Lukivaikeus
Wikipedia
Lukivaikeus tai lukihäiriö eli dysleksia on todennäköisesti neurologinen tai neurobiologinen häiriö, joka ominaisesti vaikeuttaa henkilön lukemista, kuulemista ja kirjoittamista. Dysleksian takana olevia geenivirheitä on löydetty ainakin neljä. Oireina voi olla esimerkiksi lukemisessa sen hitaus tai vaikeus, oikeinkuulemisen vaikeus, kirjoittamisessa kirjainten tai niiden paikan sekoittuminen tai kirjaimia on liikaa tai liian vähän tai jopa sanoja puuttuu. Lukihäiriön vaikeutta kuvataan nykyisin asteikolla yhdestä neljään: yksi on lievä, neljä vaikea häiriö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käsityksiä ennen ja nyt
Lukihäiriöisiä on aiemmin pidetty vain tyhminä tai laiskoina oppimaan, mutta kymmenen viime vuoden aikana tieto ja yleinen käsitys on muuttunut ja lukihäiriötä on pyritty tunnistamaan jo varhaisessa iässä, jotta voidaan ottaa käyttöön sopivia keinoja lukihäiriöisen auttamiseksi. Lukihäiriö on spesifinen eikä ilmene puheessa. Se ei johdu älykkyyden, kuulon tai näön vajavaisuudesta tai huonosta kouluopetuksesta. Vaikka lukihäiriö johtuu neurologisesta poikkeamasta, sitä ei luokitella kehitysvammaisuudeksi tai vajaaälyisyydeksi. Lukihäiriötä esiintyy älykkyydestä riippumatta. Sen taustalla oleva neurologinen eroavaisuus on luonteeltaan pysyvä eikä siitä voi opettaa pois, mutta erityisellä tuella siitä aiheutuvia ongelmia voidaan vähentää.
[muokkaa] Yleisyys ja esiintyvyys
Lukihäiriötä esiintyy noin 5–10 prosentilla ihmisistä, joista kaksi kolmasosaa on miehiä. Sukupuolijakauman syytä ei vielä tiedetä. Aiemmin on uskottu, että lukihäiriö olisi yleisempi pojilla kuin tytöillä, mutta ilmeisesti poikien lukihäiriöt tulevat vain nopeammin esille. Tytöt yrittävät puurtaa ahkerasti, ja ongelma saattaa pysyä näin paremmin piilossa. Erityisopetuksen avulla vaikeudet vähenevät, ja yleensä lukihäiriöstä kärsivät lapset pystyvät käymään koulunsa normaalisti loppuun.
Valtaosa kärsii lievästä lukivaikeudesta: lukeminen ja kirjoittaminen on tavallista hitaampaa ja vaikeampaa. Häiriön arvioidaan eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan periytyvän 30–70 prosentissa tapauksista. Professori Heikki Lyytisen johtaman suomalaistutkimuksen mukaan noin joka toisella vakavasti lukihäiriöisellä suomalaisella on samasta vaivasta kärsivä lähisukulainen.
[muokkaa] Fysiologia
Aivojen takaraivo-ohimolohkossa on alue, joka reagoi hyvin varhain kirjainjonoihin. Reagointi tapahtuu jo paljon ennen kuin aivojen klassinen kielialue on ehtinyt aloittaa toimintansa. Lukihäiriöisellä on viive reagoinnissa tai se puuttui kokonaan alueella, joka normaalilukijoilla aktivoituu aina sanojen aikana. Tämän takia kielen ymmärtämisen alueella aktivoituminen tapahtuu lukihäiriöisellä selvästi hitaammin kuin normaalilukijalla. Lukihäiriöisten anatomiassa on myös havaittu poikkeavuus, jossa eräs aivojen osa (planum temporale) on oikeassa ja vasemmassa aivopuoliskossa samankokoinen tai oikealla hieman suurempi, kun taas normaaleilla vasen puoli kehittyy selvästi suuremmaksi.
[muokkaa] Hoitokeinot
Lukivaikeuden hoitamiseen voidaan käyttää mm. neuropsykologista kuntoutusta ja puheterapiaa. Tavallisin ja tutkituin menetelmä on kuitenkin sellainen erityisopetus, jonka tavoitteena on fonologisen tietoisuuden eli kirjan-äänne-vastaavuuden hahmottamisen lisääminen. Kuntoutuksen ajankohta on yleensä lukemaan oppimisen yhteydessä. Sen tehoon vaikuttaa merkittävästi lapsen motivaatio ja lukuharrastus. Markkinoilla on myös lukuisia hoitokeinoja, joilla ei ole osoitettua tehoa. Näistä Suomessa tavallisimpia ovat sensomotorinen kuntoutus, asentohoito, aivojumppa, Omega-3 -rasvahapot sekä oppimistyylien mukainen opetus. [1]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Austin P.: Huuhaata oppimisen vaikeuksiin. Helsingin Sanomat, 15.5.2007, s. D2 (Tiede & Luonto).
