Tekonurmi
Wikipedia
Tekonurmi on korvikepelialusta jalkapallolle tai muille urheilulajeille, joita normaalisti pelataan nurmialustalla. Tavallisesti tekonurmi valmistetaan synteettisestä materiaalista, ja sen toinen nimitys onkin muovimatto. Erityisesti tekonurmi on monin paikoin käytössä alueilla, joissa luonnonnurmen ylläpito ympäri vuoden on hankalaa.
[muokkaa] Tekonurmen ensiaskeleet
Ensimmäisen kerran tekonurmi tuli suuren yleisön tietoisuuteen, kun vuonna 1965 Houstonissa, Teksasissa sijaitsevalle Astrodome-stadionille asennettiin AstroTurf-tekonurmi. 1970-luvulla AstroTurfia ja muita samankaltaisia alustoja, kuten 3M:n TartanTurf ja Poly Turf, asennettiin sekä sisä- että ulkokentille Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Pääasiassa alustoilla pelattiin amerikkalaista jalkapalloa ja baseballia. Astrodomen uusi pinnoite ei kuitenkaan saavuttanut suosiota pelaajien keskuudessa, mutta siitä ei voitu luopuakaan stadionin perustavanlaatuisen suunnitteluvirheen estäessä luonnonnurmipinnan.
Tekonurmen kehittäminen on oleellisella tavalla muuttanut koko maahockey-pelin luonnetta. Siitä lähtien, kun pelialusta otettiin 1970-luvulla käyttöön, pelataan nykyään länsimaissa maahockeytä lähes yksinomaan tekonurmella. Tämä on lisännyt pelin nopeutta ja muuttanut mailan muotoa, koska erilainen alusta mahdollistaa erilaisen mailankäsittelytekniikan. Kalliiden tekonurmien yleistymisen seurauksena ovat Intia ja Pakistan menettäneet asemansa maahockeyn kansainvälisellä terävimmällä huipulla.
[muokkaa] Tekonurmen leviäminen jalkapallokäyttöön 1980- ja 90-luvuilla
1980-luvulla tekonurmen käyttö alkoi yleistyä Euroopassa jalkapallon pelialustana, mutta saavutti huonoa mainetta kannattajien ja erityisesti pelaajien keskuudessa. Englannissa neljä eri seuraa, QPR, Luton Town, Oldham sekä Preston, vaihtoivat stadioniensa alustaksi tekonurmen 80-luvulla, mutta vaihtoivat takaisin luonnonnurmeen viimeistään Englannin FA:n kiellettyä tekoalustojen käytön 1988. Syynä tähän olivat katsojien ja pelaajien valitukset pelin tason kärsimisestä oudosti käyttäytyvän pallon ja palovammojen takia.
AstroTurf on huomattavasti kovempi pelialusta kuin luonnonnurmi, ja suorastaan vaarallinen pelaajille. Loukkaantumiset, erityisesti vakavat sellaiset, lisääntyivät. AstroTurf oli myös kannattajien mielestä epäesteettisen näköinen, ja sen käytöstä on huipputasolla nykyaikaan tultaessa luovuttu. Tekonurmen käyttö oli pitkään sekä UEFA:n ja FIFA:n että myös monien kansallisten liittojen toimesta kielletty.
[muokkaa] Kolmannen sukupolven tekonurmi
2000-luvun taitteessa esiteltiin uudenlaisia, kehittyneempiä tekonurmialustaratkaisuja, jotka varsinkaan ulkonäöllisesti eivät eroa huomattavasti luonnonnurmesta, ja ovat myös pelaajille turvallisempia. Näissä kolmannen sukupolven tekonurmiratkaisuissa käytetään synteettisten korsien väli- ja alustamateriaalina hiekkaa tai kumirouhetta alustan pehmentämiseen, jolloin kenttään saadaan "nurmimaisempi" tuntu.
[muokkaa] FIFA:n uusi luokitussysteemi tekonurmille: 1-Star ja 2-Star -kentät
Vuoden 2004 heinäkuussa FIFA otti käyttöön uuden kaksiportaisen tekonurmien luokitussysteemin. Paremmalla, kahden tähden tekonurmella, saa pelata niin virallisia maaotteluita kuin Mestarien liigan sekä UEFA-Cupin pelejä. Yhden tähden tekonurmet soveltuvat kansallisten sarjojen sekä Intertoto-cupin pelialustoiksi.
