Korpelalaisuus
Wikipedia
Korpelalaisuus oli Pohjois-Ruotsin lestadiolaisten keskuudessa 1920–1930-luvuilla syntynyt herätysliike. Liike sai nimensä saarnaaja Toivo Korpelan mukaan. Korpelalaisuus vaikutti lähinnä Pohjois-Ruotsissa Tornionjokilaaksossa, mutta sai kannatusta hieman myös Suomessa Kolarin Sieppijärvellä. Myöhemmin korpelalaisuus sai millenaristisia piirteitä ja erkani vanhoillislestadiolaisuudesta. Liikkeen kannattajia vangittiin 1939, koska sen toiminta rikkoi Ruotsin alkoholi- ja siveyslakeja. [1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Toiminta
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Ähtäriläinen Toivo Korpela halusi vanhoillislestadiolaiseksi saarnaajaksi eli puhujaksi. Hän saikin nauttia 1920-luvulla saarnaajan asemasta, mutta ristiriitoja herättäneen toimintansa vuoksi hän menetti saarnaajan statuksensa. Hän alkoi tehdä saarnamatkoja yksin. Hänen matkansa suuntautuivat 1920-luvun lopulla Ruotsin Lapin suomenkieliselle seudulle. Lopullinen välirikko vanhoillislestadiolaisten kanssa tapahtui keväällä 1932. Korpela oli 1933-34 Ähtärissä, jona aikana liikkeeseen liittynyt Niilo Holmgren toimi korpelalaisuuden johtohahmona. Hän palasi Pohjois-Ruotsiin syyskuussa 1934 ja huomasi Holmgrenin tuoneen korpelalaisuuteen millenaristisia piirteitä. Vuoden 1935 tammikuun jälkeen Korpela ei enää palannut kannattajiensa luo ja korpelalaisuus eriytyi Korpelan alkuperäisestä vanhoillislestadiolaisesta opetuksesta.
Liikkeen piirissä esiintyi ns. kristalliarkin tai hopea-arkin odotusta vuosina 1934–1935. Liikkeessä uskottiin, että sen jäsenet noukitaan kristalliarkkiin, joka kuljettaa laskutavasta riippuen joko 666 tai 664 korpelalaista Palestiinaan. Arkin tuloaika ilmaistiin tarkasti. Aluksi sitä odotettiin heinäkuussa 1938. Talvella 1935 aikaa lyhennettiin. Lopulta ilmaistiin arkin laskeutumisajaksi Kiirunan Luossajärven jäälle torstaina 16. maaliskuuta 1935 kello 6.00 aamulla. Arkin tuloajan muutoksen sai aikaan ns. profetissa näkyjensä kautta. Keskiviikkoiltana 15. maaliskuuta 1935 profetissa sai kuitenkin näyn, jonka mukaan arkki saapumista oli kuitenkin siirretty tulevaisuuteen.
Korpelalaisuus herätti suurta huomiota lehdistössä. Ensimmäisenä siitä kirjoitti Luulajassa ilmestyvä kommunistinen lehti Norrskensflamman 6. maaliskuuta 1935. Tuon uutisen jälkeen runsaan puolentoista kuukauden aikana lähes jokainen Ruotsissa ja Suomessa ilmestyvä päivälehti julkaisi uutisia korpelalaisuudesta, esimerkiksi Aftonbladet lähetti toimittajansa Kiirunaan raportoimaan korpelalaisten edesottamuksista. Näiden raporttien ja lehtijuttujen mukaan korpelalaisten kokoukset Kiirunan vanhoillislestadiolaisten rukoushuoneella olivat äänekkäitä ja herättivät paljon huomiota. Rukoushuoneen ulkopuolella oli satoja ja joskus jopa tuhansia ihmisiä seuraamassa korpelalaisten edesottamuksia. Ja seurattavaa riitti. Aina silloin tällöin tuli joku korpelalainen rukoushuoneen portaalle ja lauloi ns. Mooseksen virren.
Huhtikuussa Kiirunan poliisi sai tarpeekseen korpelaisten toimista. Syynä tähän oli se, että Kiirunan korpelalaisten johtaja Mooses uhkasi hyökätä poliisiasemalle ja vapauttaa siellä vangittuna olevat kaksi saamelaista korpelalaista. 6. huhtikuuta 1935 Kiirunan poliisi pidätti korpelalaisia sitä mukaa kun heitä tuli ulos rukoushuoneen portaille laulamaan Mooseksen virttä. Liikkeen johtajat ja muutamia muita lähetettiin rauhoittumaan Piitimen Furunäsetin mielisairaalaan. [2]
Toiminta jatkui, kun Holmgren pääsi mielisairaalasta juhannuksena 1935. Piitimen Furunäsetin mielisairaalasta päästyään Holmgren tulkitsi odotetun kristalliarkin tarkoittivankin Jumalan henkeä, joka olisi vuodatettu kullekin korpelalaiselle. Hän tietysti Ensimmäisenä Profeettana olisi saanut tuosta Hengestä suurimman osan. Tästä julistuksesta oli seurauksena se, että korpelalaiset saattoivat tehdä syntiä synnin tarttumatta ja tahraamatta heitä. Synnin puolestaan Holmgren ymmärsi Tornionjokilaaksossa vaikuttaneen lestadiolaisuuden mukaan. Keväällä 1937 alkoholi tuli mukaan kuvioihin. Holmgren sairasti iskiasta ja muutamat hänen kannattajistaan toivat hänelle "lääkkeeksi" olutta. Holmgren nautti tarjotut juomat ja olo helpottui. Seuraavaksi kokouksiin tuli mukaan tanssi ja kortinpeluu sekä lopulta sukupuolisuus. Sukupuolisuuden tarkoituksena oli kuvata erilaisten toimien kautta sitä vapautta, mistä korpelalaiset saivat nauttia sen kautta, että he olivat vapaita aikansa lestadiolaisuuden kautta määrittyneistä normeista. sukupuolinen vapaus ja sukupuoliyhteys eivät olleet jumalanpalveluksen muotoja.
