukoistaa taas. Heitä lienee yli 5000 henkeä Nebraskassa, jossa he edelleen asuvat samassa reservaatissa. Musiikilla on suuri merkitys heidän nykyisessä elämässään, samoin suullisilla traditioilla. Monet omahat ovat kunnostautuneet myös käsityöläisinä.
[muokkaa] Lähteet
Pentti Virrankoski: "Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit" sivut 170-171. ISBN 951-717-788-7
