Kanta-Hämeen maakunnan kuntien vaakunat
Wikipedia
Kanta-Hämeen maakunta
Punaisessa kentässä kävelevä kultainen ilves, jonka korvatöyhdöt mustat; saatteena ilveksen yläpuolella kolme kuusisakaraista tähteä ja alapuolella neljä ruusua 1+3; kaikki hopeaa. |
Vaakuna | Kunnan nimi, vaakunan kuvaus, suunnittelija ja vahvistamispäivä |
---|---|
Forssa
Sinisessä kentässä hopeinen vesiratas. |
|
Hattula
Punaisessa kentässä reunoihin ulottuva yksikaarinen silta, jonka yläpuolella kreikkalainen risti, molemmat kultaa. Erkki Karttunen, 12. maaliskuuta 1957 |
|
Hauho
Punaisessa kentässä neljä juoksevaa hopeaoravaa alatusten. |
|
Hausjärvi
Punaisessa kentässä vinoristi ja lakipisteessä tähti, kaikki hopeaa. |
|
Humppila
Kultakentässä tyvestä nousevasta katoksesta riippuva ruokakello; kaikki mustaa. Risto Sulonen ja Olof Eriksson, 25. syyskuuta 1957 |
|
Hämeenlinna
Punaisessa kentässä alareunaltaan aaltokoroinen, kilven reunasta toiseen ulottuva muuri, josta nousee kaksi jyrkkäkattoista tornia ja näiden välissä rakennus, kaikki hopeaa, ikkuna-aukot ovat mustat ja linnan yläpuolella saatteena kultaiset auringonkasvot. Gustaf von Numers vanhan vaakunan pohjalta, 21. syyskuuta 1956 |
|
Janakkala
Punaisessa kentässä edestäpäin kultainen ilveksenpää, jonka kieli sininen ja korvatöyhdöt mustat; yläpuolella sakarakoroinen kultalakio, jossa Mantovan risti ja sen molemmin puolin sitä kohti suuntautuva nuolenkärki; kaikki mustia. Onni Oja, 23. helmikuuta 1952 |
|
Jokioinen
Punaisessa kentässä aaltokoroinen hirsi, jonka yläpuolella kaksi vehnätähkää ristissä ja alapuolella alasin; kaikki kultaa. |
|
Kalvola
Punaisessa kentässä alainen hirsi ja sen yläpuolella kaksi piilukirvestä ristikkäin, kaikki hopeaa |
|
Lammi
Punaisessa kentässä hopeisen kolmiovuoren yläpuolella viisilehtinen, hopeinen, kultaemiöinen pellavankukka Taimi Nyberg, 19. helmikuuta 1958 |
|
Loppi
Kilpi aaltokoroisesti puna-hopeakatkoinen; siinä vuorovärinen raudanmerkki. |
|
Renko
Kultakentässä kävelevä punainen härkä, kantaen oikealla etujalallaan punaista lippua, jossa hopeasimpukka; härän sarvet, sorkat ja nenärengas sekä lipputangon nuppi hopeaa |
|
Riihimäki
Kultaisen vyön jakama kilpi, jonka hopeisessa yläkentässä on seitsemän ylöspäin nousevaa punaista tulenliekkiä ja punaisessa alakentässä kultainen lyhde. Arttu Brummer, 15. elokuuta 1947 |
|
Tammela
Punaisessa kentässä kolme tammenlehteä, joiden varret yhtyvät haaruristiksi, varsien yhtymäkohdasta versoaa kummallekin sivulle terho; kaikki hopeaa. |
|
Tuulos
Mustassa kentässä kaksi kultaista, kultapunaliekkistä tuulastuskouraa ristikkäin. |
|
Ypäjä
Halkoisen kilven oikeassa sinisessä kentässä hopeinen maalaiskirkon kellotapuli, vasemmassa hopeisessa kentässä punainen tähkä. |
[muokkaa] Käytöstä poistuneet tai lakkautettujen kuntien vaakunat
Vaakuna | Kunnan nimi, vaakunan käytössäoloaika, kuvaus, suunnittelija ja vahvistamispäivä |
---|---|
Somerniemi (1954–1976)
Sinisessä kentässä hopeinen haaruristi, jossa kolme punaista ruusua asetettuina 2+1. |
|
Tyrväntö (1960–1970)
Punaisessa kentässä kaksi kultavaruksista hopeakuhaa pystyssä, selätysten, niiden välissä lakioittain hopearuusu. |
|
Vanaja (1960–1970)
Punaisessa kentässä hopeinen, sinivaruksinen ilveksen pää; korvatöyhdöt mustat. |