Medusan lautta
Wikipedia
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Medusan lautta (Le radeau de la Medusa) on Théodore Géricaultin vuosina 1818–1819 maalaama ranskalaisen fregatti Medusan haaksirikkoisten lauttaa kuvaava öljyvärimaalaus pellavakankaalle. Sen pinta-ala on 36 m², korkeus 4,934 m ja leveys 7,258 m.
Teos sijaitsee Louvren taidemuseossa, Pariisissa sektio Denonissa, salissa 3, Les Grands Formats (suurikokoiset teokset). Samassa näyttelyhuoneessa ovat mm. Antoine-Jean Grosin Napoleon Eylaun taistelussa (1807) ja Eugéne Delacroixin Vapaus johtaa kansaa (1830).
Kesäkuun 10. 1820 alkaen yrittäjä William Bullock esitti teoksesta tehtyä kopota Lontoon Piccadillyllä Egyptiläisessä salissa. Seuraavana vuonna Lautta matkusti Dubliniin. Bullock väitti, että teoksen näki 50 000 vierailijaa ja taiteilija sai kolmanneksen voitosta, 20 000 frangia. Ranskan valtio osti maalauksen Géricaultin kuoltua 1824 6 000 frangilla. ”Sellainen summa maksetaan nykyisin pienestä laatumaalauksesta”, Géricaultin elämäkerran kirjoittaja Charles Clément totesi vuonna 1868. Teoksessa käytetty asfaltti on herkästi hajoavassa tilassa, sitä ei voi kuljettaa. Maalauksesta tehty kopio on myöhemminkin kiertänyt eri puolilla maailmaa, muun muassa Ruotsissa vuonna 1998.
Kahdeksantoista kuukauden työn jälkeen jälkeen Medusan lautta tuli valmiiksi heinäkuussa 1819. Se ripustettiin 1 300 muun maalauskankaan kanssa Louvren vuosittaiseen uuden ranskalaisen taiteen kilpailunäyttelyyn, joka tunnettiin nimellä Salonki. Koska Medusa oli yhä poliittisesti arkaluontoinen asia, Géricault nimesi maalauksen epämääräisesti Haaksirikoksi (Scéne de Naufrage). Pelkästään maalauksen koko takasi, että se teki vaikutuksen. Mutta kuva oli liian alkuperäinen ja epämiellyttävä voittaakseen puolelleen sellaisen suosion ja hyväksymisen, jota Géricault näyttää toivoneen.
[muokkaa] Teoksen vastaanotto
Géricaultin taiteesta kirjoittaneen Lorenz Eitnerin mukaan: ”Alttarimaalausten ja kaunistelevien historiamaalausten joukossa, tämä nykyaikaisen marttyyriyden kohtaus häpäisi kaikkia sääntöjä … se asetti auktoriteetit kyseenalaisiksi, halveksi virallista nöyryyttä ja populaaria makua, eikä tarjonnut mitään kansallisylpeydelle”. Se ei ollut kristitty eikä klassikko, ei ylentävä eikä elegantti.
Vaikuttaa siltä, että useimmat Salongissa vierailleista olivat vaikutettuja, mutta kokivat sen myös vastenmielisenä. Myöskään kriitikot eivät tuntuneet tietävän, mitä sille oikein pitäisi tehdä. Oli epäselvyyttä siitä, oliko näkymä tarkoitettu palvelemaan historiallista realismia vai poliittista allegoriaa.
Mikä sen tarkoitus oli, mikä oli sen viesti? Joidenkin mielestä se oli liian tumma, liian yksivärinen, joidenkin mielestä sen väkivalta oli mautonta.
"Tämä kunnianhimoinen tuntematon on lahjakas, mutta hänen pitäisi yrittää maalata enemmän nykyajan mestarien mukaan", kirjoitti eräs arvostelija. Toinen kehotti: ”Rohkeutta Monsieur Géricault! Yrittäkää pidättäytyä innokkuudesta, joka vie teidät liian pitkälle. Sen sijaan että olette vaistomainen koloristi, yrittäkää tulla sellaiseksi. Käytännössä, kun olette vielä epätäydellinen piirtäjä, tutkikaa Davidin taidetta.”
Näyttelyn tuomaristo myönsi Haaksirikolle kultamitalin, mutta kielsi siltä korkeimman kunnian tulla valituksi Louvren kansalliskokoelmaan. Sen sijaan Géricaultille tarjottiin lohdutuspalkinto, maalata jotain Jeesuksen pyhän sydämen teemasta. Se ei ollut häntä inspiroiva aihe, mutta hän hyväksyi kohteliaisuudenosoituksen ja itselleen tyypillisellä anteliaisuudella antoi tehtävän ja palkkion salaa nuorelle taistelevalle Eugène Delacroixille, joka kyhäsi kokoon jotain, jonka Géricault sitten hyväksyi. Kuka siitä välittäisi? Tai kuka huomaisi eron?
Kuka tahansa työskentelevä taiteilija olisi ollut tyytyväinen näihin huomionosoituksiin, mutta Medusan lautan vastaanotto ei vastannut hänen unelmiaan ja hänen silmänsä alkoivat aueta Ranskan taidemaailman suhteen. Masentunut kyynisyys alkoi edetä kohti ahdistunutta hermoromahdusta.
Medusan lautta on eräs suurista eurooppalaisista tragedioista. Se on innostanut taidemaalareita, valokuvaajia, kirjailijoita ja elokuvan tekijöitä. Maalauksesta, joka kertoo epätoivosta, hylkäämisestä ja toivosta on tullut metafora. Sen totesi jo Géricaultin aikalainen, historioitsija Jules Michelet kirjoittamalla:
»Koko yhteiskuntamme on lastattu Medusan lautalle.»
[muokkaa] Viittauksia maalaukseen
Elokuva
- Iradj Azimi, Le Radeau de la Méduse, Ranskalainen elokuva 1998, pääosissa: Jean Yanne, Daniel Mesguich, Claude Jade, Philippe Laudenbach
Kirjallisuus
- Arabella Edge, The Raft, 2006, on kuvitteellinen selvitys siitä, miten maalaus syntyi Géricaultin mielessä. Kirjan amerikkalaisen edition otsikko The God of Spring, Simon & Schuster, 2007.
- Julian Barnes, A History of the World in 10½ Chapters, 1989.
- Peter Weissin romaani Die Ästhetik des Widerstands, 1975.
- Goscinny&Uderzo, Astérix Legionalainen , 1967
- Georg Kaiser, näytelmä Das Floß der Medusa, 1940–1943.
Musiikki
- Säveltäjä Hans Werner Henze, oratorio otsikolla Medusan lautta, 1968.
- The Pogues, Rum, Sodomy, and the Lash, albumin kansi, saman yhteyeen levyllä Hell's Ditch kappale The Wake of the Medusa, 1985.
Sekä lukuisa maalauksia ja valokuvia.
[muokkaa] Lähteet
- Louvren taidemuseon sivu maalauksesta (englanniksi)
- Web Museum, Paris
- Artcyclopedia
- Rupert Christiansen, The Victorian Visitors, Culture Shock in Nineteenth-Century Britain
- The Raft of the Medusa in Britain, Tate gallery
- Elokuvasta Le Radeau de la Méduse Internet Movie Database
