Kollaan taistelu
Wikipedia
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Suoria kirjallisuuslainauksia vähemmäksi, faktatekstiä tilalle |
| Kollaanjoen taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa talvisotaa | |||||||
 |
|||||||
|
|||||||
| Taistelijat | |||||||
 Suomi |
 Neuvostoliitto |
||||||
| Komentajat | |||||||
| kenraali Hägglund eversti Svensson |
? | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
| 1 divisioona | 4 divisioonaa | ||||||
| Tappiot | |||||||
| 1500 (arvio) | 8000 (arvio) | ||||||
|
|||||||
Kollaan taistelu käytiin Kollaanjoella Suistamon pitäjässä Laatokan Karjalassa 7. joulukuuta 1939 alkaen aina talvisodan loppuun asti 13. maaliskuuta 1940. Jälkipolvet muistavat taistelusta sanonnan "Kollaa kestää". Luutnantti Aarne Juutilainen vastasi "Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan" kenraalimajuri Hägglundin kysymykseen "Kestääkö Kollaa?".
Kenraalimajuri W. Hägglund komensi IV Armeijakuntaa, jonka vastuualueeseen mm. Kollaanjoen alue kuului. Kollaanjoen taistelualue kuului mainittuun armeijakuntaan kuuluvan eversti Antero Svenssonin komentaman 12. Divisioonan alueeseen.
Suomalaiset pärjäsivät venäläisten miesylivoiman edessä, koska venäläiset olivat valmistautuneet etenemään vain teitä myöten. Alueella on vähän tiestöä ja kun suomalaiset pitivät tiet hallussaan, venäläiset eivät ilman suksia päässeet etenemään muita reittejä.
Tarkka-ampuja Simo Häyhä taisteli Kollaan rintamalla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kollaa maaliskuussa 1940
Maaliskuussa venäläinen Kollaan Ryhmä, joka käsitti neljä divisioonaa ja 50 kenttätykistöpatteria aloitti suurhyökkäyksen Kollaan puolustajia vastaan 2. maaliskuuta klo 06.30 erittäin ankaralla tykistön tulivalmistelulla. Venäläisten tavoitteena oli murtaa puolustus, edetä Jänisjärvelle ja Karjalankannaksen joukkojen selustaan Sortavalan kautta.
2. maaliskuuta aikana neuvostotykistö ampui arviolta 40 000 laukausta suomalaisen tykistön tyydyttyä noin 1000 laukaukseen. Kollaan Ryhmän hyökkäyksen kärjessä hyökkäsi kaksi divisioonaa rinnakkain. Erkki Palolampi kirjoitti kirjassaan "Kollaa kestää" hyökkäyksestä näin: ”Venäläiset rynnistivät rajusti musertavan aineellisen ylivoimansa tukemina suomalaisten heikkoja asemia vastaan. Tykistön ammuksien ja ilmapommien määrät kohosivat päivittäin valtaviksi... Suomalaisten kymmenkunta kulunutta kenttäkanuunaa voivat vain kaikkein pakottavimmissa tapauksissa ampua heikkoja sulkuja hyökkäävien laumojen eteen.”
Taistelujen alkuvaiheesta lähtien venäläisten painopiste oli maantien suunnassa. Suomalaiset menettivät Kollaanjoen itäpuoliset etuvartioasemat, joista vain osa kyettiin valtaamaan takaisin. Vihollisen kova painostus jatkui päivästä toiseen kuluttaen puolustajien jo ennestään vähäisiä voimia. Suomalaisten pelkäämä sisäänmurto tapahtui "Korsukukkulan" tukikohdassa maantien pohjoispuolella. Venäläiset olivat pesiytyneet kukkulan juurelle pimeän aikana ja ottivat tukikohdan haltuunsa nopealla rynnäköllä. Tukikohta otettiin takaisin ankarien lähitaistelujen jälkeen.
Taistelut jatkuivat tien suunnassa samanlaisina seuraavat päivät. Pataljoonan komentaja muistelee: ”Kiivas taistelu riehuu pitkin järven rantaa ja sillan tuntumassa. Vihollinen ei pääse kukkulalle. Sen muutamat melkein harjanteelle asti ehtineet miehet tuhotaan tai lyödään verissä päin takaisin. Korsukukkulan puolustajat pitävät sitkeästi asemansa ja tarkalla tulellaan aiheuttavat hyökkääjille raskaita tappioita... Vihollinen on tunkeutunut läpi keskilohkon Korsukukkulan kohdalla... Siellä soi taistelun melske hurjana. Suuliekit leiskuvat yhtenään ja niiden valossa metsikköjen ryteikköiset jäännökset ovat kaamean näköisiä... Puoleen yöhön mennessä tilanne on selvitetty. Korsukukkula on taas meidän. Mutta kuoleman sato on jälleen kasvanut.”
9. maaliskuuta kaikki 6. komppanian upseerit kaatuivat. Heihin kuului mm. luutnantti Martti "Make" Uosikkinen. Hänen joutuessaan kuolettavasti haavoittuneena joukkosidontapaikalle hän lähetti terveiset pojilleen: -Muistakaa pojat, että Kollaa kestää. Komppanian päälliköksi tuli alikersantti, mutta hänkin kaatui kolmea tuntia myöhemmin ja korpraali johti komppaniaa. Samoihin aikoihin Loimolaan tuotiin lisäjoukkoina yksi komppania, kevyt osasto ja panssarijuna. Vihollinen oli sitkeä, eikä antanut periksi, vaan oli tappioista huolimatta päättänyt murtautua läpi. Jälleen "Korsukukkula" joutui venäläisten käsiin, mutta se vallattiin (jälleen kerran) takaisin. Suomalaisten tekemä vastahyökkäys epäonnistui ja uusi puolustuslinja syntyi noin 200 metriä entisten asemien taakse. Venäläisten hyökkäys pysäytettiin tälle tasalle. Silti tilanne 12. maaliskuuta oli erittäin kriittinen, kuten rautatien suuntaa puolustanut komppania ilmoitti: ”Asemat huononevat päivä päivältä. Ryssä on ampunut joka ainoan puun, jotta olemme kuin lautasella, paikkoja ei kukaan ole tuntea entisiksi... Kaikki ovat päivän oltuaan täällä melko toivottomia ja saamattomia. Ainainen rumputuli, kaatuneiden ja haavoittuneiden paljous tekevät sen... Joukkueen vahvuus on kuuden päivän kamppailun jälkeen vain kolme miestä...”
Divisoonan komentaja Antero Johannes Svensson päätti luopua samana päivänä Kollaanjokilinjasta. Alajohtoportaille annettiin valmistautumiskäskyt. Illalla venäläiset saivat puolentoistakilometrisen sisäänmurron, joka saatiin yön aikana rauhoitettua. Eteläisellä sivustalla neuvostodivisioona ylitti Kollaanjoen edeten aina Ulismaisen länsipuolelle. Samalla pohjoisessa neuvostodivisioona eteni aina Paloselkään saakka. Hyökkäykset pysäytettiin rauhan tuloon mennessä. Suomalaisia kaatui Kollaalla maaliskuussa noin 1300 miestä, venäläisten tappioiksi arvellaan pelkästään maaliskuussa kaatuneita 6700.
[muokkaa] Lähteet
- Erkki Palolampi: Kolla kestää. WSOY, 1940.