Molemman luokitustyypin tekonurmet joutuvat läpikäymään testejä niin laboratoriossa kuin paikan päällä saadakseen FIFA:n hyväksynnän. Laboratoriotesteissä mitataan tunnistettavuutta, kestävyyttä, vastustuskykyä ilmasto-oloille sekä pelaajan ja pallon käyttäytymistä synteettisellä alustalla. "Kenttätestit" tapahtuvat paikan päällä pinnoitteen asennuksen jälkeen ja sisältävät niin rakennetestejä kuin samat pallon ja pelaajan käyttäytymistä mittaavat testit kuin laboratorio-olosuhteissa. Näin varmistutaan pinnoitteen onnistuneesta asennuksesta.
[muokkaa] Tekonurmien 2000-luvun käyttökokemukset
Erityisesti tekonurmet ovat yleistyneet kylmillä, pohjoisilla seuduilla. UEFA ja FIFA ovat molemmat testanneet ja kehittäneet nurmien ominaisuuksia, ja UEFA on muun muassa tukenut tekonurmihankkeita Moskovan Lužniki-stadionilla, Salzburgin Wals-Siezenheim-stadionilla ja Örebrossa, joilla on jo monen vuoden ajan pelattu pääsarjatason jalkapalloa. Örebron tapauksessa tosin tekonurmen alaisesta pehmikekerroksesta ei tehty riittävän paksua, mikä tekee alustasta kovan pelaajille.
Saman ohjelman puitteissa Skotlannin pääsarjan joukkue Dunfermline Athletic F.C. asensi 3.sukupolven pinnoitteen kotikentälleen kaudella 2004-05. Vierasjoukkueet valittivat kuitenkin pinnoitteesta ja seurauksena Skotlannin lajin kattojärjestö kielsi synteettisten kenttien käytön pääsarjassa 2005. Täten Dunfermline oli pakotettu palaamaan luonnonnurmeen.
Helsingin Finnair Stadiumin tekonurmi sai toimia kokeellisena pelialustana vuoden 2003 alle 17-vuotiaiden MM-turnauksessa. Kolmessa vuodessa Finnair Stadiumin nurmi on kuitenkin vanhentunut, eikä se täytä UEFA:n 2005-06 -kaudelle antamia vaatimuksia, joiden mukaan kansainväliset ottelut voidaan pelata tekonurmella. Tämän takia stadionille asennettiinkin kesällä 2006 uusi kahden tähden standardin täyttävä synteettinen jalkapallonurmi.
FIFA:n kokeilu jatkui vuonna 2005, jolloin pelattiin seuraava alle 17-vuotiaiden MM-turnaus Perussa. Turnaus käytiin viidellä eri areenalla, joista neljällä oli synteettinen alusta. FIFA:n tutkimusten mukaan turnauksessa kärsittiin vähemmän loukkaantumisista kuin aikaisemmissa turnauksissa. Tämä tulos puoltaisi jalkapallonurmen laajempaa käyttöönottoa.
Uusi tulokas tekonurmiperheeseen on 2006 synteettisen pinnoitteen saanut IF Elfsborgin vuonna 2005 valmistunut Borås Arena.
[muokkaa] Pelaajien mielipiteitä
Vuoden 2006 alussa Pelaajayhdistyksen Veikkausliigan pelaajille tekemässä kyselyssä 65 prosenttia ilmoitti vastustavansa "kolmannen sukupolven" tekonurmien lisärakentamista virallisiksi pelialustoiksi. 30 prosenttia kannatti asiaa ja viisi prosenttia piti asiaa "ihan samana".
Vastustusta perusteltiin loukkaantumisriskin kasvulla ja pelin luonteen muuttumisella. Harjoitusalustoina tekonurmia sen sijaan kannatettiin. Kannattajat perustelivat tekonurmia pääasiassa niiden hyvällä tasolla ja sillä, että ne mahdollistavat kilpailukauden pidentämisen.
Kysely toteutetaan kaikkiaan 40 maassa.
[muokkaa] Uudentyyppisen tekonurmen hyviä ja huonoja puolia
[muokkaa] Hyvät puolet
- Synteettinen kenttä voi parhaimmillaan kestää käyttöä jopa kymmenen vuotta ja sopii lisäksi vahvuutensa ansiosta monikäyttöisen areenan alustaksi.
- Tekonurmi mahdollistaa tasalaatuisen kentän pinnan myös luonnonnurmelle vaikeissa kasvuoloissa.
[muokkaa] Huonot puolet
- Pelaajat ovat edelleen alttiimpia loukkaantumiselle tietyntyyppisissä pelitilanteissa, koska tekonurmi ei anna periksi luonnonnurmen tavoin.
- Osa kentistä käyttää väliaineena käytetyistä autonrenkaista tehtyä kumirouhetta, joka voi sisältää raskasmetalleja.
