Lars Arvid Axel von Haartman
Wikipedia
Lars Arvid Axel von Haartman (1919–1998) oli suomalainen professori ja lintutieteilijä, joka perehtyi syvällisesti etenkin kirjosiepon biologiaan. Hän on julkaissut esseitä ja ollut mukana kokoamassa muun muassa Pohjolan linnut värikuvin -teosta vuosina 1963–1972.
[muokkaa] Henkilöhistoria
Lars von Haartman syntyi 24.3.1919 Askaisten Lempisaaressa. Hänen isänsä oli Lars Gabriel von Haartman ja äitinsä Hellen Maria Kumlin. Isän suku oli ruotsinkielistä aatelistoa, ja iso-isoisä kuuluisa Lars Gabriel von Haartman. Hänen puolisonsa (1964) oli tekstiilitaiteilija Brita Maria Fortelius.
1930-luvulla Haartman lähti opiskelemaan eläintiedettä Helsingin yliopistoon, ja vuonna 1941 hän aloitti Lempisaaressa kirjosiepon pesimäbiologian tutkimuksen. Hän rengasti pöntöistä pesiviä emolintuja ja poikasia tavallisilla alumiinirenkailla sekä värirenkailla. Kirjosieppotutkimus jatkui koko hänen loppuelämänsä ajan.
Haartman valmistui filosofian kandidaatiksi 1943, lisensiaatiksi 1945 ja tohtoriksi 1953. Hän työskenteli assistenttina Helsingin yliopiston eläintieteen laitoksen ruotsinkielisellä osastolla 1944–1959, eläintieteen dosenttina 1947–1968 ja 1982–1984 ja eläintieteen professorina 1968–1982. Väitöstyön aiheena oli lounaissuomalainen saaristolinnusto.
Haartman toimi luottamustehtävissä Societas pro Fauna et Flora Fennica -yhdistyksen sihteerinä ja varapuheenjohtajana, Suomen Tiedeseuran varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana sekä Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana. Hän oli Ornis Fennica -aikakausjulkaisun päätoimittaja 1972–1976. Hänellä oli useita johtotehtäviä myös kansainvälisessä lintutieteellisesssä toiminnassa.
Haartmanin viimeisiä suuria maastotöitä oli Saaristomeren pohjoisosan saarten pesimälinnuston laskentatyö yhdessä Mikael von Numersin kanssa vuosina 1982–1993. Osa tutkimusalueesta oli samaa kuin hänen väitöskirjatyössään.
Lintujen ohella Haartman harrasti taiteita, etenkin maalaustaidetta, kirjallisuutta ja runoutta. Vuonna 2004 hänen leskensä Brita von Haartman lahjoitti Suomen kansallismuseolle taiteilija August Mannerheimin (1805–1876) merkittävän taidekokoelman, jota he olivat vaalineet vuosikymmenien ajan.
[muokkaa] Kaunokirjalliset teokset
- 1960: Reseskildring. – Schildts, Helsingfors
- 1964: Av samma blod. Essayer om djur och människa. – Schildts. Helsinki.
- 1977: Vinterljus. – Schildts. Helsinki.
- 1969: Svarta segel. – Schildts. Helsinki.
- 1990: In memoriam, dikter. – Schildts, Helsinki.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kansallisbiografia
- Muistokirjoitus
- Hildén, Olavi 1979: Lars von Haartman 60 years. - Ornis Fennica 56:41–44.