Anssi Mänttäri
Wikipedia
Anssi Mänttäri (s. 18. marraskuuta 1941 Sippola) on suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja tuottaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Nuoruuden haave
Teini-ikäisenä Anssi Mänttärin haave oli tulla näyttelijäksi. Hän harrastikin ahkerasti näyttelemistä 50-60-lukujen taitteessa erilaisissa harrastajateatteriryhmissä ensin Hyvinkäällä ja sitten Helsingissä. Niinpä Mänttärin kiinnostus heräsi, kun hän kuuli Mikko Niskasen etsivän amatöörinäyttelijöitä sotaelokuvaansa Sissit (1962). Mänttäri osallistui koekuvauksiin ja Niskanen antoi hänelle muutaman repliikin roolin suomalaisena sissijoukkueen sotilaana, jota Matti Oraviston näyttelemä luutnantti Takala elokuvassa johtaa. Mänttärin roolinimi elokuvassa oli Mänttäri. Fennada-Filmi toimi elokuvan tuottajana ja elokuvan jälkeen Mänttäri sai paikan tuotantoyhtiöstä kuukausipalkkaisena järjestäjänä.
[muokkaa] 1960- ja 1970-luku
Hopeaa rajan takaa jäikin toistaiseksi Mänttärin viimeiseksi Fennada-elokuvaksi. Koko 1960-luvun hän järjestäjän tehtävien lisäksi toimi myös käsikirjoittajana, äänittäjänä ja pikkuosien näyttelijänä eri tuotantoyhtiöiden, kuten Suomi-Filmi Oy:n, Elokuva Oy:n ja FJ-Filmi Oy:n palveluksessa. 1968 hän palasi vielä Fennada-Filmin palvelukseen Erkko Kivikosken yhtiölle ohjaaman Kesyttömät veljekset-elokuvan käsikirjoittajana, apulaisohjaajana. Hän näytteli myös pienen osan elokuvassa. 1969 Mänttäri kokeili ensimmäistä kertaa ohjaamista; tuloksena oli kehua saanut lyhytelokuva Ystävykset. 1970-luvulla Mänttäri meni Jörn Donner Productions Oy:n palvelukseen, jossa toimi pitkään tuotantopäällikkönä ja tuottajana.
[muokkaa] Ensimmäinen ohjaustyö
Jörn Donner Productions Oy tarjosi myös tuotannolliset puitteet Anssi Mänttärin ensimmäiselle pitkän elokuvan ohjaustyölle. 1976 valmistunut Pyhä perhe oli Claes Anderssonin samannimiseen näytelmään alkoholismin kuvaus. Lasse Pöysti näyttelee pulloa kallistelevaa perheenisää, joka lopulta päättää raitistua, mutta aloittaa kuitenkin juomisen uudestaan, koska perhe tuntuu sietävän häntä paremmin kännissä kuin selvänä. Jo Pyhää perhettä leimasi Mänttärin myöhemmälle tuotannolle ominainen näyttelijä- ja dialogikeskeisyys, tietyntyyppinen kamarielokuvamaisuus, josta Mänttäri ei juurikaan uransa aikana ole poikennut. Elokuva toi Lasse Pöystille Jussi-patsaan. Myös Birgitta Ulfssonin rooli elämäänsä turhautuneena aviovaimona oli vaikuttava. Vaikka Pyhä perhe saikin paljon kiitosta joutui Mänttäri odottamaan kuusi vuotta ennen kuin seuraavan kerran sai mahdollisuuden ohjata pitkän elokuvan.
[muokkaa] Suvi-Marja Korvenheimo-trilogia
Seuraavaa elokuvaansa varten Anssi Mänttäri oli perustanut jo oman tuotantoyhtiönsä Reppufilmi Oy:n, mutta elokuvasäätiön huonon tukipolitiikan vuoksi ei omalla nimellään saanut tukea elokuvalleen, joten hän kätkeytyi salanimen Suvi-Marja Korvenheimo taakse ja ohjasi sen varjoissa elokuvan Toto, joka oli komediallinen tarina raveissa yllättäen suuren summan voittaneesta miehestä. Vaikka salanimen todellinen haltija pian paljastuikin jatkoi Mänttäri Korvenheimo-elokuviaan trilogiaksi asti. Regina ja miehet (1983) oli Rea Maurasen tähdittämä elokuva toimittajasta, joka menettää elämänsä miehet, koska rakastaa liikaa itseään. Jörn Donner näytteli elokuvassa itsensä oloista kirjailijaa. Huhtikuu on kuukausista julmin (1983) oli trilogian viimeinen elokuva ja se keskittyi irvailemaan Helsingin kulttuuripiirejä. Elokuvassa monella hahmolla oli enemmän tai vähemmän vastineensa todellisuudessa.
