Kaskiviljely
Wikipedia
Kaskiviljely on alkukantainen maanviljelytekniikka, jota käytetään metsäisillä alueilla. Kaskettaessa metsä hakataan ja poltetaan, jolloin tuhka antaa ravinteita viljelylle.
Usein kaikki puusto alueella hakataan. Pohjois-Euroopassa oli tosin tapana jättää pystyyn koivuja linnunlaulupuiksi, jotta aho olisi metsittynyt nopeasti uudelleen. Kaadettu metsä poltetaan joko samana vuonna tai vuoden, parin päästä. Poltettua aluetta, paloa eli kaskea käytetään maanviljelyyn yhden tai useamman sadon ajan, minkä jälkeen se hylätään ja siirrytään seuraavalle metsäalueelle. Parhaimmillaan kaskiviljely tuottaa moninkertaisen sadon peltoviljelyyn verrattuna, mutta vaatii paljon suuremmat maa-alat, sillä ravinteiden kulumisen vuoksi on pian raivattava uusi kaski. Kasken raivaaminen ja poltto on ollut raskasta ja vaarallistakin.
Poltetun puuston ja kasviston tuhka auttaa lannoittamaan maaperää. Kaskeaminen vaatii viljelykiertoineen suuren maantieteellisen alueen, koska metsän palautuminen saattaa kestää vuosikymmeniä. Eräs sivuvaikutus on eroosio. Alueen puusto muuttui voimakkaasti kaskeamisen seurauksena, ensimmäisenä alueen valtasivat nopeakasvuiset lehtipuut. Trooppisilla sademetsäalueilla, jossa maan humuskerros on ohut, uusiutuminen voi kestää vuosikymmeniä.
Kaskiviljelyä on harjoitettu Pohjois-Euroopan lisäksi mm. Amazonin sademetsissä ja Indokiinassa.
Suomen kaskiviljely alkoi Varsinais-Suomessa jo vasarakirveskulttuurin aikoihin, noin 2400–2000 eaa.[1]. Suomessa kylvettiin perinteisesti ohraa tai ruista kahden vuoden aikana, myöhemmin yksi tai kaksi satoa naurista, kauraa tai tattaria. Myös pellavaa kasvatettiin kaskissa, koska silloin päästiin vaivalloisesta rikkaruohojen kitkemisestä. Yleistä oli myös useamman kasvin kylväminen yhtä aikaa, esim. nauriin ja ohran ja jopa ohran, nauriin ja rukiin. Tällöin maa pystyttiin käyttämään tehokkaasti, kun ensin korjattiin ohra, sen jälkeen syksyllä kasvoi nauris, ja seuraavana kesänä saatiin vielä ruissato. Tropiikin kaskissa tällainen viljelytapa on myös yleinen. Viljelyn jälkeen aluetta nimitettiin ahoksi ja sitä voitiin käyttää vielä laitumena. Suomessa kaskeaminen oli vielä 1700-luvulla yleisin maanviljelystekniikkalähde?. Etenkin Karjalassa ja Savossa se tuotti vielä 1880-luvulla yli kymmeneksen sadosta.
Kaskiviljely on pääasiassa jo korvattu tehokkaammilla maanviljelytekniikoilla. Sitä harjoitetaan edelleen joillain alueilla Meksikossa, Intiassa ja Indokiinassa. Madagaskarilla tekniikka on edelleen yleinen.
Eurooppaan levinnyt maanviljely oli kaskiviljelyä, ja se hävitti Euroopan historiallisia lehtimetsiä osaltaan.
