Joensuun laulujuhlat
Wikipedia
Joensuun laulujuhlat oli musiikkipainoitteinen festivaalitapahtuma, joka järjestettiin Joensuun kaupungin toimesta vuosina 1981-1997. Laulumusiikilla oli vain pieni sija ohjelmistossa; festivaali oli musiikkipainotteinen, mutta myös muut taiteenlajit olivat edustettuina. Tapahtuma päätettiin lopettaa 1997 sen tuottaman 950 000 markan (noin 160 000 euron) tappion vuoksi.[1]
Laulujuhlia dokumentoitiin muun muassa juhlakirjajulkaisuin (Vuoden 1992 laulujuhlat kirjassa: Suomi 75 soi![2]) ja monin musiikkiäänittein (esimerkiksi LP-levylle: "Joensuun laulujuhlat 84", Joelp 84[3]).
Konserttien pitopaikkoja olivat muun muassa Joensuun laulurinne, Carelia-sali, Karjalantalo, konservatorion sali, Joensuun taidemuseon sali ja torilava.
Vuonna 1987 Joensuun laulujuhlat päätti yrittää juhannusajan rock-tapahtumana ja isona kilpailijana Ilosaarirockille. Kaupungin järjestelypäällikkö Aulis Järvinen ehdotti, että tulevina vuosina laulurinteen rock-tapahtumasta voisi tehdä valtakunnallisen tapahtuman jopa 50 000 hengelle. Paria viikkoa myöhemmin kaupunginjohtaja Aaro Heikkilä tuuletteli asiaa Ilta-Sanomien haastattelussa.[4] Kuitenkin vasta 1993 kuului rock-juhannus mukaan laulujuhlien festivaalitarjontaan.
Tätä nykyä Ilosaarirock[5] on suurin alueella järjestettävä festivaalitapahtuma.
[muokkaa] Festivaalin taiteelliset johtajat
- Jorma Hynninen 1980-1991
- Gustav Djupsjöbacka 1992-1997
[muokkaa] Lähteet
- ↑ http://arkisto.turunsanomat.fi/?ts=3%2C0%3A0%3A0%3A0%2C0%3A0%3A0%3A0%3A0%2C0%2C1%3A0%3A0%3A0%3A0%3A0%3ALaulujuhlat
- ↑ http://www.kiinet.com/kolmekannelta2/hakusana.php?kirjanro=7343
- ↑ http://yle.fi/levysto/firs2/nimike.php?Id=Joensuun+laulujuhlat+84
- ↑ http://66.102.9.104/search?q=cache:O5OqrFeiOo0J:www.ilosaarirock.fi/2000/pop-historia.pdf+Joensuun+laulujuhlat+esiintyjät&hl=fi&ct=clnk&cd=4&gl=fi
- ↑ http://www.puskaradio.net/kategoriat.php?category=Parhaat+festarit