Iberia (Kaukasia)
Wikipedia
Iberia oli muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten antama nimi georgialaiselle Kartlin kuningaskunnalle (300-luku eaa.–400-luku), joka käsitti suurin piirtein nykyisen Georgian itäiset ja eteläiset osat. Termejä Kaukasian Iberia tai Itäinen Iberia voidaan käyttää erottamaan valtio Iberian niemimaasta, jolla nykyiset Espanja ja Portugali sijaitsevat.
Kaukasian Iberia loi pohjan Georgialle valtiona ja muodosti nykyisten georgialaisten ytimen. Alueen ja sen kansan suhdetta läntiseen Iberiaan tai nimen alkuperää ei tällä hetkellä tunneta. Varsinkin alueen varhaisista ajoista kertovat tekstit ovat epäluotettavia, ja niihin tulee suhtautua varauksin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Aikaisin historia
Antiikin kirjoittajat kutsuivat aluetta asuttavia heimoja kollektiivisella nimityksellä iberialaiset. Paikalliset kutsuivat maataan Kartliksi, myyttisen Kartlos-päällikön mukaan. Useiden klassisten historioitsijoiden mainitsemilla muskheilla ja Herodotoksen mainitsemillä Saspereilla saattoi olla keskeinen rooli alueen heimojen yhdistämisessä. Sana "Iberia" on saattanut tulla sasper-heimon nimestä (Saspers >Speri >Hberi >Iberi). Muskhit olivat vaeltaneet hitaasti koilliseen muodostaen asutuskeskuksia – heidän pääpaikkansa oli Iberian tuleva pääkaupunki Mtskheta.
Keskiaikainen georgialainen lähde Moktsevai Kartlisai ("Kartlin kääntyminen") kertoo myös Azosta ja hänen kansastaan, jotka tulivat Arrian-Kartlista, proto-iberialaisten persialaisen Akamenidien hallitsijasuvun Persian valtakunnan kaatumiseen saakka hallitsemasta alkukodista, asettuakseen paikalle, johon Mtskheta perustettiin. Toinen georgialainen kronikka Kartlis Tskhovreba ("Kartlin historia") väittää Azon olleen Aleksanteri Suuren upseeri, joka tappoi paikallisen halltsijaperheen valloittaen alueen, kunnes hänet voitti 300-luvun eaa. lopussa prinssi Parnavaz I, paikallinen päällikkkö.
[muokkaa] Parnavaz I ja hänen jälkeläisensä
Valtataistelun voittaneesta Parnavazista tuli (mahdollisesti) Iberian ensimmäinen kuningas (n. 302 eaa.–237 eaa.). Työntäen takaisin ulkopuolisen hyökkäyksen hän valloitti suuren osan naapurialueista, kuten länsigeorgialaisen Kolkhiksen valtion (paikallisesti Egrisi), ja varmisti Seleukidien tunnustuksen uudelle valtiolleen. Parnavaz keskittyi nyt hallinnollisen järjestelmän, uskonnon ja georgian aakkosten kehittämiseen. Hänen seuraajansa onnistuivat saamaan haltuunsa Kaukasuksen vuoristosolia, joista Darial oli tärkein.
Hyvinvoinnin aikakautta seurasivat kuitenkin sodat, Iberian joutuessa puolustamaan alueitaan ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan. Iberia menetti osan eteläisistä provinsseistaan Armenialle, ja Kolkhiksen alueet muodostivat erillisiä prinssikuntia. 100-luvulla eaa. Parnavaziani-kuningas Parnadžomin syrjäyttivät hänen omat alamaisensa, ja kruunu annettiin armenialaiselle Aršak-prinssille, joka nousi valtaistuimelle vuonna 93 eaa. ja perusti Aršakidien dynastian.
[muokkaa] Roomalainen kausi
Läheiset suhteet Armeniaan toivat maahan roomalaisen, Armenian ja Mithridates VI:n kanssa sodassa olleen kenraali Pompeiuksen hyökkäyksen vuonna 65 eaa. Rooma ei kuitenkaan vakiinnuttanut valtaansa Iberiassa. 19 vuotta myöhemmin (vuonna 36 eaa.) roomalaiset marssivat jälleen Iberiaan pakottaen kuningas Parnavaz II:n liittymään heidän kampanjaansa Albaniaa vastaan.
