Kanagawan sopimus
Wikipedia
Kanagawan sopimus (jap. 神奈川条約, Kanagawa jōyaku) eli Japanin–Yhdysvaltain ystävyyssopimus (jap. 日米和親条約, Nichibei washin jōyaku) solmittiin 31. maaliskuuta 1854 Yhdysvaltain laivaston kommodorin Matthew Perryn ja Japanin välillä. Sopimus avasi japanilaiset Shimodan ja Hakodaten satamat kaupalle Yhdysvaltojen kanssa, takasi haaksirikkoutuneiden yhdysvaltalaisten merimiesten turvallisuuden Japanissa ja perusti pysyvän konsulaatin. Sopimus lopetti käytännössä Japanin yli 200 vuotta kestäneen eristäytymispolitiikan (sakoku).
Alun perin Perry kieltäytyi puhumasta japanilaisten virkamiesten kanssa ja vaati audienssia Japanin valtionpäämieheltä. Perryn vierailun aikaan Japanin de facto hallitsija oli shōgun Tokugawa Ieyoshi – Japanin keisarin ja ulkomaalaisten välinen tapaaminen ei tullut millään tavalla kyseeseen. Lopulta Perry neuvotteli sopimuksen shōgunin edustajien eikä keisarin kanssa.
Kanagawan sopimusta seurasi Ystävyyden ja kaupan sopimus vuonna 1858. Se salli ulkomaisten luovutusalueiden perustamisen, minimaaliset tuontiverot ulkomaalaisille tavaroille ja sen, etteivät Japanin lait koske ulkomaalaisia. Venäläiset, ranskalaiset ja britit neuvottelivat myöhemmin samankaltaiset sopimukset.
