Kirjapainotaito
Wikipedia
Kirjapainotaito tarkoittaa täysin samanlaisten painotuotteiden (kirja, lehti, juliste) tekemisen taitoa. Ennen kirjapainotaitoa tekstien monistaminen tapahtui käsin kirjoittamalla. Tällöin kirjat olivat harvinaisia, kalliita ja virheille alttiita.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Euroopassa kirjapainotaidon edeltäjänä on puupiirrospaino, joka kulkeutui Eurooppaan Kiinasta. Puupiirrospainossa kirjapainotuotteita tehtiin kaivertamalla sivu (tai kuva) puulevylle ja käyttämällä sitä monistamiseen. Näin tehtiin muun muassa pyhimystenkuvia selityksineen (ns. biblia pauperum). Puupiirrospainotekniikka sopi merkittävästi paremmin kiinalaiselle kirjoitukselle, jossa erilaisia merkkejä on hyvin suuri määrä, kuin latinalaiselle merkistölle.
Kirjapainotaidon suuri mullistus Euroopassa oli irtokirjasimien keksiminen 1400-luvulla, jolloin samaa kirjasinta voitiin käyttää yhä uudelleen ja uudelleen monien ja erilaisten kirjapainotuotteiden tekemiseen. Kiinassa sama tekniikka oli kehitetty jo aiemmin. Kirjapainotaidon eurooppalaisena keksijänä pidetään Johannes Gutenbergiä. Hän alkoi valaa kirjasimia metallista.
Irtokirjasimet nopeuttivat sivun tekemistä oleellisesti verrattuna siihen, että jokainen sivu olisi kaiverrettu erilliseksi puu- tai metallilevyksi.
Gutenbergin ja hänen liikekumppaninsa J. Fustin apulainen P. Schöffer paransi kirjasinten valantaa ja painomustetta. Vuonna 1462 sekä Gutenbergin että Fust-Schöfferin kirjapainot paloivat. Tästä seurasi työmiesten hajaantuminen Euroopan eri maihin ja samalla kirjapainotaidon leviäminen.
Ensimmäinen Ruotsissa painettu kirja on vuodelta 1483. Vanhin Suomea varten tilattu painettu kirja on vuonna 1488 Lyypekissä painettu Missale Aboense, ja ensimmäinen suomenkielinen kirja Tukholmassa vuonna 1542 tai 1543 painettu Mikael Agricolan Abckiria. Suomen ensimmäinen kirjapaino perustettiin Turun Akatemian yhteyteen vuonna 1642. Sitä seurasivat Turun toinen kirjapaino vuonna 1668 ja Viipurin kirjapaino vuonna 1689.
Kirjapainotaito teki tiedon monistamisesta nopeaa ja ennen kaikkea halpaa. Kirjapainotaitoa on sanottu erääksi maailman suurimmaksi keksinnöksi. Kirjapainotaito mahdollisti ihmisen käsityksen muokkaamisen itsestään ja maailmasta ympärillään.
[muokkaa] Painotekniikka
Painomenetelmät:
- Kohopaino
- Offsetpaino
- Syväpaino
- Flexopaino
- Seripaino
- Digipaino
- Arkkipaino (paino erillisille arkeille)
- Rotaatiopaino (painetaan rullapaperille)
[muokkaa] Lähteet
- Bosse Sundin: Teknologia ja ihminen – historiallinen katsaus: Kaikkien aikojen keksintö (luku VI) Oulun kaupunki.