Neuvostoliiton ja Japanin suhteet ennen toista maailmansotaa
Wikipedia
Neuvostoliiton ja Japanin suhteet pohjautuivat ennen toista maailmansotaa Venäjän keisarikunnan ja Japanin keisarikunnan samoin kuin myös muiden maiden kilpailulle Kaakkois-Aasiassa lähinnä Kiinan alueista. Japani liittoutui 1902 Britannian kanssa, mikä mahdollisti sille liittymisen ensimmäiseen maailmansotaan Saksan toimilupa-alueiden saamiseksi Versailles'n rauhan 156. artiklan perusteella, vaikka myös Kiina oli ollut ympärysvaltojen puolella ensimmäistä maailmansotaa ja siellä oli ollut odotuksia Saksan toimilupa-alueen palaamisesta Kiinan suoraan hallintaan. Japanin politiikka heijasti periaatteessa Britannian pyrkimyksiä padota Venäjän vaikutusvallan kasvua Aasiassa, minkä vuoksi se pääsi hyötymään niin Kiinan kuin Koreankin alueista.
[muokkaa] Neuvosto-Venäjä ja Japani
Japani osallistui monien ympärysvaltojen tapaan Venäjän interventioon vahvan asemansa takaamiseksi Kiinassa. Japani laski joukkoja maihin Vladivostokissa.
[muokkaa] Neuvostoliitto ja Japani
Maiden välit normalisoituivat jossain määrin, kun Japani veti joukkonsa pois Neuvosto-Venäjältä. Kuitenkin 1938 ja 1939 Neuvostoliitto ja Japani joutuvat kahteen aseelliseen yhteenottoon keskenään, joissa Neuvostoliitto onnistui torjumaan Japanin hyökkäykset.
[muokkaa] Halhin-Golin taistelut
Neuvostoliitto torjui 1938 Japanin rajoitetun hyökkäyksen kahdelle kukkulalle sekä 1939 laajahkon hyökkäyksen Mongoliaa vastaan, jonka turvallisuuden Neuvostoliitto oli ryhtynyt takaamaan.