Esko Männikkö
Wikipedia
Esko Männikkö (s. 1959 Pudasjärvi) on oululainen valokuvaaja. Männikkö nousi julkisuuteen vuonna 1995 Helsingissä pitämänsä Naarashauki-näyttelyn valokuvilla. Samana vuonna hänen teoksiaan esitettiin Vuoden nuori taiteilija -näyttelyssä Tampereen taidemuseossa, ja hän osallistui Campo-yhteisnäyttelyyn Venetsiassa.
Hän voitti Deutsche Börse 2008 valokuvauspalkinnon retrospektiivisesta näyttelystään Coctails 1990 - 2007, joka oli esillä Millesgårdenissa, Tukholmassa syksyllä 2007. [1] Esko Männikkö nimettiin syksyllä 2007 ehdokkaaksi muiden ehdokkaiden ollessa valokuvaajat John Davies, Jacob Holdt ja Fazal Sheikh. [2] Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta aikamme johtaville kansainvälisille valokuvaajille ja taiteilijoille sekä nostaa valokuvauksen profiilia kuvataiteiden alalla. Palkinnon suuruus on 30 000 puntaa (39 000 euroa). [3]
Vuonna 1998 Männikölle myönnettiin Nuoren Taiteen Suomi-palkinto, ja vuonna 2006 Männikkö vastaanotti Ordonez-Falcon International Photography Award -palkinnon Espanjassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tuotanto
Männikkö tunnetaan etenkin pohjoissuomalaisen arkirealismin, ympäristön ja ihmisten kuvaajana. Hän on kuvannut myös vastaavanlaisia ympäristöjä ja syrjäseutujen henkilöitä Yhdysvalloissa. Texasin ja Meksikon rajaseuduilla kuvattujen valokuvien näyttely sai nimekseen Mexas. Männikkö on kuvannut myös eläimiä muun muassa eri maiden eläintarhoissa.
Männikkö esittää valokuviaan usein joko vanhanaikaisissa maalausten kehyksissä tai laudoista ja lankuista tehdyissä karkeissa kehyksissä. Hänen yksityisnäyttelyissään teokset muodostavat sommiteltuja kokonaisuuksia.[4] Hän on myös esittänyt ympäristöjä kokonaisvaltaisesti kattoon ripustettavissa valokuvainstallaatioissa, joiden sisälle katsoja menee.[5]
[muokkaa] Alkuvaiheet ja dokumentit
Männikkö on itseoppinut valokuvaaja, joka aloitti harrastajavalokuvaajana. Nuoruudessa tulivat tavaksi metsästys ja kalastus sekä kulkeminen Pohjois-Suomen sivukylissä ja metsissä.
Männikkö tallensi mustavalkoisiin valokuviin pohjoissuomalaisia ja kainuulaisia kyliä ja niiden elämää 1980-luvulla. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vuonna 1982 Oulun Rantagalleriassa otsikolla Kun aika pysähtyy.
Neuvostoliiton lakkautumisen jälkeen Esko Männikkö kuvasi valokuvaaja Pekka Turusen kanssa Kuolan niemimaata. Alueelta otetut kuvat kertoivat ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle kriittisesti kaivosteollisuuden aiheuttamista laajoista ympäristötuhoista. Kuvia julkaistiin paitsi Suomen lehdistössä, myös yhdessä Pekka Turusen kanssa pidetyssä PEMOHT-näyttelyssä, joka esitettiin muun muassa Murmanskin taidemuseossa vuonna 1993.
[muokkaa] Kansainvälinen läpimurto
Esko Männikön uran läpimurto tapahtui vuonna 1995. Hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi, ja hänen näyttelynsä oli Tampereen taidemuseossa. Samana vuonna Männikkö piti yksityisnäyttelyt Morris Healey galleriassa New Yorkissa ja Galerie Nordenhakessa Tukholmassa. Suomen lehdissä esitettiin Männikön valokuvia syrjäseutujen miehistä ja takapihoista ja pohdittiin "Suomi-kuvaa" yhdentyvässä Euroopassa.
