Artturi Rope
Wikipedia
Arthur (Artturi) Rope (vuoteen 1935 Robertsson), (s. 28. toukokuuta 1903 Ruokolahti – k. 23. maaliskuuta.1976 Helsinki) oli suomalainen sotilaskapellimestari ja musiikkikapteeni.
Artturi Rope opiskeli Helsingin Musiikkiopistossa 1922–1930 ja suoritti sotilaskapellimestarin tutkinnon 1934. Hän toimi 1934–1953 Suomen Valkoisen Kaartin, sittemmin Helsingin Varuskuntasoittokunnan kapellimestarina.
Hän on säveltänyt ja sovittanut noin 500 teosta, joista suurin osa on puhallinorkesterille tehtyjä sovituksia, mm. Sibeliuksen ja Tshaikovskin sinfonioista. Sotien aikana hän sovitti lähes kaiken silloin käytössä olleen marssi- ja viihdemusiikin sotilassoittokunnalle. Näitä sovituksia on esitetty mm. Esplanadikappelin lavalla ja muissa soittotilaisuuksissa. Sotien aikana hän tuli tutuksi Asemiesiltojen kapellimestarina. Hänen tunnetuin sävellyksensä on ”Marsalkan hopeatorvet”.
Puolustusvoimille valittiin 1950-luvun alussa uutta ylikapellimestaria. Ropen syrjäytti Martti Parantainen, jonka kanssa hän ajautui lähes täydelliseen välirikkoon.
Parantainen siirrätti kilpakumppaninsa Hämeenlinnaan, josta hänet siirrettiin reserviin 1953. Rope jatkoi opettajana mm. Sibelius-Akatemiassa sekä yksityisenä musiikinopettajana. Hän mm. opetti pianonsoittoa ja säesti laulajia kotonaan. Artturi Rope toimi Sibelius-Akatemian soitinnuksen ja johtamistaidon opettajana vuodesta 1944 kuolemaansa saakka.
Hän sai Director musices -arvonimen vuonna 1958.