James Jones
Wikipedia
James Ramon Jones (6. marraskuuta 1921 – 9. toukokuuta 1977) oli amerikkalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti teoksistaan Täältä ikuisuuteen ja Ohut punainen viiva.
Jones syntyi 1921 Robinsonissa, Illinoisin osavaltiossa. Hän värväytyi armeijaan 1939 ja palveli Yhdysvaltain 25. jalkaväkidivisioonassa ennen toista maailmansotaa ja sen aikana. Hänet oli sijoitettu Havaijille, kunnes hän osallistui Guadalcanalin valtaamiseen haavoittuen taistelussa.
Jonesin kokemukset sodasta toimivat pohjana hänen kuuluisimmille teoksilleen. Hän koki japanilaisten hyökkäyksen Pearl Harboriin, josta kerrotaan hänen esikoisteoksessaan Täältä ikuisuuteen. Ohut punainen viiva on eksistentialistinen sotakirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Guadalcanalin taisteluun. Viimeinen teos Whistle perustuu hänen kokemuksiinsa sotasairaalassa.
Fred Zinneman ohjasi Jonesin kirjaan perustuvan elokuvan Täältä ikuisuuteen 1953. Myös Ohuesta punainen viivasta tehtiin elokuva Veteen piirretty viiva, jonka ohjasi Terrence Malick 1998.