Edward Johnson

Wikipedia

Edward Johnson (16. huhtikuuta 1816 – 2. maaliskuuta 1873), tunnetaan myös nimellä Allegheny Johnson (joskus tavataan Alleghany), oli Yhdysvaltojen armeijan upseeri ja etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa.

Sisällysluettelo 1 Lapsuus ja nuoruus 2 Sisällissodan alku 3 1863 4 1864-1865 5 Viimeiset vaiheet 6 Lähteet

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

Johnson syntyi "Salisburyn tilalla" lähellä Midlothiania Chesterfield Countyssä Virginiassa mutta hänen perheensä muutti pian Kentuckyyn. Hän meni West Pointiin ja valmistui (viiden vuoden opiskelun jälkeen) 1830. Hän sai komennuksen 2. luutnantiksi 6. Yhdysvaltain jalkaväkeen ja ylennettiin 1. luutnantiksi alle vuodessa. Hän palveli seminole-sodissa Floridassa ja sitten lännessä. Meksikon-Amerikan sodassa Johnson kunnostautui Veracruzissa, Cerro Gordossa, Churubuscossa, Molino del Reyssä ja Chapultepecissa. Hän sai kaksi väliaikaista ylennystä, majuriksi ja kapteeniksi ja palkittiin Virginian osavaltion seremoniamiekalla urheudestaan. Johnson palasi palvelukseen läntiselle rajaseudulle ja palveli Dakotan territoriossa, Kaliforniassa, Kansasissa ja mormonitutkimusmatkoilla.

[muokkaa] Sisällissodan alku

Sisällissodan sytyttyä Johnson erosi Yhdysvaltain armeijasta ja liittyi etelävaltioiden armeijaan everstinä 12. Georgian jalkaväkeen 2. heinäkuuta 1861. 12. Georgia taisteli Robert E. Leen ensimmäisessä kampanjassa läntisessä Virginiassa Rich Mountainin, Cheat Mountainin ja Greenbrier-joen taisteluissa. Hänet ylennettiin prikaatinkenraaliksi 13. joulukuuta 1861, ja sai lempinimensä komentaessaan kuutta jalkaväkirykmenttiä Allegheny Mountainin taistelussa. (Prikaatin kokoinen joukko sai suureellisen lempinimen "Army of the Northwest".)

Talvella 1861–62, Johnsonin armeija teki yhteistyötä kenraalimajuri Thomas J. "Stonewall" Jacksonin kanssa Valley-kampanjan alkuvaiheissa. McDowellin taistelussa Johnson haavoittui pahoin luodista nilkkaan, minkä paraneminen kesti pitkään. Hän palasi Richmondiin toipumaan, ja pysyi siellä melkein vuoden ja oli sosiaalisesti aktiivinen. Vaikka Johnson oli raskastekoinen, karun näköinen ja karkea hahmo, joka oli poikamies vielä 47-vuotiaana, hän sai naistenmiehen maineen. Haavoittumisestaan Meksikossa hänen silmänsä nyki kontrolloimattomasti, ja tämä aiheutti sen että monet naiset luulivat hänen flirttailevan heidän kanssaan. Hän aiheutti riittävästi huomiota, jolloin hänet mainittiin Mary Chesnutin kuuluisassa päiväkirjassa.

[muokkaa] 1863

1863 seuranneessa Pohjois-Virginian armeijan uudelleenorganisoinnissa, joka oli seurausta Stonewall Jacksonin kuolemasta Chancellorsvillen taistelun jälkeen, Johnson ylennettiin kenraalimajuriksi ja sai komentoonsa "Stonewall-divisioonan" kenraaliluutnantti Richard S. Ewellin toisessa armeijakunnassa. Robert E. Lee oli ollut tyytymätön edelliseen komentajaan taistelukentällä ja kutsui Johnsonin takaisin sairaslomalta ottamaan komennon.

