Christine Falling
Wikipedia
Christine Laverne Falling (s. 12. maaliskuuta 1963) on yhdysvaltalainen kuusinkertainen murhaaja.
Falling syntyi Floridassa 65-vuotiaalle isälle ja 16-vuotiaalle äidille. Hän on kärsinyt ylipainoisuudesta ja saanut varhaiselta iältä saakka lääkitystä epilepsiaan. Hän sai lapsuudessaan nautintoa kissojen kiduttamisesta ja tappamisesta.
Kun Falling oli 9-vuotias, hän ja hänen vanhempi sisarensa joutuivat huostaanotetuiksi vanhempien riitelyn johdettua poliisitutkintaan. Syyskuussa 1977 Falling meni naimisiin itseään vanhemman, kaksikymppisen miehen kanssa. Lyhyeksi jäänyt suhde oli molemminpuolisesti väkivaltainen.
Falling sairastui hypokondriaan. Hän ryhtyi lastenhoitajaksi ja kotiapulaiseksi. Hän myönsi myöhemmin surmanneensa kuusi asiakastaan. Hän sai syytteet vain kolmesta ja tuomittiin niistä elinkautiseen vankeuteen vuonna 1982. Lisäsyytteiden nostaminen kolmesta muusta murhasta katsottiin tarpeettomaksi.