Nauraminen
Wikipedia
Nauraminen eli nauru on huvittuneisuuden, ilon ja joskus muiden tunteiden ulkoista ilmaisemista. Nauraminen on ihmiselle tyypillistä, kun hän kuulee, näkee tai tuntee jotain hänestä hauskaa tai huvittavaa. Nauru voi olla myös reaktio fyysiseen kosketukseen, kuten kutittamiseen. Nauraessa ihminen paljastaa tavallisesti hampaansa ja vetää suupieliään ylöspäin. Hänen pallealihaksensa supistelee ja silmänsä kaventuvat. Lievempää nauramista, josta ei kuulu ääntä, kutsutaan hymyilemiseksi.
Nauraminen on osa ihmisten välistä vuorovaikutusta, ja sen on arveltu kehittyneen alun perin sosiaalisen kanssakäymisen tarpeisiin. Nauramista käytetään osoituksena ryhmään kuulumisesta – se ilmaisee hyväksyntää ja positiivisia tunteita. Nauraminen on joskus tarttuvaa: yhden henkilön nauraminen voi saada toisetkin nauramaan. Myös ilokaasun eli typpioksiduulin hengittäminen ja jotkut päihteet voivat aiheuttaa nauramista. Voimakas nauraminen voi joskus laukaista kyyneleiden eritystä ja jopa lihaskipua.[1]
Alle 6-vuotias nauraa keskimäärin noin 300–400 kertaa päivässä ja aikuinen noin 15 kertaa päivässä. Naurukouluttaja Vesa Karvisen mukaan kahden minuutin nauraminen vastaa 45 minuutin rentoutumista.[2]
Huumoria ja nauramista sekä niiden psykologisia ja fysiologisia seurauksia ihmisessä tutkiva tieteenala on nimeltään gelotologia.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Nauru viesti turvallisuudesta Tieteen kuvalehti 1/2004. Viitattu 15. helmikuuta 2007.
- ↑ Pirkko Tuominen: Sosiaalista liimaa Yliopisto-lehti. Viitattu 25. elokuuta 2007.
