Neuvostoliiton avaruusohjelma
Wikipedia
Neuvostoliiton avaruusohjelma pohjautui venäläisen opettajan Konstantin Tsiolkovskin 1900-luvun alusta alkaen yksin tekemään tutkimustyöhön. Hän tutki ensimmäisenä avaruuslennon mahdollisuutta matemaattisesti. Hän teki suhteellisen vähän kokeellista tutkimusta, mutta silti kehitti mm. rakettien ohjausmenetelmiä, nestemäisiä ajoaineita ja monivaiheisen raketin periaatteen. Neuvosto-valtio alkoi jo vuonna 1921 tukea rakettitutkimusta rahoituksen tullessa asevoimien budjetista. GIRD-tutkimusryhmät konkretisoivat rakettien kehitystyön 1920-luvun puolivälistä alkaen. 1930-luvulla Sergei Koroljov nousi rakettitutkimuksen johtoon, tosin joutuen asevoimien puhdistusten sivutuotteena vankeuteen. Toisen maailmansodan aikana rakettialan tutkimus keskittyi maavoimien raketteihin ja lentokoneiden rakettipropulsioon.
Neuvostoliiton aikana koko avaruusohjelma oli asevoimien alaisuudessa. Korkeimmalla ministeritasolla Neuvostoliiton avaruusohjelmaa johti sotamarsalkka Dmitri Ustinov. Raketti- ja avaruusalassuunnittelija Sergei Koroljov oli kuolemaansa 1966 asti jotakuinkin Neuvostoliiton avaruusohjelma.
Koroljovin johdolla Neuvostoliitto kehitti 1950-luvulla ensimmäisen mannertenvälisen ohjuksen, joka pystyi kantamaan ydinaseen yhdysvaltalaisiin kohteisiin. R-7-ohjus laukaistiin ensi kertaa 21. elokuuta 1957. Sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat ilmoittivat vuonna 1955 aikeestaan laukaista satelliitti kansainvälisen geofyysisen vuoden (1957–8) aikana. Ohjuksen onnistuneen koelaukaisun jälkeen ensimmäinen satelliitti Sputnik 1 rakennettiin nopeaan ja laukaistiin 4. lokakuuta 1957. Rakettiohjelman puitteissa rakennettiin Tiuratamin alueelle Baikonurin kosmodromi.
Koroljovilla oli useita kilpailijoita, mm. Jangel ja Tšelomei, jotka olivat myös ensin ohjusinsinöörejä ja vasta sitten avaruusinsinöörejä. N1-kuuraketin epäonnistumisen on katsottu johtuneen Koroljovin äkillisen kuoleman aikaansaamasta kilpailusta johtoasemasta hänen seuraajiensa kesken. Myös avaruustoiminnan siirtyminen kypsään vaiheeseen loi lisää byrokratiaa ja vähemmän näkemystä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Varhainen historia
- Pääartikkeli: Neuvostoliiton varhainen rakettitutkimus
Venäläinen Konstantin Tsiolkovski oli nykyaikaisen avaruusmatkailun ensimmäisiä teoreettisia uranuurtajia. Raketteja ja avaruusmatkoja koskavia tutkimuksia hän julkaisi 1800-luvun lopulta 1920-luvulle. Hän laati rakettitekniikan perusyhtälön, ideoi nesteraketin, aurinkopurjeen, avaruusaseman ja tähtienväliset lennot. Tsiolkovski päätteli aivan oikein, että tehokkain rakettipolttoaine on vety. Tsiolkovski oli aikaansa edellä. Eräs toinen avaruuslentojen ideoija oli Juri Kondratjuk, joka toi esille erillisen kuumodulin ajatuksen. Jo Tsiolkovskin vielä eläessä Fridrikh Tsander perusti 1931 rakettiyhdistys GIRD:in, joka jonkin ajan kuluttua liitettiin valtion RNII-tutkimisinstituuttiin. Varhaisiin venäläisiin rakettipiireihin kuuluivat mm Sergei Koroljov, Leonid Duskin ja Valentin Glushko. 