[muokkaa] 1980-luku
Anssi Mänttäri jatkoi ohjaajana ja käsikirjoittajana ahkerasti koko 1980-luvun aikana. Korvenheimo-trilogian jälkeen vuonna 1984 Mänttäri ohjasi kaksi elokuvaa, elokuvat Rakkauselokuva ja Kello. Ensimmäinen oli tarina pariskunnasta, joka pitkän aikaa oli yrittänyt saada itselleen lasta, mutta epäonnistunut useamman kerran. Vaimo tulee kuitenkin raskaaksi syrjähypyn jälkeen. Kello puolestaan on ehkä Mänttärin minimalistisin elokuvan, joka sijoittuu lähinnä yhteen asuntoon, jossa kaksi toisilleen ennestään vieresta tahoillaan naimisissa olevaa ihmistä tekevät tiliä elämästään. Pääosissa Paavo Piskonen ja Riitta Havukainen. Kello-pitää myös hallussaan Suomen-ennätystä: se on nopeimmin (noin kaksi vuorokautta) kuvattu kotimainen elokuva.
Vuonna 1985 Mänttäriltä valmistui jälleen kaksi pitkää elokuvaa, Ylösnousemus ja Viimeiset rotannahat. Ylösnousemus oli Ilkka Kylävaaran pääosittama musta komedia miehestä, joka lavastaa oman itsemurhansa ja kuvittelee, että häntä tullaan kaipaamaan hänen "kuolemansa" jälkeen, mutta erehtyy pahemman kerran. Viimeiset rotannahat oli myös komediallinen elokuva. Siinä Anssi Mänttärin itsensä näyttelemän "Valkopukuinen mies" vaelteli paikasta toiseen joutuen yhä enemmän eksyksiin elämässään.
Näkemiin, hyvästi oli tarina eronneest naisesta, joka joutui taistelemaan häntä yhä rakastavan entisen aviomiehen ja uuden poikaystävän välillä. Morena (1986) oli Saksasaa kuvattu elokuva, jossa Anssi Mänttäri näytteli jälleen itse pääosaa, "Punapartaista miestä". Samana vuonna valmistui myös Paavo Haavikon näytelmän pohjautuva Kuningas lähtee Ranskaan, joka mänttärimäiseen minimalistiseen tyyliin tehty "historiallinen seikkailuelokuva". Anni tahtoo äidin (1989) oli Mänttärin ensimmäinen ja myös viimeiseksi jäänyt musikaali. Se oli myös hänen ainoa lastenelokuvansa. Tarinan keskiössä oli pieni tyttö, joka yrittää etsiä uutta vaimoa leskeksi jääneelle isälleen.
[muokkaa] 1990-luku
Vaikka Mänttärin tuotantotahti hiljeni 90-luvulle tultaessa ei se kuitenkaan laskenut hänen elokuviensa taiteellista tasoa. Muuttolinnun aika (1991) on monessa yhteydessä mainittu Mänttärin parhaaksi elokuvaksi. Se on tarina Antti Litjan näyttelemästä keski-ikäisestä, aikoja sitten eronneesta miehestä, joka koittaa luoda uudelleen suhdetta nyt jo myöhäisteini-ikäiseen tyttäreensä. Mestari (1992) puolestaan oli ensimmäinen Matti Nykäs-ilmiöön keskittyvä elokuva. Vaikka suoraa yhteyttä Matti Nykäseen ei mainittu, oli se kuitenkin ilmiselvästi luettavissa kuvien ja rivien välistä. Elokuva ei niinkään keskittynyt Konsta Mäkelän esittämään mäkihyppääjä Teemu Kimpilään kuin siihen hänen ympärillään pyörivään julkisuusmyllyyn, keltaiseen lehdistöön ja liikemaailmaan. Kun Teemu Kimpilä erään kisan jälkeen päättä kadota pistää se Suomen liikemaailman ja politiikan täysin sekaisin. Mustan komedian pääosaa, Kimpilää etsivää iltapäivälehden toimittajaa näytteli Kari Väänänen.