Männikön valokuvien esiintulon aikoihin valokuvataide tuli osaksi nykytaidetta. Valokuvat muuttuivat suurikokoisiksi ja värillisiksi. Männikkö aloitti suomalaisen valokuvataiteen kansainvälistymisen.[6]
Männikön valokuvien huolellista sommittelua ja värien tasapainoa on verrattu Jan Vermeerin maalauksiin. Usein panoraaman omaisina ympäristöinä tai teemallisina sarjoina esitetyt valokuvat kertovat arvoituksellisista autiotaloista, joita taiteilija itse pitää visuaalisesti haastavina.[7]
Männikkö toteaa tyylistään kuvantekijänä:
»Olen kuvantekijä ja suhtautumistapani on enemmän toteava kuin arvottava. Yritän tietoisesti välttää kaikkia vaikutteita. Älykkyys on ihmisen pahimpia vitsauksia, sitä rupeaa vain turhaan miettimään tekemisiään. Siksi pysyttelen enimmäkseen omissa oloissani.[8]»
Viime vuosina Esko Männikkö on ryhtynyt valokuvaamaan myös eläimiä. Nämä kuvat on rajattu usein voimakkaasti yksityiskohtiin, kuten silmään tai suuhun.[9][10]
[muokkaa] Valokuvateokset, katalogit ja näyttelyt
[muokkaa] Kuvateokset ja luettelot
- Naarashauki:The Female Pike-Esko Männikkö, 1993
- Esko Männikkö, Oktagon Verlag, Köln 1996
- Mexas-Esko Männikkö, 1999
- 100% Cashmere-Esko Männikkö, 2003
[muokkaa] Yksityisnäyttelyitä
- 2006 Yancey Richardson Gallery, New York, USA
- 2006 Galleria Suzy Shammah, Milano, Italia
- 2006 Retrospective exhibition, Kursaal Art Museum, San Sebastian, Espanja
- 2006 Galerie Nordenhake, Berliini, Saksa
- 2005 Galeria Estrany – De La Mota, Barcelona, Espanja
- 2005 Art & Public – Cabinet P.H., Geneva, Sveitsi
- 2004 Finsk-norsk kulturinstitutt, Oslo, Norja
- 2004 Galleria Suzy Shammah, Milano, Italia
- 2004 Galerie Rodolphe Janssen, Bryssel, Belgia
- 2004 Galerie Nordenhake, Tukholma, Ruotsi
- 2003 Galerie CENT8, Pariisi, Ranska
- 2002 Flora & Fauna, Galerie Nordenhake, Berliini, Saksa
- 2001 Galleria Monica de Cardenas, Milano, Italia
- 2001 Galerie Nordenhake, Tukholma, Ruotsi
- 2000 Organized Freedom, Oulun Taidemuseo
- 2000 Galeria Estrany-De La Mota, Barcelona, Espanja
- 2000 Galerie CENT8, Pariisi, Ranska
- 2000 Galleri F 48, Tukholma, Ruotsi
- 1999 Photographs 1980-1998, Hasselblad Center, Göteborg, Ruotsi
- 1998 Mexas, Galerie Nordenhake, Tukholma, Ruotsi; Valokuvakeskus Nykyaika, Tampere; Dogenhaus Projekte Berlin, Berliini, Saksa
- 1998 White Cube, Lontoo, GIso-Britannia
- 1997 Malmö Konsthall, Malmö, Ruotsi
- 1997 Morris Healy Gallery, New York, USA
- 1997 Valokuvagalleria Hippolyte, Helsinki
- 1996 Portikus, Frankfurt am Main, Saksa
- 1997 DE PONT foundation for contemporary art, Tilburg, Hollanti; Lenbachhaus, München, Saksa; Société des Expositions du Palais des Beaux-Arts de Bruxelles, Brysseli, Belgia
- 1996 Mexas, ArtPace, A Foundation for Contemporary Art, San Antonio, USA
- 1995 Young Artist of the Year, Tampereen taidemuseo, Tampere
- 1995 Morris Healy Gallery, New York, USA
- 1995 Galerie Nordenhake, Tukholma, Ruotsi
- 1993 PEMOHT, (Pekka Turunen kanssa), Murmanskin taidemuseo, Venäjä
- 1993 The Female Pike, Valokuvagalleria Hippolyte, Helsinki
- 1992 Home Visit, Rantagalleria, Oulu
- 1982 Kun aika pysähtyy, Rantagalleria, Oulu
[muokkaa] Yhteisnäyttelyitä
- 2006 Vom Pferd erzählen. Das Pferd in der zeitgenössischen Kunst, Kunsthalle Göppingen
- 2006 Breaking the Ice, Kunstmuseum Bonn
- 2006 Randgebiete, Kulturbahnhof Eller, Düsseldorf
- 2006 Exhibition of Contemporary Finnish Photography, Photomuseum Antwerp
- 2005 SEEhistory 2005. Der private Blick, Kunsthalle zu Kiel
- 2005 Andere / Others, Sorlandets Kunstmuseum, Kristiansand
