EarthBound
Wikipedia
Earthbound | |
---|---|
Kehittäjä | Ape, Inc. ja HAL Laboratory |
Julkaisija | Nintendo |
Suunnittelija | Shigesato Itoi |
Julkaistu | 27. elokuuta 1994 1. kesäkuuta 1995 |
Lajityyppi | Konsoliroolipeli |
Pelimuoto | Yksinpeli |
Alusta | SNES |
Tallennusväline | SNES-pelikasetti |
Earthbound (Mother 2 Japanissa) on Nintendon Super Nintendo Entertainment Systemille kehittämä tietokoneroolipeli, joka julkaistiin vuonna 1994. Se on toinen osa Mother-pelisarjassa, joskaan sillä ei ole suoraa juonellista yhteyttä sarjan ensimmäiseen osaan, Motheriin. Earthboundia ei ole julkaistu Euroopassa, mutta yksi pelin päähahmoista, Ness, esiintyy pelattavana hahmona Euroopassakin julkaistussa pelissä Super Smash Bros. Melee. Muita pelin päähenkilöitä ovat Paula, Jeff ja Poo. Pelin tavoitteena on pelastaa maailma avaruusolioilta, minkä saavuttaakseen Nessin on ratkaistava arvoituksia ympäri maailmaa. Peliä markkinoitiin Yhdysvalloissa aggressiivisesti muun muassa Nintendo Power -lehden ja niin sanottuihin scratch-and-sniff-hajukortteihin liitetyn kilpailun avulla. Pelin myynti jäi tästä huolimatta Japanin ulkopuolella korkeintaan kohtalaiseksi, mutta se on jälkikäteen kerännyt kulttisuosiota myös länsimaissa.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Earthbound Nintendo.comissa (englanniksi)
- Starmen.Net EarthBoundin amerikkalaiset kotisivut(englanniksi)