Seuraavan kahden vuosisadan aikana Rooman vaikutusvalta alueella jatkui, mutta kuningas Parsman II:n hallintokauteen mennessä (116–132) Iberia oli saanut entistä valtaansa takaisin. Suhteet Parsman II:n ja Rooman keisarti Hadrianuksen välillä olivat kireät, vaikka Hadrianuksen on sanottu yrittäneen rauhoitella Parsmania. Kuitenkin vasta Hadrianuksen seuraajan Antoninus Piuksen kaudella suhteet paranivat niin paljon, että Parsmanin on jopa kerrottu käyneen Roomassa, jossa Dio Cassius raportoi hänen kunniakseen pystytetystä patsaasta. Tämä kausi toi Iberian poliittiseen asemaan suuren muutoksen Rooman tunnustaessa Iberian liittolaisekseen vasallivaltion sijaan. Iberia piti statuksensa keisarikunnan ja parthialaisten välisistä vihamielisyyksistä huolimatta.
[muokkaa] Bysantin ja Persian välissä
Sassanidien valtion perustaminen vuonna 224 oli Iberian tulevaisuuden kannalta ratkaiseva tapahtuma. Korvaamalla heikon Parthian vahvalla keskushallinnolla sassanidit käänsivät Iberian poliittisen suunnan pois Roomasta. Iberiasta tuli sassanidien vasalli Šapur I:n aikana (241–272). Kahden valtion väliset suhteet ovat ilmeisesti olleet aluksi ystävällismieliset, Iberian osallistuessa Persian sotaretkiin Roomaa vastaan, ja Iberian kuningas Amazasp III (260–265) oli korkeassa asemassa sassanidien valtakunnassa, ei vasallina. Sassanidien aggressiivisuus tuli kuitenkin esille zarathustralaisuuden, joka oli todennäköisesti levinnyt Iberiaan 260–290-lukujen välillä, levittämisessä. Nisbisin rauhassa vuonna 298 Rooman valta alueella kuitenkin tunnustettiin, kuten myös Iberian Khosroidien dynastien ensimmäisen kuninkaan Mirian III:n hallinto. Itä-Rooman valta osoittautuikin ratkaisevaksi, sillä Mirian ja Iberian johtavat aateliset kääntyivät kristinuskoon vuoden 317 aikoihin. Tapahtuma liittyy vuodesta 303 alueella saarnanneen kappadokialaisen naisen, Pyhän Ninon lähetysretkeen.
Yhteisestä uskonnosta tuli myöhemmin vahva side Georgian ja Rooman, sittemmin Bysantin välille ja sillä oli merkittävä vaikutus alueen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Keisari Julianuksen kuoltua sotaretkensä aikana Persiassa vuonna 363 Rooma kuitenkin luovutti vallan Iberiasta Persialle, ja kuningas Varaz-Bakur I:stä (363–365) tuli Persian vasalli. Vaikka myöhempi hallitsija Parsman IV (406–409) onnistui palauttamaan maansa autonomisen aseman ja lopetti veron maksamisen Persialle, sassanidin pääsivät voitolle ja nimittivät alueelle käskynhaltijan. Virasta tuli myöhemmin perinnöllinen Kvemo Kartlissa ja käskynhaltijan hallitsemasta alueesta tuli Persian vaikutusvallan leviämisen keskus. Sassanidit edistivät alueella zarathustralaisuutta ja 400-luvun puolivälissä siitä tuli kristinuskon rinnalle Itä-Georgiassa toinen virallinen uskonto. Georgialaisten käännyttämisyritykset eivät kuitenkaan yleisesti onnistuneet.