Marraskuun harmaa valo (1993) oli Mänttärin hyppy rikoselokuvan pariin. Se oli kokonaan Tallinnassa kuvattu tarina suomalaisesta, Esko Salmisen näyttelemästä liikemiehestä, joka hetken mielijohteesta päättää tilaisuuden tullen tappaa hänen huoneensa eksyneen epätoivoisen pankkiryöstäjän. Marraskuun harmaa valo on elokuva elämänsä liiketoiminnalle omistaneen miehen tunnekylmyydestä. Kun mikään ei tunnu enää miltään, kun kaikki on saavutettu niin toisen ihmisen tappaminenkin on kovin helppoa. 1997 valmistunut Palkkasoturi jäi Mänttärin 90-luvun viimeiseksi elokuvaksi. Se oli pääosin helsinkiläiseen kapakkaan sijoittuva ja sen asiakkaista kertova elokuva. Tarinan keskiöön nousee Ilkka Heiskasen näyttelemä mies, joka päättä ryhtyä Palkkasoturiksi. Ehkä juuri siitä syystä, että hänestäkään mikään ei tunnu miltään. Ainoastaan valta päättää toisen ihmisen elämästä saa hänet tuntemaan itsensä ihmiseksi. Näillä kahdella elokuvallaan Mänttäri onnistui hahmottamaan nykyihmisen turhautumista jo kauan ennen Aku Louhimiehen yleisöä kosiskelevaa Levottomat (1999)-elokuvaa.
Palkkasoturin jälkeen Mänttäri ohjasi Dirlandaa (1999)-nimisen komedian Espanjaan kielitaidottomaksi matkaoppaaksi päätyvästä miehestä. Vaikka Mänttäri ei koskaan mielestään ole joutunut tekemään taiteellisia kompromissejä, pitää hän Dirlandaa kuitenkin yleisöystävällisempänä elokuvanaan. Elokuva ei saanut markkaakaan tuotantotukea elokuvasäätiöltä ja sen rahoituksesta huolehti tv-kanava Nelonen.
[muokkaa] 2000-luku
Dirlandaan jälkeen seurasi vuoden tauko ennen Mänttärin seuraavaa elokuvaa. Joensuun Elli (2004) pohjautuu Heikki Turusen samannimiseen klassikkoromaaniin ja on näin ollen Mänttärin ainoa johonkin muuhun kuin Mänttärin omaan kirjalliseen alkuperäisaiheeseen perustuva elokuva Pyhän perheen ja Kuningas lähtee Ranskaan-elokuvan lisäksi. Joensuun Elli on tarina kolmesta päivästä ennen juhannusta. Jenni Banerjee näyttelee Paulaa, nuorta naista, johon yksi jos toinen elokuvan mieshenkilöistä on ihastunut. Elokuva on varsin värikäs kokoelman erilaisia ihmiskohtaloita suomalaisessa kesässä.
[muokkaa] TV-työt
Pitkien elokuviensa lisäksi Anssi Mänttäri teki paljon töitä myös TV:lle ohjaten ja dramatisoiden TV-sarjoiksi ja yksittäisiksi TV-elokuviksi useita Pentti Kirstilän dekkareita. Vuonna 1995 hän ohjasi myös pitkän, komediallisen TV-sarjan nimeltään Mahdottoman tavallinen Jorma Laine, jossa Puntti Valtonen näytteli nimihenkilöä, epätoivoisesti uutta työpaikkaa etsivää miestä.
TV-töiden lisäksi Mänttäri on tehnyt myös muutamia dokumentteja sekä lyhytelokuvia.
[muokkaa] Filmografia
[muokkaa] Pitkät elokuvat
- Sissit, 1963 (näyttelijä: Mänttäri)
- Hopeaa rajan takaa, 1963 (järjestäjä)
- Onneliset leikit, 1964 (järjestäjä
- Käyntikorttini..., 1964 (järjestäjä)
- Vaaksa vaaraa, 1965 (järjestäjä, äänittäjä)
- Tunteita, 1966 (käsikirjoitus, näyttelijä: parrakas viettelijä
- Punahilkka, 1968 (järjestäjä)
- Kuuma kissa?, 1968 (casting)
- Asfalttilampaat, 1968 (tuotantopäällikkö)
- Kesyttömät veljekset, 1969 (näyttelijä: Ekin kaveri, käsikirjoittaja, apulaisohjaaja)
- Päämaja, 1970 (näyttelijä: sotamies junassa, tuotantopäällikkö)
- Naisenkuvia, 1970 (näyttelijä: pornosynkkatehosteidentekijä)
- Jussi Pussi, 1970 (näyttelijä Öykky)
- Sensuela, 1972 (järjestäjän apulainen)
- Haluan rakastaa Peter, 1972 (järjestäjä)
- Mommilan veriteot 1917, 1973 (tuotantopäällikkö)
- Laukaus tehtaalla, 1973 (tuotantopäällikkö)
- Karvat, 1974 (näyttelijä: Michael, tuotantopäällikkö, apulaisohjaaja)
- Pyhä perhe, 1976 (ohjaus, käsikirjoitus, tuotantopäällikkö)
- Runoilija ja muusa, 1978 (näyttelijä: hovimestari, tuotantopäällikkö)
