Horat

Wikipedia

Horat (muinaiskreikaksi Ὧραι, Hōrai 'tunnit') olivat kreikkalaisessa mytologiassa alun perin luonnonjärjestyksen ja vuodenaikojen jumalattaria,^[1] mutta hellenistisellä ajalla he muuttuivat yleisen järjestyksen ja oikeuden jumalattariksi. Useimmiten heidän vanhemmiksiin mainitaan Zeus ja Themis^[2] ja Moirat heidän sisarpuolikseen,^[3] mutta vuodenaikojen jumalattarina heidät mainitaan myös Helioksen ja Selenen tyttäriksi, jotka vartioivat Olympoksen portteja ja huolehtivat maan hedelmällisyydestä ja ohjasivat säätä.^[4]

[muokkaa] Muinaiset horat

Hyvin varhaisina aikoina horat olivat vuodenaikojen jumalattaria: Thallo, Aukso ja Karpo^[5] — muinaisilla kreikkalaisilla oli ainoastaan kolme vuodenaikaa. Taiteessa heidän kuvattiin nuoriksi viehättäviksi neidoiksi, joita ympäröi runsas kasvillisuus ja värikkäät kukat.

Thallo (muinaiskreikaksi Θαλλώ, Thallō 'kukoistava, kukintojen tuoja') oli kevään ja kukintojen jumalatar, josta tuoli nuoruuden suojelija.

Aukso (muinaiskreikaksi Αυξώ, Auxō 'kasvu, lisääntyminen') oli kesän jumalatar, jota palvottiin Ateenassa myös toisena khariiteista.

Karpo (muinaiskreikaksi Καρπώ, Karpō 'hedelmä, vuodentulo') oli syksyn jumalatar, joka hallitsi kypsymistä ja sadonkorjuuta.

[muokkaa] Hellenistiset horat

Hellenistisellä ajalla horat olivat lain ja järjestyksen jumalattaria, jotka pitivät yllä yhteiskunnan järjestystä. Heidän nimensä olivat Eunomia, Dike ja Eirene.^[5]

Dike (muinaiskreikaksi Δίκη, Dikē 'oikeus') oli oikeuden ja oikeudenmukaisuuden jumalatar, joka hallitsi maallista oikeutta.

Eunomia (muinaiskreikaksi Ευνομία, Eunomia 'järjestys') oli järjestyksen ja lainmukaisen hallitsemisen jumalatar.

Eirene (muinaiskreikaksi Ειρήνη, Eirēnē 'rauha') oli rauhan ja vaurauden jumalatar. Hänet kuvattiin nuoreksi neidoksi, joka piti käsissään runsaudensarvea, oliviipuun oksaa tai Hermeen sauvaa.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Pausanias, Kreikan kuvaus 5.17.1 (engl. käännös).
2. ↑ Apollodoros, Kirjasto 1.3.1 (engl. käännös).
3. ↑ Hesiodos, Jumalten synty 901–906 (engl. käännös).
4. ↑ Quintus Smyrnaeus, Troijan tuho 356–390 (engl. käännös).
5. ↑ ^{5,0 5,1} Hyginus, Fabulae clxxxiii (engl. käännös).