Iberian kuningas Vakhtang I:n valtakauden (447–502) alkuosa oli kuningaskunnan uudelleennousun aikaa. Persialaisten entinen vasalli Vakhtang varmisti Iberian pohjoiset rajat tuomalla vuoriston asukkaat valtansa alle ja otti hallintaansa viereiset länsi- ja etelägeorgialaiset alueet. Hän perusti itsenäisen patriarkaatin Mtskhetaan ja teki Tbilisistä pääkaupunkinsa. Vuonna 482 hän johti kansannousua Persiaa vastaan. Epätoivoinen itsenäisyyssota kesti kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta saamatta Bysantin tukea Vakhtang kaatui taistelussa vuonna 502.
[muokkaa] Kuningaskunnan kaatuminen
Jatkuva kilpailu Bysantin ja Persian välillä ylivallasta Kaukasuksella ja georgialaisten seuraava kansannousu Gurgenin hallinnassa vuonna 523 johtivat traagisiin seurauksiin Iberialle. Nyt maan kuninkaalla oli vain nimellistä valtaa maan ollessa käytännössä täysin persialaisten hallussa. Vuonna 580 Hormizd IV (578–590) lakkautti monarkian kuningas Bakur III:n kuoleman jälkeen, ja Iberiasta tuli persialainen kuvernöörin (marzpan) hallitsema provinssi. Vuonna 582 georgialaiset aateliset yrittivät saada Bysantin keisari Maurikios I:stä herättämään Iberia uudelleen henkiin, mutta vuonna 591 Bysantti ja Persia sopivat Iberian jaosta; Tbilisi tuli Persian haltuun ja Mtskhetaa hallitsi Bysantti.
600-luvun alussa rauha Bysantin ja Persian välillä romahti. Iberian prinssi Stepanoz I (n. 590–627) päätti vuonna 607 yhdistää voimansa Persian kanssa yhdistääkseen Iberian alueet, missä hän näytti onnistuneenkin. Keisari Herakleioksen hyökkäykset vuosina 627 ja 628 toivat kuitenkin voiton Bysantille ja varmistivat Bysantin vallan Länsi- ja Itä-Georgiassa arabien hyökkäykseen asti.
[muokkaa] Arabien kausi
Arabit saapuivat Iberiaan noin vuonna 645 ja pakottivat sen prinssin, Stepanoz II:n (637–n. 650) hylkäämään liittolaisuutensa Bysantille ja tunnustamaan Kalifin valta. Iberiasta tuli nyt vasalli arabeille ja emiiri asettui Tbilisiin noin vuonna 653. 800-luvun alussa eristavi (ruhtinas) Ašot I (813–830) uudesta Bagrationi-dynastiasta käytti arabien hallinnnon heikkenemistä hyväkseen ja teki itsestään Iberian perinnöllisen prinssin (Bysantissa kouropalates). Hänen seuraajansa Adarnase II, virallisesti Bysantin vasalli, kruunattiin georgialaisten kuninkaaksi vuonna 888. Hänen jälkeläisensä Bagrat III (975–1014) yhdisti alueen eri ruhtinaskunnat yhdeksi Georgian valtioksi.
[muokkaa] Itäiset ja läntiset iberialaiset
Iberian/Pyreneiden niemimaan asukkaiden ja Kaukasuksen iberialaisten samanlainen nimi on johtanut ideaan jonkinlaisesta sukulaisuudesta näiden alueiden asukkaiden välillä. Ajatuksen on esittänyt moni antiikin ja keskiajan kirjailija, vaikka nämä olivatkin erimielisiä kyseisten kansojen alkuperästä. Teoria näyttää olleen suosittu keskiajan Georgiassa, jossa tunnettu uskonnollinen kirjailija Giorgi Mtatsmindeli (1009–1065) kirjoitti joidenkin georgialaisten aatelisten halusta käydä Pyreneiden niemimaalla tutustumassa "lännen georgialaisiin".
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Thomson, R.W. Rewriting Caucasian History (1996) ISBN 0-19-826373-2
- Braund, David. Georgia in Antiquity: A History of Colchis and Transcaucasian Iberia, 550 BC-AD 562 (New York: Oxford University Press, 1994) ISBN 0-19-814473-3
- Lang, David Marshall. The Georgians (London: Thames & Hudson, 1966)
