Helsingin yliopiston keskustakampus
Wikipedia
Helsingin yliopiston keskustakampus on suurin Helsingin yliopiston neljästä kampusalueesta. Kampus sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Kruununhaan ja Kluuvin kaupunginosissa Unioninkadun molemmin puolin, pääasiassa Senaatintorin ja Kaisaniemen puiston välisellä alueella, joskin muutamia yliopistolle kuuluvia rakennuksia on keskustassa myös hieman muista erillään. Keskustakampuksen alueella toimivat humanistinen, teologinen, oikeustieteellinen, valtiotieteellinen ja käyttäytymistieteellinen tiedekunta sekä yliopiston keskushallinto. Kampuksella työskentelee noin 20 000 opiskelijaa sekä 3 000 opettajaa ja tutkijaa.
Toiseen maailmansotaan asti koko yliopisto toimi nykyisellä keskustakampuksella. Opiskelijamäärien nopea kasvaminen sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kuitenkin aiheutti yliopistolle vakavan tilapulan, minkä vuoksi 1970-luvulla luotiin nykyinen neljän kampuksen malli. Nykyisin keskustakampukselle ovat jääneet humanistiset tieteet ja yhteiskuntatieteet, muut tiedekunnat on hajasijoitettu Meilahden kampukselle, Kumpulan kampukselle ja Viikin kampukselle.
[muokkaa] Keskustakampuksen historia
Yliopiston muuttaessa Turusta Helsinkiin 1820-luvulla se sijoitettiin aivan kaupungin ydinkeskustaan. Sen uudet toimitilat suunnitteli arkkitehti Carl Ludvig Engel, Helsingin empirekeskustan luoja. Engelin arkkitehtonisesti tärkeimmät yliopistorakennukset ovat yliopiston päärakennus (1832) ja Kansalliskirjasto (1844), jotka ovat osa Senaatintorin ainutlaatuista empiremiljöötä. Engel suunnitteli yliopistolle myös Kliinisen instituutin eli opetussairaalan (1829) sekä tähtitieteellisen observatorion (1834), ja myös hänen piirtämänsä Venäläinen sotilassairaala otettiin myöhemmin yliopiston käyttöön. Kaikki nämä rakennukset sijaitsevat Unioninkadun varrella paitsi tähtitorni poikittain sen eteläpäässä Tähtitorninmäellä. Kaisaniemeen perustettiin yliopiston kasvitieteellinen puutarha, jonka alkuperäiset rakennukset olivat myös Engelin käsialaa.
Ensimmäisten vuosikymmenien ajan kaikki opetus tapahtui yliopiston päärakennuksessa, lukuun ottamatta omat rakennuksensa saaneita lääketiedettä, tähtitiedettä ja kasvitiedettä. Tilanahtaus, josta etenkin luonnontieteet kärsivät, kuitenkin pakotti yliopiston nopeasti uudisrakennussuunnitelmiin. Vuonna 1844 valmistui päärakennuksen viereiselle tontille Jean Wikin piirtämä anatomian laitos, joka jäljitteli Engelin empiretyyliä. Vuonna 1869 vihittiin Senaatintorin vastakkaisella puolella käyttöön mahtava kemian laboratorio- ja museorakennus Arppeanum, jonka Carl Albert Edelfelt oli suunnitellut venetsialaiseen tyyliin.
1800-1900-lukujen taitteessa keskustaan valmistui lukuisia laitosrakennuksia, joiden arkkitehti oli Gustaf Nyström. Nyströmin ensimmäinen työ oli Engelin suunnitteleman Kansalliskirjaston rakennuksen laajentaminen puolipyöreällä kirjavarastolla, Rotundalla. Siltavuorelle, Kruununhaan kaupunginosan pohjoisosaan, valmistui 1905–1910 kaksi Nyströmin piirtämää laitosrakennusta, fysiologian laitos ja fysiikan laitos. Hän suunnitteli Siltavuorelle myös uuden anatomian laitoksen, mutta tämä rakennus toteutettiin vasta 1920-luvulla Jussi ja Toivo Paatelan suunnitelman mukaan. Lisäksi ahkera Nyström suunnitteli Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan uudet kasvihuoneet sekä kasvitieteen laitosrakennuksen (1903).
1920-30-luvuille asti yliopiston kasvu oli verkkaista ja uusia laitosrakennuksia valmistui harvakseltaan. 1930-luvulla se alkoi kuitenkin kärsiä lukiokoulutuksen yleistymisestä johtuneesta "ylioppilastulvasta". Oppilasmäärän paisuessa vanhat tilat jäivät nopeasti pieniksi, ja yliopisto käynnisti useita suuria uudisrakennushankkeita, jotka olivat mittasuhteiltaan moninkertaisia aikaisempiin verrattuna. Yliopiston päärakennus laajennettiin 1935–1938 korttelin kokoiseksi J. S. Sirénin suunnitelmien mukaan. Vuonna 1939 valmistui Jussi Paatelan suunnittelema funktionalistinen Metsätalo metsätieteiden opetusta varten. Aarne Ervin suunnittelema modernistinen Porthania valmustui 1957. Keskustaan nousseista uudisrakennuksista viimeinen oli Porthaniaa vastapäätä sijaitseva yliopiston hallintorakennus (1978).
Toisen maailmansodan jälkeen oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa yliopistoa ei enää voitu laajentaa keskustassa, ja tiedekuntia ryhdyttiin hajasijoittamaan kaupungin laidoille. 1940-luvulta alkaen lääketieteen opetus alkoi siirtyä Meilahteen ja maataloustieteiden opetus Viikkiin. Vuonna 1969 yliopiston konsistori päätti siirtää koko yliopiston Viikkiin, mutta kiivas vastustus esti suunnitelman toteuttamisen. 1970-luvulta alkaen keskustasta pois siirtyviä laitoksia ja tiedekuntia ryhdyttiin keskittämään kolmelle kampusalueelle: lääketiedettä Meilahteen, luonnontieteitä Kumpulaan ja maatalous- ja metsätieteitä Viikkiin. Keskustan vanhasta yliopistoalueesta muodostettiin keskustakampus, jonne jäivät humanistiset tieteet ja yhteiskuntatieteet sekä yliopiston keskushallinto. Tämä neljän kampuksen malli saatiin valmiiksi 2000-luvun alussa.
