Joensuun taidemuseo
Wikipedia
Joensuun taidemuseo on sijainnut aivan keskellä Joensuuta, entisessä Joensuun lyseon rakennuksessa vuodesta 1981. Uusrenessanssityyppinen museorakennus on vuodelta 1894.
Taidemuseo hoitaa ja pitää näytteillä lahjoituskokoelmiin ja omien hankintojen kautta muodostettuun kokoelmaan kuuluvia teoksia. Perusnäyttelyn ohessa museo järjestää vuosittain kotimaisen ja ulkomaisen taiteen näyttelyitä.
Kokoelmissa vanhimmat esineet ovat 3000 vuoden takaa. Kokonaisuuksina ovat esillä mm. antiikin taide, Kiinan taide, 1800-luvun suomalainen maalaustaide, renessanssin madonnat ja suomalaiset ikonit. Yleisön suosikkeja ovat esimerkiksi Albert Edelfeltin Pariisitar (Virginie) ja Magnus Enckellin Narkissos.
Onni Okkosen antiikin kokoelmassa on kreikkalaista, etruskilaista ja hellenistisen kauden roomalaista esineistöä. Olavi Turtiaisen kokoelmassa on mm. Tapani Raittilan ja Helge Dahlmanin taiteen kokonaisuudet.
Madonna-huoneessa on esillä katoliseen kulttuuripiiriin kuuluvaa taidetta; huoneen tunnelma ja ilme houkuttelevat hiljentymään.
Taidemuseo on tehnyt alustavan lahjoitussopimuksen Carl-Johan af Forsellesin kanssa tämän noin 400 teosta käsittävän nykytaiteen kokoelman lahjoittamisesta. Kokoelman pohjalta toteutettavaa näyttelyä suunnitellaan taidemuseoon vuodeksi 2008. [1]
[muokkaa] Vuoden 2007 näyttelyt
Vuoden päänäyttely on READYMADE 1.6.-30.9., jossa Abloyn 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä teollisesti valmistetut tuotteet käyvät vuoropuhelua suomalaisen readymade-taiteen kärkinimien Kari Cavénin, Juhani Harrin, Ismo Kajanderin kanssa. Näyttelyssä käytetään myös Abloyn tuotteita materiaalina.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Karjalainen 12.1.2006