ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Livo – Wikipedia

Livo

Wikipedia

Livo on vireä kylä Pudasjärven kaupungissa, joka sijaitsee noin 30 kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen Iijokeen laskevan Livojoen alajuoksulla.

Alueella sijaitsee muun muassa kyläyhdistyksen omistama koulurakennus, josta löytyy kyläläisille yhteisiä palveluja, kuten kioski, kirjasto, suoramyynti, kirpputori, kudonta- ja puutyöluokat, tietotupa, sauna ja asuntovaunupaikkoja. Koululla on myös kaksi vuokra-asuntoa. Kylällä toimii kylätalkkari.

Kylän palvelut ovat vapaasti niin kyläläisten, mökkiläisten kuin kylällä vierailevienkin käytössä. Kyläyhdistyksen tavoitteena on parantaa yleisesti eläimisen ja asumisen mahdollisuuksia näillä kulmilla.

Vuonna 2003 Livon kylä valittiin Pohjois-Pohjanmaan vuoden kyläksi. Tunnustusta saatiin nimenomaan palveluiden ja toiminnan järjestämisestä syrjään ihmisvirtojen valtaväylistä.

Livolla on oma viiri, jossa aiheena on Livokas ry:n logosta tuttu kuvio sekä Pohjois-Pohjanmaan viirin värit, sininen ja valkoinen.

Livolla ilmestyy lehti Livon sanomat kolme kertaa vuodessa. Siinä kerrotaan edellisen neljän kuukauden aikana kylällä tapahtuneista asioista sekä tiedotetaan tulevista hankkeista ja tilaisuuksista. Lehti sisältää myös muisteluita koskien aikaisempaa elämää Livolla.

Ensimmäiset dokumentoidut asukkaat ovat asuneet Livolla jo vuonna 1576. Puhakka, Illikainen, Juutinen ja Nissi olivat Livonkylän verotalot 1600-luvulla. Nämä paikat ovat asumisen paikkoja tänäkin päivänä.

Livolla toimi kansakoulu, sittemmin peruskoulu vuosina 1917-1992. Nykyisin lapset kulkevat Pärjänsuon kouluun kylän yläjuoksulta ja alajuoksulta Lakarin kouluun Kurenalle. Livon koulun pitkäaikainen opettaja Aimo Karvonen täytti 80-vuotta kesäkuussa 2008, jonka päivän juhlistamiseksi kyläläiset nimesivät koulun aukion Aimon aukioksi.


[muokkaa] Aiheesta muualla

  • Pudasjärven Livon kotisivut
  • Taskila, E. (toim.) 1997. Elettiinhän sitä ennenni - Livonkylän neljä vuosisataa. (Hankittavissa Livon koululta, p. 050-552 0280)
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -