Metaetiikka
Wikipedia
Metaetiikka on etiikan osa-alue, joka tutkii moraalisten arvostelmien ja teorioiden luonnetta, niiden pätevyyden ehtoja sekä eettisten käsitteiden alkuperää ja merkitystä. Etiikan muita osa-alueita ovat normatiivinen etiikka, joka pyrkii antamaan normeja ja sääntöjä, sekä deskriptiivinen eli kuvaileva etiikka, joka puolestaan pyrkii selittämään ihmisen toimintaa käytännössä.
Metaetiikka pyrkii vastaamaan kysymyksiin kuten
- Mitä on moraalinen hyvä?
- Mistä tiedämme jonkin asian olevan hyvää tai huonoa?
- Miten ihmisiä voidaan käytännössä motivoida toimimaan moraalisesti?
- Onko olemassa absoluuttisia moraalinormeja tai objektiivista moraalia?
Metaetiikassa ei yritetä edistää, puolustaa tai vastustaa moraaliarvoja, vaan selvittää eettisten sanojen ja väitteiden merkityksiä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Moraalikielen luonne
Kielen lauseet jakautuvat tosiasialauseisiin (de facto -lauseet), ja lauseisiin, jotka ilmaisevat, kuinka asiain pitäisi olla (de jure -lauseet).
Tosiasialause on esimerkiksi "Aurinko on tähti". "Aurinko" on looginen subjekti ja "on tähti" ilmaisee ominaisuuden ja sen määrittelyn. Tämän lauseen totuus voidaan päätellä havaintojen avulla. Tosiasialauseet ovat siis joko tosia tai epätosia.
Pitämislauseiden (de jure -lauseet) suhteen tilanne on toinen. Pitämislauseet voidaan kyllä muuttaa saman muotoisiksi kuin tosiasialauseet, mutta siitä huolimatta pitämislauseet eivät ole tosia tai epätosia samassa mielessä kuin tosiasialauseet.
Amerikkalaisen Luis E. Navian mukaan metaetiikan vaikeus liittyy eettisten sanojen "hyvä", "paha", "oikein", "väärin" jne. käsitteisiin. Ihmiset ovat väitelleet näiden sanojen merkityksestä erittäin runsaasti. Navian mukaan pohjimmaltaan on kysymys siitä, miten sellaiset sanat kuin "hyvä" voidaan liittää käytännön kysymyksiin tai asiantiloihin.
[muokkaa] Metaetiikan suuntauksia
Metaetiikan suuntauksia voidaan jaotella seuraavasti:
- Eettinen realismi (objektiivinen moraali): eettiset normit ovat tosia tai epätosia
- Eettinen naturalismi: on olemassa objektiivinen moraali, mutta tämä moraali on palautettavissa kokonaan ei-moraalisiin ominaisuuksiin tai asiaintiloihin
- Eettinen epänaturalismi eli eettinen intuitionismi: on olemassa objektiivinen moraali, mutta se ei ole empiirisesti mitattavissa, ainoastaan ihmisten vaistottavissa
- Jumalallisen ilmoituksen teoria: on olemassa objektiivinen moraali, joka perustuu jumalan antamiin käskyihin
- Eettinen konsensusteoria (absoluuttinen moraali): moraalista on löydettävissä kaikkien ihmisten konsensus
- Eettinen subjektivismi (subjektiivinen moraali): moraaliset normit eivät ole tosia tai epätosia
- Eettinen relativismi: moraalinen normi on pätevä vain osana jonkin kulttuurin keskenään hyväksymää sääntöä
- Emotivismi eli epäkognitivismi: moraaliset normilauseet eivät ole tosia tai epätosia, vaan tunteiden osoituksia
- Moraalinen skeptismi: moraaliset normilauseet ovat useimmiten epätosia.
