KARI (avaruusjärjestö)
Wikipedia
KARI (Korea Aerospace Research Institute) on Etelä-Korean avaruusjärjestö, jonka toiminta kattaa myös siviili-ilmailun tutkimusohjelmat. Vastaava järjestely on esim. Romaniassa ja Yhdysvalloissa.
Etelä-Korea on lähtenyt avaruustoimintaan miltei samanaikaisesti Suomen kanssa. 4. joulukuuta 1987 hyväksyttiin laki koskien Etelä-Korean ilmailu- ja avaruusteollisuuden kehittämistä. 10. lokakuuta 1989 KARI perustettiin KIMM-instituutin (Korea Institute of Machinery and Materials, Konetekniikan ja materiaalien instituutti) alaisuuteen.
15. marraskuuta 1996 KARI itsenäistyi KIMM:stä. Syyskuussa 1992 KARI tuli IAF:n jäseneksi edustaen Koreaa tällä kansainvälisellä foorumilla.
8. elokuuta 2003 alkoi avaruuskeskuksen rakentaminen Goheungissä. Hieman aiemmin, 30. toukokuuta 2003 aloitettiin Lentoteknisen testauskeskuksen rakentaminen Goheungissä, Jeollanam-do'ssa.
KARI on kehittänyt kansallisesti luotainraketteja, KOMPSAT-piensatelliitteja, kaukokartoitussatelliitin kameran ym. 1990-luvulla Korea lähetti Yhdysvaltoihin koulutukseen suurehkon määrän insinöörejä ja rakensi oman satelliitin. Korea on kehittänyt tai kehityttänyt yhdeksän satelliittia vuoden 1992 jälkeen.
Vuoden 2007 toukokuussa Etelä-Korean Tiede- ja teknologiaministeriö julkisti suunnitelmansa laajentaa avaruustoimintaansa vuoteen 2017 mennessä pyrkien varsinaiseksi avaruusmaaksi. Se aikoo panostaa neljä miljardia dollaria kymmenessä vuodessa satelliitti- ja rakettitekniikkaan. Maa liittyy kansainvälisiin nk. eksploraatio-ohjelmiin.