1930-luvulla kehitettiin nesteraketti GIRD-X, joka nousi alussa vain 80 metriä, mutta lopulta muutaman kilometrin korkeuteen. Myöhemmin 1930-luvulla rakettitutkimus hajautui Neuvostoliittossa muun muassa rakettilentokoneen kehittelyyn. Vuonna 1938 Stalin käynnisti suuren puhdistuksen, jossa useimmat Neuvostoliiton rakettitutkijat joutuivat työleireille. Rakettitutkijat antoivat panoksensa toisessa maailmansodassa kehittämällä venäläisille sota-aseeksi Katjusha-raketinheittimen. Toisen maailmansodan päättyessä vuonna 1945 venäläiset vangitsivat ja houkuttelivat Itä-Saksaan saksalaisen V2-raketin kehittelyssä olleita rakettitutkijoita. Nämä saksalaiset pakkosiirrettiin seuraavana vuonna Neuvostoliittoon, missä he kehittivät R-1:n, joka oli hieman muunneltu ja paranneltu V2. Saksalaiset ja enenevissä määrin venäläiset kehittelivät V2:lle seuraajia 40-luvun lopulla ja 50-luvun alussa. Kun Neuvostoliitto räjäytti 1949 ydinpommin, 50-luvulla oli tarvetta kehittää yhä pidemmälle kantavia ydinohjuksia. Alussa 40-luvulla luotiin pidennetty V-2 R-2, myöhemmin R-5 joka käytti jo uusia polttoaineita. Vuoteen 1955 mennessä venäläiset olivat palauttaneet saksalaiset rakettiasiantuntijat takaisin kotimaahansa. Vuoteen 1957 mennessä kehitettiin mannertenväliseksi ohjukseksi R-7 Semjorka, jossa näkyi vielä sodanaikainen V2-teknologia. Raketti oli ohjukseksi sopimaton, parempaa käyttöä sille löytyi avaruuslaitteiden ja avaruusalusten laukaisijana.
[muokkaa] Sputnik-ohjelma
Neuvostoliitto laukaisi avaruuteen Sergei Koroljovin johdolla 4. lokakuuta vuonna 1957 miehittämättömän Sputnik 1-satelliitin maata kiertävälle radalle R7-kantoraketilla. Siitä tuli maailman ensimmäinen satelliitti. Satelliitti oli ulkoa katsoen pallo, josta sojotti neljä antennia niin kuin sulkapallon sulat. Satelliitti kiersi maata noin 250 km korkeudessa ja näkyi yöllä taivaan halki liikkuvana tähtenä. Sen piipityksen saattoivat kuulla länsimaatkin vastaanottimistaan. Jo kolmen kuukauden päästä seuraavan vuoden tammikuussa vuonna 1958 satelliitti syöksyi Maan ilmakehään ja paloi.
Sputnik 1 johti kohuun sekä Neuvostoliitossa että Yhdysvalloissa sen jälkeen, kun brittiläinen lehdistö nosti sen merkittäväksi uutiseksi. Hruštšov vaati Koroljovia toteuttamaan uuden lennon välittömästi. Sputnik 2 -lento 3. marraskuuta kuljetti avaruuteen yli 1 000 kg:n aluksen mukanaan Laika-koira. Toukokuussa 1958 laukaistu Sputnik 3 painoi 1 500 kg.
Ensimmäisen Sputnikin lennon jälkeen koko maailma ihmetteli tapahtunutta, vaikka sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto olivat jo 1955 julkistaneet aikeensa lähettää satelliitti avaruuteen kansainvälisen geofyysisen vuoden (IGY, International Geophysical Year) 1957–1958 aikana. Sputnik 1 järkytti varsinkin amerikkalaisia, jotka olivat luottaneet teknologiseen etumatkaansa. Se johti Yhdysvalloissa NASAn perustamiseen ja myöhemmin kuuohjelmaan (Apollo-ohjelmaan) sekä vauhditti omalta osaltaan raketti- ja ohjusteknologiaa.
[muokkaa] Luna
-
Pääartikkeli: Luna
Luna-ohjelman luotaimia oli monta eri tyyppiä: kiertolaisia, laskeutujia, iskeytyjiä, jopa näytteenhakijoita. Eräs niistä oli ensimmäinen kuuluotain (joukkoon kuului myös kaksi kuukulkijaa). Luna-ohjelman aikana Neuvostoliitto lähetti 1959–1976 24 luotainta Kuuhun. Niistä 15 oli menestyksellistä. 2.1.1959 laukaistua Luna 1:tä edelsi kolme epäonnistunutta laukaisua vuonna 1958.
Luna 1–3 tutkivat Kuuta 1959. Luna 2 -luotain törmäsi suunnitelman mukaisesti Kuuhun. Sen jälkeen Luna 3 kuvasi Kuun "pimeän puolen". Tammikuussa 1966 Luna 9 pystyi tekemään ensimmäisen aluksena pehmeän laskun Kuun pinnalle.
[muokkaa] Vostok
-
Pääartikkeli: Vostok-avaruusohjelma
4 000 kg painavasta Zenit-vakoilusatelliitista kehitettiin miehitetty Vostok-avaruusalus. Vuonna 1960 sillä tehtiin koelentoja, joilla mm. koirilla testattiin miehitetyn lennon turvallisuutta. 12. huhtikuuta 1961 Koroljovin valitsema kosmonautti Juri Gagarin kiersi Maan 108 minuutin avaruuslennolla. German Titov kiersi maan 17 kertaa Vostok 2:lla. Hän sairastui matkalla, joka aiheutti vuoden viiveen ohjelmaan kun tiedemiehet tutkivat mahdollisuutta, ettei ihminen selviäisi pitkiä aikoja avaruudessa. Vostok 3 ja Vostok 4 toimivat yhtä aikaa avaruudessa ja lähestyivät toisiaan viiden kilometrin etäisyydelle elokuussa 1962. Koe toistettiin heinäkuussa 1963, jolloin mukana oli ensimmäinen naiskosmonautti Valentina Tereškova Vostok 6 -aluksessa.
[muokkaa] Voshod
-
Pääartikkeli: Voshod-avaruusohjelma
Vuonna 1964 Korolev laajensi Vostokin kolmipaikkaiseksi Voshod-alukseksi, jossa kolmen hengen miehityksellä miehistöllä ei ollut tilaa käyttää avaruuspukuja. Voshod 2 -aluksen miehistöön kuulunut Aleksei Leonov teki ensimmäisen avaruuskävelyn, joka kesti 10 minuuttia. Maaliskuussa 1966 Venera 3 oli ensimmäinen alus, joka kiersi toista planeettaa, Venusta.
[muokkaa] Sojuz
-
Pääartikkeli: Sojuz
R-7-ohjuksesta kehittyi 16 kantorakettiversiota, mm. Molnija ja Sojuz. Uuden sukupolven Sojuz-ohjelman avaruusaluksen suunnittelu oli alkanut jo 1962. Sojuzin ensimmäisellä miehitetyllä koelennolla 23. huhtikuuta 1967 yksin ollut Vladimir Komarov kuoli ensimmäisenä ihmisenä avaruuslennon aikana, mikä osaltaan heikensi Neuvostoliiton mahdollisuuksia kilpajuoksussa miehitettyyn kuulentoon, kuten myös Koroljovin kuolema 59-vuotiaana 1966.
[muokkaa] Saljut
-
Pääartikkeli: Saljut
Yhdysvaltain onnistumisen jälkeen Neuvostoliitto keskittyi 1969 lähtien miehitettyihin avaruusasemiin. Ensimmäinen avaruusasema, Saljut 1 laukaistiin 19. huhtikuuta 1971. Miehistö vietti 23 päivää avaruudessa, mutta kuoli paluulennolla. Viimeiseksi Saljut-asemaksi jäi Saljut 7.
[muokkaa] Mir
-
Pääartikkeli: Mir
20. helmikuuta 1986 Neuvostoliitto laukaisi Mir-avaruusaseman perusmoduulin. Asemalla tehtiin lukuisia ennätyksiä, mm. Valeri Poljakov vietti siellä 438 vuorokautta yhtä mittaa. Asemalla vieraili yli sata ihmistä kahdestatoista maasta. Mir kestikin toimintakunnossa vielä pitkälle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseen aikaan ja se tuhoutui hallitusti ilmakehässä vasta 23. maaliskuuta 2001.
Mir 2 projekti aloitettiin helmikuussa 1976 mutta se ei koskaan valmistunut. Osa Mir 2:n moduuleista otettiin kuitenkin käyttöön Kansainvälisessä avaruuasemassa. Zarya oli ensimmäinen ja Zvezda kolmas kiertoradalle viedyistä kansainvälisen avaruuaseman osista. Pirs-telakointimoduuli on avaruuaseman kuudes moduuli kiertoradalle viety moduuli.
[muokkaa] Buran
-
Pääartikkeli: Buran
Vuodesta 1976 Neuvostoliitto kehitti myös Buran-nimistä avaruussukkulaa vastineeksi Yhdysvaltain ohjelmalle. Buran oli jonkin verran Yhdysvaltain sukkulaa kehittyneempi, mutta se laukaistiin vain kerran 1988 miehittämättömänä kiertoradalle Energija-raketilla.
