Biometrinen passi

Wikipedia

Biometrinen passi tai biopassi on passi, jossa on RFID-sirulle tallennettuna passin omistajan biologisia tietoja, tavallisesti kasvokuva ja sormenjälki, sekä perinteiset henkilötiedot kuten nimi, syntymäaika ja kansalaisuus. Lisäksi sirulla on passin numero ja salausavaimia kommunikoinnin salaamiseen lukijan kanssa. Passin nimitys tulee siitä, että siinä sovelletaan biometriaa.

[muokkaa] Historia

Biometrinen passi sai alkunsa Yhdysvalloissa 11. syyskuuta 2001 tapahtuneista terrori-iskuista. Yhdysvallat päätti varautua tulevia iskuja varten parantamalla maahan tulevien ja maasta lähtevien ihmisten seurantaa. Biopassi on yksi konkreettinen toteutus tällä saralla. Biopassit otettiin käyttöön vuoden 2006 elokuun lopulla, jonka jälkeen kaikilla Yhdysvaltoihin pyrkivillä tulee olla joko biopassi tai ennen elokuuta 2006 myönnetty tavallinen passi.

Biopassi saa nimensä sirulle tallennettavasta biotunnisteesta. Ensimmäisiä biotunnisteita käytettiin 1800-luvulla rikostutkinnassa. Nykyiset tunnistusmenetelmät ovat 1960-luvulta peräisin ja ne yleistyivät 1996 vuoden jälkeen. Biometrisiä tunnistusmenetelmiä käytetään kulunvalvonnassa ja tarkimpia tunnistustekniikoita, kuten iiris- ja verkkokalvotunnistusta, käytetään erityisissä tiloissa, joissa tarvitaan vahvaa tunnistusta.

Yhdysvallat vaatii, että 28. elokuuta 2006 mennessä kaikkiin uusiin passeihin tulee olla liitetty kasvokuva ja 28. helmikuuta 2008 mennessä sormenjäljet. Näiden päivämäärien jälkeen Yhdysvallat ei hyväksy matkustusasiakirjaa, jossa ei ole kyseisiä tietoja. Biopassin avulla Yhdysvallat pyrkii paremmin seuraamaan "epäilyttäviksi" todettujen ihmisten liikkumista maahan ja sieltä pois. Suurena ongelmana tässä määrittelyssä on matkustajien oikeuksien rikkomisen lisäksi eri maiden tavat määritellä "epäilyttävät" ihmiset.

[muokkaa] Tekniikkaa

Biometrisen passin kansainvälisen standardin määrittelee ICAO-järjestö. ICAO on kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö, joka toimii YK:n alaisuudessa 188 valtion yhteistyöelimenä. ICAO:n tekemät dokumentit määrittelevät toimintaympäristön ja tavan biopassin sekä tarkistusjärjestelmän kommunikoinnille. Passista ja viisumista käytetään ICAO:n dokumenteissa yhteistä nimitystä, koneluettava matkustusasiakirja (MRTD, Machine Readable Travel Document).

Asiakirjat, joissa ICAO määritellee MRTD:n toimintaa ovat:

Biometrics deployment of Machine Readable Travel Documents 2004
Annex I - Use of Contactless Integrated Circuits
Logical Data Structure(LDS) version 1.7
PKI for Machine Readable Travel Documents offering ICC read-only access v1.1
Supplement to Doc 9303 - ePassports. [9]

Näiden dokumenttien lisäksi käytetään ISO 7816 -standardia, joka toimii kaikkien sirukorttien perustana ja johon kaikki muut sirukorttistandardit nojaavat. Standardissa määritellään muun muassa käytettävät peruskomennot, käyttöjännitteet, tiedonsiirtoprotokollat ja korttien fyysisiä ominaisuuksia. Lisäksi biopassin toimintaa määrittelee ISO/IEC 14443 -standardi. Standardi määrittelee kontaktittomien lähilukukorttien (proximity cards) toimintaa.

EU vaatii kasvokuvan tallentamista kuvatiedostona, joka pakataan sirulle joko JPEG -tai JPEG2000-formaatissa, joita ISO/IECC 14443 -standardi tukee. JPEG-formaattina tallennettu kuva vie noin 12-20 Kt muistia, kun taas JPEG2000 vie puolet siitä. EU-maat saavat itse valita kumpaa pakkausmuotoa käyttävät.

[muokkaa] Kritiikkiä

Hollantilaisen Radbound Universiteit Nijmegen -yliopiston turvallisuuden tutkimusryhmä SoS on tutkimuksissaan todentanut mahdollisuudet:

salakuunnella passien ja lukulaitteiden välistä tietoliikennettä
valmistaa passista kopioita
etälukea passin tiedot haltijan tietämättä.

Yliopiston asiantuntijat eivät ole myöskään voineet tutkimuksillaan sulkea pois ns. takaporttien mahdollisuutta.^[1]

Sisäministeriön tiedotteessa [1] todetaan että "passin tietoliikenteen salaus on samaa luokkaa kuin GSM-matkapuhelinliikenteen salaus". EFFI ry:n mukaan GSM-puhelimissa käytetty salaus murtuu tavallisella pöytätietokoneella alle sekunnissa.

Biopassiin sisältyvän varsin tiukasti määrämuotoisten koneluettavan valokuvan on katsottu olevan uhka yksityisyydelle, koska koneluettavuus mahdollistavaa valokuvien helpon keräämisen ja käytön laajamittaisesti automaattiseen kasvojentunnistukseen.