ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Erottaja – Wikipedia

Erottaja

Wikipedia

Osa Erottaja pohjoisesta nähtynä
Osa Erottaja pohjoisesta nähtynä

Erottaja (ruots. Skillnaden) on Helsingin keskustassa, Mannerheimintien eteläpäässä sijaitseva pieni aukio. Sitä pidetään kaupungin keskipisteenä, josta muualle maahan lasketut etäisyydet aloitetaan. Mannerheimintien lisäksi samalta aukiolta johtavat myös Eteläesplanadi itään, Kauppatorille, lyhyt Erottajankatu etelään sekä Bulevardi länteen, Hietalahteen.

Nimensä Erottaja on saanut siitä, että 1800-luvulla Erottaja-tori ja Erottajankatu erottivat varsinaisen kaupungin sen länsipuolella olleesta niin sanotusta Uudenmaan esikaupungista eli nykyisistä Kampin ja Punavuoren kaupunginosista. Nykyäänkin Kampin ja Kaartinkaupungin raja kulkee Erottajankatua pitkin, joka samalla on myös kahden erisuuntaisen ruutukaava-alueen rajana.

Erottajalla sijaitsevat mm. Svenska teatern (Ruotsalainen teatteri) sekä Helsingin sisäisten linjojen 20 (Katajaharju), 24 (Seurasaari) ja 42 (Kannelmäki) päätepysäkit. Erottajan kautta kulkevia raitiovaunukiskoja käyttävät raitiolinjat 3B (Kallio-Töölö-Kauppatori-Eira), 3T (Eira-Kauppatori-Töölö-Kallio), 6 (Arabia-Hietalahti) ja 10 (Kirurgi-Pikku Huopalahti).

Erottaja on jäänyt monille mieleen siitä, että se on Monopoli-lautapelin suomenkielisen painoksen kallein tontti.

Koordinaatit: 60°10′00″N, 24°56′36″E

Muilla kielillä


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -