Samarin saaren taistelu
Wikipedia
| Samarin saaren taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa toista maailmansotaa, Tyynenmeren sotaa ja Leytenlahden taistelua | |||||||
|
|||||||
| Taistelijat | |||||||
 Yhdysvallat |
 Japani |
||||||
| Komentajat | |||||||
| Clifton Sprague | Takeo Kurita | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
| 6 saattuetukialusta 7 hävittäjää |
4 taistelulaivaa risteilijöitä ja hävittäjiä |
||||||
| Tappiot | |||||||
| 2 saattuetukialusta 3 hävittäjää |
2 risteilijää | ||||||
Samarin saaren taistelu oli osa Leytenlahden taistelua. Se käytiin 25. lokakuuta 1944 Samarin saaren itäpuolella Leytenlahdesta pohjoiseen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tausta
Amiraali Kuritan johtama osasto oli matkalla hyökkäämään Leyten saarelle maihinnousun tehnyttä laivastoa vastaan. Maihinnousualueen pohjoispuolella oli varmistuksessa amiraali Clifton Spraguen johtama kevyt osasto, jonka varsinainen tehtävä oli maihinnousun tukeminen. Japanilaisosasto oli tulivoimaltaan ylivoimainen yhdysvaltalaisiin verrattuna.
[muokkaa] Taistelu
Osastot havaitsivat toisensa yllättäen kello 6.45. Amiraali Kurita antoi käskyn lähteä "yleiseen hyökkäykseen".
Amiraali Sprague lähetti kaikki lentokoneensa sekä kolme hävittäjää ja neljä saattuehävittäjää vihollisen kimppuun. Näkyvyyttä peittääkseen kaikki alukset savuttivat voimakkaasti. Osahaittana oli se, että lentokoneissa oli panssaripommien ja torpedojen sijasta vain sirpale- ja miinapommeja koska niiden piti seuraavana aamuna iskeä vihollisen jalkaväkeä vastaan - mutta ei ollut aikaa vaihtaa aseita. Tärkeintä oli saada jotain iskuja perille - ja uhkayritys onnistuikin. Ja sitä mukaa kuin koneet palasivat ensi-iskuista niihin asennettiin kuumeisella kiireellä sopivampia aseita niin kauan kuin niitä riitti.
Savussa ja sekaannuksessa japanilaiset eivät arvanneet olevansa tekemisissä pienen ja heikkovoimaisen osaston kanssa.
Kuritalla oli väärä käsitys vihollisen voimasta: hän pelkäsi vastassa olevan 3. laivaston suuret lentotukialukset.
Amerikkalaisten tiuha radioliikenne hämäsi; pahinta haittaa tuli siitä, että eräs Kuritan tiedustelu-upseeri tunnisti yhden amerikkalaisista sähköttäjistä: jokaisen sähköttäjän tyyli on yksilöllinen, ja tämä kyseinen sähköttäjä sattui olemaan taistelulaiva U.S.S. New Jerseyn yliradisti - ja New Jersey oli vara-amiraali William F Halseyn lippulaiva. Juuri Halsey, "Bull-Bill", oli se amiraali jota japanilaiset suorastaan pelkäsivät hänen häikäilemättömän tarmonsa vuoksi. Halseyn vaistomaisesti lausuma vihainen kommentti Pearl Harborissa 8. joulukuuta 1941 kun hän näki ilmaiskun jäljet:
»Kun tämä sota on ohi, japaninkieltä puhutaan vain Helvetissä!»
oli alkanut elää japanilaisten keskuudessa omaa elämäänsä: heidän yleinen ja jopa johdon lietsoma käsityksensä oli, että Halsey olisi halunnut tappaa jokaisen eteensä tulleen japanilaisen!
Kukaan ei aavistanutkaan, että sattumanvaraisen peitekielivirheen vuoksi Halsey oli itse asiassa menossa väärään suuntaan!
Menetettyään torpedoiskuissa kaksi risteilijäänsä, Chokain ja Chikuman, amiraali Kurita päätti kello 9.10 vetäytyä, vaikka hänellä oli yhä käytössään muun muassa lippulaivansa Yamato. Tuolloin amerikkalaisilla oli jäljellä enää kaksi kahdella 127 mm tykillä ja muutamalla kevyemmällä putkella aseistettua kevyttä saattuehävittäjää, U.S.S. Raymond ja U.S.S. Dennis, saattuehävittäjä U.S.S. Butlerin vaurioiduttua taistelukyvyttömäksi ja neljännen, kapteeniluutnantti Copelandin komentaman U.S.S. Samuel B Roberts'in, tuhouduttua raskaan kranaatin täysosumasta ja keulatykin kartussin räjähdyksestä. Saattuehävittäjien torpedot - joita olikin vain neljä per alus - olivat jo lopussa.