- Miestä ei voi raiskata, 1978 (tuottaja)
- Kainuu 39, 1979 (järjestäjän apulainen)
- Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti, 1979 (tuottaja)
- Yö meren rannalla, 1981 (tuottaja)
- Toto, 1982 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Regina ja miehet, 1983 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Huhtikuu on kuukausista julmin, 1983 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Rakkauselokuva, 1984 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja, näyttelijä: kirurgi)
- Klaani, 1984 (tuottaja)
- Kello, 1984 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Aikalainen, 1984 (tuottaja)
- Ylösnousemus, 1985 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Viimeiset rotannahat, 1985 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja, näyttelijä: Valkopukuinen mies)
- Pimeys odottaa, 1985 (tuottaja)
- Calamari Union, 1985 (näyttelijä: sidottu mies)
- Näkemiin, hyvästi, 1986 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja, muusikko)
- Morena, 1986 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja, näyttelijä: Punapartainen mies, muusikko, jäliäänitysäänet)
- Kuningas lähtee Ranskaan, 1986 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Anni tahtoo äidin, 1989 (ohjaus, käsikirjoitus)
- Muuttolinnun aika, 1991 (ohjaus, käsikirjoitus)
- Mestari, 1992 (ohjaus, käsikirjoitus, muusikko)
- Marraskuun harmaa valo, 1993 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Palkkasoturi, 1997 (ohjaus, käsikirjoitus, näyttelijä: taiteilija, graafikko, puvustaja
- Eros ja Psykhe, 1998 (tuottaja)
- Dirlandaa, 1999 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja, muusikko, puvustus
- Joensuun Elli, 2004 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja, lavastus, muusikko)
[muokkaa] Lyhytelokuvat
- Ystävykset, 1969 (ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus)
- Debyytti, 1981 (tuottaja)
- Jotkut tiestä ovat ehkä kuulleet minusta, 1985 (ohjaus, käsikirjoitus, näyttelijä
- Tyttö ja bassokitara, 1987 (ohjaus, käsikirjoitus)
- Siihen aikaan kun isä lipputangon osti, 1995 (ohjaus, käsikirjoitus, puvustus)
- Varpunen jouluyönä, 2005 (käsikirjoitus, ohjaus, tuottaja, näyttelijä [4. pukki], lavastus
[muokkaa] TV-työt
- Isku suoneen, 1987 (tv-sarja Pentti Kirstilän dekkarista; ohjaus, käsikirjoitus)
- Isku vasten kasvoja, 1988 (tv-elokuva Pentti Kirstilän dekkarista; ohjaus, käsikirjoitus
- Jumalia ei uhmata, 1988 (tv-elokuva Pentti Kirstilän dekkarista; käsikirjoitus, ohjaus)
- Annabel Lee, 1990 (tv-elokuva, käsikirjoitus, ohjaus)
- Amor ampuu ohi, 1990 (näyttelijä [taiteilija Kurhonen])
- Mahdottoman tavallinen Jorma Laine, 1995 (käsikirjoitus, ohjaus)
- Jäähyväiset ilman suudelmia (tv-sarja Pentti Kirstilän dekkarista; käsikirjoitus, ohjaus)
- Jäähyväiset ilman kyyneleitä, 1999 (tv-sarja Pentti Kirstilän dekkarista; käsikirjoitus, ohjaus)
[muokkaa] Dokumentit
- Metsurit, 1979 (tuottaja)
- Salama, 1986 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja, muusikko)
- Romana, 1996 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Vaalit, 1997 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Kuubalainen serenadi, 1997 (ohjaus, käsikirjoitus, tuottaja)
- Kaksi viikkoa vieraassa kaupungissa eli näin tehtiin Dirlandaa, 1999 (ohjaus, tuottaja)
- Kulttuurikolari Mosambikissa, 2000 (ohjaus [yhdessä Bert Sonnenscheinin kanssa])
- Sata vuotta, tuhat taistelua, 2005 (ohjaus)
[muokkaa] Palkinnot
- 1977 Debyyttiohjaajan palkinto San Remon elokuvajuhlilla
- 1990 Aleksis Kivi-seuran Eskon Puumerkki-palkinto
- 1991 Jussi-palkinto Muuttolinnun ajan käsikirjoituksesta
- Elokuvataiteen valtionpalkinto (kolme kertaa)