- Eettinen virtuismi (hyve-etiikka)
[muokkaa] Moraalinen realismi
Vaikka eri uskontojen moraalinormit ovat hyvinkin erilaisia, uskonnot eivät ole yleensä hyväksyneet eettistä relativismia. Selvimpiä esimerkkejä jumalallisen ilmoituksen teoriasta ovat fundamentalistinen islam ja fundamentalistinen kristillinen protestanttisuus. Juutalaisuus pyrkii antamaan täydelliset ja yksityiskohtaiset ohjeet toimimiseen missä tahansa kuviteltavissa olevassa tilanteessa. Moraalinen realismi siis tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan on olemassa jokin universaali ja absoluuttinen käsitys oikeasta ja väärästä, eikä tekojen hyveellisyyttä voida perustella esimerkiksi yhteisön perinteillä tai kulttuurilla ylipäätään.
Katolisessa kristillisyydessä on joskus esiintynyt naturalismia lähellä olevia käsityksiä. Myös Martti Lutherin moraaliajattelussa on selkeästi luonnollista moraalilakia edustavia näkemyksiä.
Intuitionismi esiintyy uskonnoissa usein omatuntokäsitteenä. Uskonnottomassa etiikassa omaatuntoa pidetään melko usein yhteisön moraalin sisäistämisen seurauksena. Mukana saattaa olla myös evoluution mukanaan tuomia ihmisen synnynnäisiä luonteenpiirteitä. Eettinen epänaturalismi tarkoittaa yleensä samaa kuin eettinen intuitionismi.
Useimpien eettisten naturalistien mielestä epäeettiset ominaisuudet, jotka tuottavat moraalin, ovat empiirisesti mitattavissa. Useat katsovat jopa, että moraali on täten tieteellisesti mitattavissa.
[muokkaa] Moraalinen subjektivismi
Moraalista realismia vastassa on Humen laki, jonka mukaan siitä, miten asiat todellisuudessa ovat, ei voida päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla. Arvoja ei siis voida johtaa pelkästä tosiasiajoukosta, vaan mukana on oltava aina jokin arvo.
Eettisen subjektivismin mukaan moraalisten väitteiden todenmukaisuuden määrittää vallitseva kulttuuri-ilmapiiri tai tarkkailijoiden tai toimijoiden mielipiteet. Tämän vuoksi moraalisena voidaan pitää tekoa, jonka yhteiskunta hyväksyy, ja moraali vaihtelee yhteisöstä toiseen.
Moraalisten skeptikkojen mielestä ei ole olemassa objektiivisia arvoja, mutta väite että tällaisia arvoja olisi, on osa tavallisia eettisiä lauseita. Täten heidän mielestään eettiset arvostelmat ovat epätosia.
Epäkognitivismin mukaan moraaliset arvolauseet eivät ole todellisuudessa preskriptiivisiä käskylauseita vaan pelkkiä tunteidenosoituksia. "Varastaminen on oikein" on yksinkertaisesti tunteen ilmaus, vaikka toisten mielestä se on imperatiivi.
Jotkut uskonnottomat ajattelijat, kuten Edvard Westermarck, ovat olleet relativismin kannattajia. Ns. mannermaisessa ajattelussa, erityisesti sosiaalisessa konstruktivismissa ja postmodernismissa, relativismi kaikissa muodoissaan on saanut hyvinkin äärimmäisiä piirteitä.
[muokkaa] Moraalisääntöjen luonnetta koskevia väitteitä
- Velvollisuuksien täytyy olla yleistettävissä. Sama moraalinen sääntö koskee siis kaikkia samanlaisia tapauksia.
- Moraali on autonomista eli muista näkökohdista riippumatonta. On toimittava moraalisesti vain moraalin itsensä takia.
[muokkaa] Moraalisääntöjen pätevyyttä koskevia teorioita
Joissain tilanteissa yhden velvollisuuden noudattaminen saattaa rikkoa toista. Tämän takia brittiläinen W. D. Ross otti käyttöön käsitteen prima facie, joka on latinaa ja tarkoittaa ensi silmäyksellä. Tällaisessa tilanteessa tulisi noudattaa tärkeämpänä pidettyä velvollisuutta.