Myös saattueen kolmesta isostä hävittäjästä kaksi, U.S.S. Hoel (komentajakapteeni Kintberger) ja U.S.S. Johnston (komentajakapteeni Evans) olivat jo uppoamistilassa saatuaan useita raskaiden kranaattien osumia. Kolmas hävittäjä, U.S.S. Heerrmann (komentajakapteeni Hathaway) oli taistelukyvytön päätykkien vaurioiduttua ja torpedojen loputtua. Aluksella oli käyttökuntoisina enää muutamia 20 mm ilmatorjuntatykkejä sekä joitakin konekivääreitä. Samoin yksi lentotukialuksista, U.S.S. Gambier Bay (komentaja Viewig), oli tuhoutunut saatuaan osumia raskaan risteilijä Tonen ja taistelulaiva Yamaton tykeistä. Lentokoneilla oli jäljellä enää jonkin verran konekiväärien ja -tykkien ammuksia.
Japanilaisten peräännyttyä kontra-amiraali Spraguen osasto ryhtyi kiireisiin korjauksiin, koska koneita oli menetetty runsaasti sekä kaikki pommit ja torpedot käytetty. Lentäjistä sen sijaan oli menetetty vain muutamia, koska enemmistö vaurioituneista koneista oli joko päässyt takaisin tukialukselle tai ainakin saattueen luo ja laskeutuneet mereen, josta saattuehävittäjät poimivat heidät. Myöhemmin amerikkalaiset sukellusveneet löysivät merestä pari laskuvarjoon turvautumaan joutunutta amiraali Spraguen lentäjää.
[muokkaa] Ensimmäinen Kamikaze-isku
Yhdysvaltalaisten saamasta taistelun voitosta huolimatta viimeinen takaisku tuli jo kello 10.50. Luzonin saarelta lähtenyt japanilainen kamikaze-ryhmä hyökkäsi Spraguen laivojen kimppuun. Yksi kone osui St. Lon lentokanteen läpäisten sen. Alus syttyi palamaan ja paloi räjähdellen noin tunnin ajan, kunnes upposi. Muut saattueen lentotukialukset - kontra-amiraali Spraguen lippulaiva Fanshaw Bay, Kalinin Bay, Kitkun Bay ja Ommaney Bay - selvisivät vähin vaurioin.
[muokkaa] Yhteenveto
Vasta sotatoimien loputtua selvisi Samarin saarten taistelun poikkeuksellisuus: Tässä Leytenlahden taistelun sivunäyttämöllä käydyssä kamppailussa yhdysvaltalaiset kärsivät 5/6 koko taistelunäyttämön tappioistaan. Menetykset Samarin edustalla olivat kaksi pientä lentotukialusta, kaksi hävittäjää ja yksi saattuehävittäjä. Kuudes menetetty alus oli kevyt tukilaiva U.S.S. Princeton (CVL-23), johon eräs syöksypommittaja sai niin tarkan osuman, että aluksen hallikannella olleet lentokoneet syttyivät palamaan eikä niitä voinut sammuttaa. Nopeasti huomattiin ettei mitään ollut tehtävissä vaan alus oli upotettava evakuoinnin jälkeen. It-risteilijä Renon ampumat torpedot osuivat vielä ehjään lentobensiinivaraston osaan ja hylky räjähti kappaleiksi.
Merimiesten tappiot olivat raskaimpia tässä taistelussa; mm. Roberts-saattuehävittäjän koko miehistö kaatui sekä St. Lon konemiehet sekä huomattava osa kansimiehistöstä menetettiin aluksen tuhossa; Hoelin, Johnstonin sekä Gambier Bayn tuho oli niin hidas, että evakuointi onnistui, ja miehistä menetettiinkin vain suoraan osumissa kaatuneet.
Princetonin tuhossa sen sijaan aluksella sattunut räjähdys surmasi lentävien sirpaleiden voimin kolmatta sataa aluksen lähelle sammutustehtävissä tulleen risteilijä Birminghamin kannella ollutta miestä - pelastettuja, vapaavahdin miehiä ja sammutusmiehiä.
Lentäjistä sen sijaan valtaosa pelastui.
[muokkaa] Lähteet
- Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
- Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon&Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2.