- 2005 MARCO. Museo de Arte Contemporánea de Vigo
- 2005 Artéfacts. La vie secrète des choses, Fondation d'art contemporain Daniel et Florence Guerlain, Les Mesnuls
- 2004 Liverpool Biennial, Tate Liverpool, Iso-Britannia
- 2004 Anders Zorn and Contemporary Nordic Art, Arken, Ishöj, Tanska
- 2003 Migration, Kirkenes, Norja
- 2003 Beyond Paradise, Shanghain taidemuseo, Shanghai, Kiina
- 2003 Zeitgenössische Fotokunst aus Finland, Neuer Berliner Kunstverein, Berliini, Saksa
- 2002 Cardinales, Museo de Arte Contemporanea, Vigo, Espanja
- 2002 Eight Nordic Stories, Centro Galego de Arte Contemporanea, Santiago de Compostela, Espanja
- 2002 Fotografia I Festival Internatzionale di Roma, Galleria Nazionale d’Arte Moderna, Rooma, Italia
- 2002 The Great Divide, Fruitmarket Gallery, Edinburg, Skotlanti
- 2001 ARS 01, Kiasma, Helsinki
- 2001 Year One, BO 01, Malmö, Ruotsi
- 2000 Anti-Memory; Contemporary photography II, Yokohama Museum of Art, Yokohama, Japani
- 2000 Organising Freedom, Moderna Museet, Tukholma, Ruotsi
- 2000 Some Parts of This World, Valokuvataiteen museo, Helsinki
- 2000 Kwangju Biennale, Kwangju, Etelä-Korea
- 1999 Finnish Line: Starting Point, Musee d’art Moderne et Contemporain de Strasbourg, Strasbourg, Ranska
- 1999 Neste Stopp, Lofootit, Norja
- 1998 Sao Paulon biennaali, Sao Paulo, Brasilia
- 1998 This Side of the Ocean, Kiasma, Helsinki
- 1998 Nuit blanche, Musée d’art Moderne de la Ville de Paris, Pariisi, Ranska
- 1997 Light, Barbican Centre, Lontoo, Iso-Britannia
- 1997 Unknown Adventure, Badischer Kunstverein, Karlsruhe, Saksa
- 1997 Evidence, Wexner Center for the Arts, Columbus, USA
- 1997 Truce, Santa Fe Biennal, Santa Fe, USA
- 1997 Someone Else With My Fingerprints, Galerie Hauser und Wirth, Zürich, Sveitsi
- 1997 Johannesburg Biennal, Johannesburg, Etelä-Afrikka
- 1997 Northern Exposures, Cortocircuito, Circuto de Bellas Artes Madrid, Espanja
- 1996 Strangers in the Arctic, Rundetårn, Kööpenhamina, Tanska
- 1996 Ars Baltica Photography Triennial, Schleswig-Holsteinisches Landesmuseum, Schleswig, Saksa
- 1996 Manifesta 1, Chabot Museum, Rotterdam, Alankomaat
- 1996 Sydney Biennal, Ivan Dougherty Gallery, Sydney, Australia
- 1996 Maskulin-Feminin, Stadtische Galerie Rastatt, Rastatt, Saksa
- 1996 Portrait, Museum of Contemporary Art, Oslo, Norja
- 1996 The Scream, Arken, Ishöj, Tanska
- 1996 Modena per la Fotografia 96, Modena, Italia
- 1995 ARS 95, Nykytaiteen museo, Helsinki
- 1995 Body&Soul, Oulun taidemuseo, Oulu
- 1995 Arkipel, Museum of Contemporary Art, Oslo, Norja
- 1995 Campo, Corderia, Venetsia, Italia
- 1993 The Density of Being a Finn, Castell de la Bispal d’Emporda, La Bispal, Espanja
- 1992 Postmoral, Helsingin taidehalli, Helsinki
- 1991 Northern Realities, Macadonian Museum of Contemporary Art, Thessaloniki, Kreikka
- 1992 Country & Eastern, tour in Finland
[muokkaa] Lähteet
- ↑ The Photographers´Gallery, Lontoo, tiedote. Viitattu 6.3.2008
- ↑ The 24hour Museum, Deutsche Börse Photography Prize 2008 shortlist announced, uutinen 15.10.2007 Viitattu 13.2.2008
- ↑ The Photographers´ Gallery. Viitattu 6.3.2008
- ↑ Flora&Fauna näyttelystä Gallerie Nordenhakessa, Berliinissä vuonna 2002.
- ↑ Kiasman Maisema-näyttelystä vuonna 2006-2007.
- ↑ http://www.kaltio.fi/index.php?624 luettu 13.7.2007
- ↑ http://www.taidemuseo.fi/suomi/tennispalatsi/lisat/OimaammeMannikko.html luettu 12.7.2007
- ↑ http://www.taidemuseo.fi/suomi/tennispalatsi/lisat/OimaammeMannikko.html luettu 12.7.2007
- ↑ Harmony Sisters -sarjasta 2006
- ↑ untitled (7)(ei vuosilukua)