Edith Nesbit
Wikipedia
Edith Nesbit (15. elokuuta 1858 Kennington, Surrey, Englanti – 4. toukokuuta 1924, New Romney, Kent, Englanti), naimisiinmenon jälkeen Edith Bland, oli englantilainen kirjailija, jonka lapsille suunnattuja tarinoita julkaistiin nimellä E. Nesbit. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu yli 60 kirjaa, joista osasta on myös tehty televisio- ja elokuvasovituksia. Kirjallisen uransa lisäksi hän toimi myös politiikassa ja osallistui esimerkiksi nykyisen Labour-puolueen edeltäjän Fabian Societyn toimintaan.
E. Nesbitin kirjoittamat tarinat ovat vaikuttaneet esimerkiksi kirjailija C. S. Lewisin tuotantoon. E. Nesbitin vaikutus varsinkin Narnian tarinat -sarjan syntymiseen oli suuri, ja C. S. Lewisin kerrotaankin luonnostelleen "E. Nesbitin perinteen mukaista" lastenkirjaa,[1] joka saattoi olla esimerkiksi Velho ja leijona -kirjaa edeltänyt luonnos tai itse kyseinen kirja. E. Nesbitin lyhyet teokset myös kuuluivat hänen lapsuutensa suosikkilukemistojen pariin, ja Lewis muun muassa kirjoitti itse päiväkirjaansa 29. tammikuuta 1923: "Uneksin, että löysin asemahallin odotushuoneesta E. Nesbitin kirjoittaman lastenkertomuksen, jota en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin, ja kiinnostuin niin kovasti, että myöhästyin junasta."[2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Roger Green ja Walter Hooper: C. S. Lewis: Elämäkerta (Otava, 2002) ISBN 951-1-20691-5 s. 346
- ↑ Roger Green ja Walter Hooper: C. S. Lewis: Elämäkerta (Otava, 2002) ISBN 951-1-20691-5 s. 343
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Edith Nesbitin teoksia Gutenberg-projektissa
- E. Nesbitin teoksia e-kirjoina (osa kuvitettuja)
- E. Nesbitin teoksia äänikirjoina LibriVoxissa