Poliisi seurasi korpelalaisten edesottamuksia em. kevään 1935 pidätysten jälkeenkin. Huhtikuussa 1938 poliisi sai aihetta kiinnittää tarkempaa huomiota liikkeeseen, kun muutama sen kannattajista jäi kiinni Ruotsin alkoholin valmistuslakien rikkomisesta. Keväällä 1939 kävi ilmi, että kolme alaikäistä oli tullut raskaaksi. Tästä seurasivat ensimmäiset pidätykset ja Pajala-Korpilombolon kihlakunnan käräjäprosessi, joka kesti aina kevääseen 1940. Tämän prosessin seurauksena vuosina 1939-40 viisi korpelalaista tuomittiin vankeuteen ja yksi syyntakeettomana mielisairaalaan sekä noin viisikymmentä korpelalaista saivat sakot. Tuomioiden perusteet olivat alaikäisiin kohdistuva haureus ja Ruotsin alkoholin valmistuslakien rikkominen sekä siveyttä vaarantavat toimet.
Korpelalaisuutta ovat kaunokirjallisuudessa käsitelleet muun muassa ruotsalaiset kirjailijat Bengt Pohjanen useissa teoksissaan, Otto Karl-Oskarsson romaanissaan Nådens höst (1963), veljekset Ernst ja Henning Sjöström romaanissaan Silverarken (1969). Suomalaisista kirjailijoista korpelalaisuutta on kuvannut Heikki Toppila teoksessaan Ja niin tuli kevät taas (1945).
Timo K. Mukan teoksen Maa on syntinen laulu väitetään kuvaavan korpelaisuutta. Mukka ei kuitenkaan käsittele korpelalaisuutta esikoisteoksessaan. Mukan kuvitteelliseen länsipohjalaiseen kylään saapuva saarnaajan esikuva on pikemminkin vapaiden suuntien saarnaaja. Saarnaaja seisoo saarnansa aikana eikä istu pöydän takana lestadiolaiseen tapaan. Lisäksi saarnaaja kuvataan ylipainoiseksi vanhahkoksi mieheksi. Korpela puolestaan oli saarnamatkojensa aikana nuori ja komeana pidetty saarnamies. Lisäksi Korpelan itsensä järjestämät seurat olivat täysin vanhoillislestadiolaisen seuraperinteen mukaisia. Mukan tarkoituksena oli kritisoida vanhoillislestadiolaista saarnaajalaitosta eikä suinkaan kuvata dokumentaarisesti mitään uskonnollista liikettä. Mukan teoksesta on tehty useita pro gradu -tutkielmia ja yksi lisensiaattitutkimus.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Kullervo Hulkko: Minä lähetän teidät, Lahti 1956
- Lennart Lundmark: Protest och Profetia, Lund 1985
- Bengt Pohjanen: Kristalliarkki - 1987, Kolmen kyynärän Jumalat - 1988, Korpelan enkelit - 1989, Dagning; röd! - 1988, Kristallarken - 1998, Väylävarren trilogia: Mettäperän pyhät, Meänmaan manalaiset - 2003; Jerusalemin tanssit, Kaanaan häät - 2003. Kiveliön röykyttäjät, korpien kolkuttajat - 2003.
- Ilpo Tuomarila: Mäntyranta se oli, Helsinki 1999
- Otto Karl-Oskarsson: Nådens höst, Stockholm 1963
- Henning & Ernst Sjöström: Silverarken, Uddevalla 1969
- Heikki Toppila: Ja niin tuli kevät taas, Porvoo 1965
- Jeffrey Kaplan (ed.): Beyond Mainstream, Helsinki 2000
- Sulevi Riukulehto (toim.): Perinnettä vai bisnestä, Saarijärvi 2001
- Extremt Österbotten, vol. 14, Vanda 2000
- Pohjoisen identiteetit ja mentaliteetit, osa 2: Tunturista tupaan. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja C. Jyväskylä 1999.
[muokkaa] Lähde
- Ilpo Pursiainen: Suomalais-ugrilainen millenarismi (PDF) 4.12.2001. Viitattu 31. tammikuuta 2007.
