Jeannette Rankin
Wikipedia
Jeannette Rankin (11. kesäkuuta 1880 – 18. toukokuuta 1973) oli yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko ja aktivisti. Hänen poliittinen merkittävyytensä nykyaikana perustuu ennen kaikkea hänen olemiseensa kaikkien aikojen ensimmäinen nainen Yhdysvaltain kongressissa.
Rankin oli montanalainen. Hän oli elinikäinen pasifisti ja ainoa kongressin jäsen, joka äänesti Yhdysvaltain osallistumista toiseen maailmansotaan vastaan. Hän oli myös yksi viidestäkymmenestä ensimmäistä maailmansotaa vastaan äänestäneistä ja myöhemmin tunnettu Vietnamin sodan vastustaja.
Rankin valmistui Montanan yliopistosta ja istui Yhdysvaltain edustajainhuoneessa vuosina 1917–1919 ja 1941–1943. Hän muutti vuonna 1908 New Yorkiin sosiaalityöntekijäksi sekä myöhemmin Seattleen, jossa hän opiskeli Washingtonin yliopistossa. Hän oli naisten äänioikeuden keskeinen puolestapuhuja.
Rankin epäonnistui pyrkimyksissään päästä Yhdysvaltain senaattiin. Hän johti yli 5 000 naisen Jeannette Rankin -prikaatia, joka marssi vuonna 1968 United States Capitoliin protestoidakseen Vietnamin sotaa vastaan. Hän kuoli luonnollisista syistä Carmelissa, Kaliforniassa 92-vuotiaana.