Matkustajalentokone
Wikipedia
Matkustajalentokone tai liikennelentokone on lentokone, joka liikennöi tarkoituksena kuljettaa matkustajia. Pääosa näistä lentokoneista lentää reittejä, mutta melkoinen osa on turismiin liittyviä nk. charter-lentoja. Yleensä matkustajakoneista on kehitetty myös rahtiversio.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Matkustajalentokone sai alkunsa muutaman matkustajan kuljettavana yksimoottorisena lentokoneena. 1920-luvun alun Junkersin lentokonemallit olivat ensimmäiset, joilla matkustajia voitiin kuljettaa ilman tappiota. Lentoposti toimi kautta maailman lentoyhtiöiden subventioiden kanavana.
1930-luvun alkupuolella kehitetyt Boeingin versio 247, Douglasin DC-1 , DC-2 ja DC-3 sekä Junkers Ju-52 alkoivat kuljettaa jo suurempia määriä. Eri maiden ilmavoimissa vaikuttaneet siviilikohteiden massapommituksia tulevan sodan ratkaisun avaimina pitäneet upseerit saivat tuon ajan matkustajalentokoneiden nopeusennätyksiä hyväkseen käyttäen sen, että matkustajakoneiden teknologiaa sovellettiin suuriin pommikoneisiin. Toisen maailmansodan jälkeen pommikoneiden teknologiaa siirrettiin jonkin aikaa matkustajakoneisiin, esim. Lockheed Constellation ja De Havilland Comet, jonka tuho johtui olennaisesti brittiläisten pommikoneiden painestamattomuudesta. Comet on esimerkki siitä, miten markkinoilla epäonnistunut matkustajalentokone saa roolin asevoimissa.
Kapearunkoinen suihkumatkustajakone tuli 1950-luvun puolivälistä eteenpäin markkinoille, esim. De Havilland Comet, Boeing 707 ja Sud Aviation-yhtiön Sud SE 210 Caravelle. Boeing B707 on arveltu kehitetyn yhtiön hieman aiemmasta tankkaus- ja vakoilulentokoneesta, ts. asevoimien subventio auttoi Boeingin sen kaupalliseen läpimurtoon.
Lentomatkustajat olivat kuitenkin valikoitu väestöryhmä vielä 1960-luvun puoliväliin asti. 1960-luvun alussa 40% yhdysvaltalaisista (ilmeisesti otoksen valkoiset) ei ollut lentänyt lentokoneessa.
1960-luvulla matkustus lisääntyi. Douglas kehitti DC-8-koneen ja kehitystyö söi yhtiön talouden ja sotataeollisuuyhtiö McDonnell valtasi yhtiön. DC-9 kone jäi viimeiseksi Doulastin tuotemerkiksi, joka sekin muuttui MDC:ksi 1980-luvulla. 1970-luku muutti matkustamisen kaikkien liikkumismuodoksi ja koneiden koot kasvoivat. Lockheed L-1011 jäi Lockheedin viimeiseksi siviilituotteeksi Rolls-Roycen hidastellessa koneen moottorien kehitystä aikana, jolloin Lockheed oli talousvaikeuksissa. Airbus Industries syntyi vastineeksi Yhdysvaltain oligopolistiseen tarjontaan ja Länsi-Euroopan lentokoneteollisuuden konsolidaation merkkipaaluksi.
Koneiden uusimisessa on ollut rankkoja nousu- ja laskusyklejä ja on arveltu, ettei lentoyhtiö ole toiminnallaan tuottaneet osinkoja osakkeille. Kuitenkin 1980-luvun nurkanvaltaukset alkoivat - Reaganin dereguloitua Yhdysvaltain reittilentoliikenteen - lentoyhtiöistä.