Toukokuussa 1863 Johnson toipui riittävästi komentaakseen divisioonaansa Gettysburgin kampanjassa. Hän yhä tarvitsi vahvan kävelykepin liikkuessaan jalan (ja tunnetusti käytti sitä miehään vastaan, joiden uskoi lintsaavan taistelussa) ja hänen miehensä nimesivät hänet "Old Clubbyksi". Matkalla pohjoiseen Pennsylvaniaan Johnson voitti unionin kenraalin Robert H. Milroyn Winchesterin II taistelussa. Johnson saapui Gettysburgin taisteluun ensimmäisen päivän iltana, 1. heinäkuuta 1863. Liikkeellä, josta kiistellään yhä Ewell ei käyttänyt hyväkseen Johnsonin divisioonaa ja hyökännyt Cemetery Hilliin välittömästi sinä iltana, kun se olisi saattanut olla ratkaisevaa. Johnson kieltäytyi keskustelemalla hyökkäämästä Culpin kukkulalle sinä iltana, mistä hän oli saanut varovaisen käskyn. Sen sijaan Johnsonin divisioona oli päävoimana joka hyökkäsi Culpin kukkulalle toisena ja kolmantena päivänä, kärsien huomattavia menetyksiä hyökkäyksissä tähän valloittamattomaan asemaan useissa hyödyttömissä hyökkäyksissä. Syksyllä 1863 Johnsonilla oli merkittävä rooli Mine Run-kampanjassa.

[muokkaa] 1864-1865

Overland-sotaretkellä 1864 Johnson menestyi hyvin Wildernessin taistelussa ja kun kenraaliluutnantti James Longstreet haavoittui vakavasti siellä, Robert E. Lee harkitsi vakavasti Johnsonia korvaavaksi armeijakunnankomentajaksi. Spotsylvanian käräjätalon taistelussa 12. toukokuuta 1864, "Bloody Anglen" alueella konfederaatiom "muulinkenkä" puolustuslinjalla, Johnson joutui sotavangiksi miltei koko divisioonansa kanssa. Hän oli vangittuna kuukausua Morris Islandissa, Charlestonin rannikolla Etelä-Carolinassa, ja vaihdettiin 3. elokuuta 1864. Hänet lähetettiin liittymään kenraaliluutnantti John Bell Hoodin Tennesseen armeijaan, divisioonaa kenraaliluutnantti Stephen D. Leen armeijakunnassa. Franklin-Nashville-sotaretkellä Johnson joutui sotavangiksi uudestaan Nashvillen taistelussa 16. joulukuuta 1864. Hän vietti jälleen kuukausia sotavankina unionin vankileirissä Johnson's Islandissa Eriejärvellä. Sodan lopussa Johnson siirrettiin Old Capitolin vankilaan Washington, D.C:hen, missä häntä syytettiin jonkinlaisesta osallisuudesta Abraham Lincolnin murhaan. Mitään raskauttavaa ei kuitenkaan ilmennyt ja hänet vapautettiin 22. heinäkuuta 1865.

[muokkaa] Viimeiset vaiheet

Sodan jälkeen Johnson oli farmari Virginiassa. Hän oli aktiivinen konfederaation veteraaniasioissa ja oli mukana varhaisissa yrityksissä rakentaa muistomerkki Robert E. Leelle Richmondiin. Hän kuoli Richmondissa ja on haudattu sinne Hollywoodin hautausmaahan.

[muokkaa] Lähteet

• Eicher, John H., and Eicher, David J.: Civil War High Commands, Stanford University Press, 2001, ISBN 0-8047-3641-3.
• Clemmer, Gregg S. "Old Alleghany: Life and Wars of General Ed Johnson." Hearthside Publishing Company, 2004.
• Tagg, Larry, The Generals of Gettysburg, Savas Publishing, 1998, ISBN 1-882810-30-9.
• A biography of Edward "Allegheny" Johnson
• Edward Johnson at Find-A-Grave