Batiikki
Wikipedia
Batiikki on Indonesiasta peräisin oleva kankaiden värjäystekniikka.
[muokkaa] Solmubatiikki
Solmubatiikissa kangas tai vaatekappale solmitaan esimerkiksi käyttämällä kuminauhoja tai narua. Solmimisen jälkeen kangas värjätään. Väri ei imeydy solmukohtiin yhtä hyvin kuin solmimattomaan kankaaseen ja lopputuloksena on erilaisia abstrakteja kuvioita. Tuttu esimerkki solmubatiikista on hippien t-paita, jonka kuviona on monivärinen ympyrä. Solmubatiikkia on menetelmänä mahdotonta hallita täysin,kenen mukaan? ja jokainen värjäyskerta tuo mukanaan erilaisen lopputuloksen.
[muokkaa] Vahabatiikki
Vahabatiikissa kangas kuvioidaan ensin vahalla. Värjääjä voi käyttää siveltimiä tai todella pientä, varrellista kannua. Kangas peitetään mallin mukaan muotoillulla ohuella vahakerroksella. Kuvioinnin jälkeen kangas värjätään. Väri ei imeydy vahan peittämälle alueelle. Kun kangas on kuivunut, vaha poistetaan sulattamalla se käyttämällä esimerkiksi silitysrautaa. Sula vaha imeytetään vaikkapa talouspaperiin. Kuvat voidaan tehdä monivärisiksi käyttämällä useita eri värjäyskertoja, joissa kullakin kerralla on peitetty ne alueet, joille ei haluta värin imeytyvän. Värjätessä vaha murtuu ja vahabatiikkivärjäämiselle tyypillistä onkin kuvioiden raidallisuus.