[muokkaa] Rakenne nykyisin
Lentokone on rakenteeltaan putkimainen ja moottori(t) on sijoitettu yleensä siipiin tai peräsinten yhteyteen. Materiaalina lentokoneissa käytetään alumiinia ja muita kevytmetalleja. Matkustajalentokoneita on runkoratkaisusta riippuen kahta tyyppiä; laajarunkoinen kone, jonka matkustamossa on penkkirivien välissä kaksi käytävää sekä kapearunkoinen, jonka matkustamossa on vain yksi käytävä. Matkustajalentokoneet ovat yleistyneet matkustustavaksi nopeasti ja matkustajalentoja on lennetty jo 1920-luvulta asti Suomessakin. 1960–1980-luvuilla matkustajalentoliikenteen työjuhtia Suomessa olivat Convair, Caravelle, DC-8 ja DC-9 -lentokoneet. Nykyisin matkustajalentokoneita valmistavat suurimpina yrityksinä Boeing ja Airbus -yhtiöt ja suosittuja matkustajalentokoneita Boeing 737, 747, 767 ja 777 sekä Airbus A320- ja A340-sarjan koneet.
Usein lentokoneet pyritään kehittämään olemassa olevan mallin pohjalta, mikä johtuu uussuunnittelun suurista kustannuksista — ja myös viivytysriskistä.
[muokkaa] Käyttö nykyisin
Matkustajalentokoneet operoivat aina 12 kilometrin korkeuksilla asti. Lentokoneet ovat lähes aina paineistettuja, poikkeuksina pienet potkurikoneet. Matkustajalentokoneiden tavanomainen toimintasäde vaihtelee tuhansista kilometreistä kymmeniin tuhansiin. Tällöin kyseessä on ns. long haul -kone, jolla lennetään mannertenvälisiä lentoja (esim. B747 ja MD11). Koneet on suunniteltu matkustajien kuljettamiseen, kapasiteetin vaihdellessa muutamista kymmenistä useisiin satoihin, Airbus A380 myötä jopa 800 matkustajaan. Lisäksi koneissa voidaan kuljettaa rahtia. Lentonopeus vaihtelee, mutta normaalisti se on n. 500–800 km/h. Ympäristöystävällisyydessä lentokoneiden saralla on vielä paljon tekemistä. Suurin ongelma on meluhaitta, jonka lisäksi matkustajalentokone vie noin 20–50 litraa polttoainetta matkustajaa kohti joka tunti.
[muokkaa] Lentoyhtiöt
Matkustajalentokoneita operoivat tavanomaisesti lentoyhtiöt. Reittiliikenne kattaa nykyään lähes koko maapallon. Suomalaisia lentoyhtiöitä ovat mm. Finnair, Blue1, Finncomm Airlines ja Air Finland. Suuria lentoyhtiöitä maailmassa ovat esimerkiksi American Airlines, United Airlines, Delta Air Lines, Air France ,KLM ja British Airways. Matkustajalentokoneiden liikkuminen on lennonjohdon alaista. Matkustajalentokoneen normaalimiehistö on kapteenin ja perämiehen lisäksi matkustamohenkilökunta (kuten purseri ja muutama lentoemäntä / stuertti), joka hoitaa lennon tarjoilun.
[muokkaa] Turvallisuus
Matkustajalentokoneiden onnettomuudet tulevat aina uutisotsikoihin, perinne alkoi jo ilmailun alkuaikoina. Matkustajalentokoneet ovat tilastoilla mitaten turvallisin tapa matkustaa. Lento-onnettomuudet saavat paljon huomiota, mutta tosiasiassa onnettomuuksissa kuolee vuotta kohden noin 1000 ihmistä, kun tieliikenteessä luku on yli puoli miljoonaa. Miljoonaa lentoa kohden onnettomuuksia tapahtuu noin kaksi. Useimmat lento-onnettomuuksista tapahtuvat inhimillisen virheen seurauksenalähde? ja sen vuoksi teknisiä apukeinoja kehitellään jatkuvasti lisää. Myös matkustajia koulutetaan nykyään maassa esitettävän turvallisuusdemonstraation avulla.
