Martti Pihkala

Wikipedia

Martti Aleksander Pihkala (sukunimi vuoteen 1906 Gummerus, 18. tammikuuta 1882, Pihtipudas – 10. kesäkuuta 1966, Helsinki) oli kansanedustaja, joka tuli tunnetuksi 1920- ja 1930-luvulla lakkojen murtamiseen keskittyneen Vientirauha-yhtymän eli "Pihkalan kaartin" johtajana.

Martti Pihkala oli yksi Pihtiputaan rovastin Aleksander Gummeruksen pojista, hänen veljiään olivat Tampereen piispa Jaakko Gummerus, urheiluprofessori Lauri "Tahko" Pihkala ja maanviljelystalouden professori Rurik Pihkala.

Keskikoulun suoritettuaan Pihkala valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista 1903. Hän toimi tämän jälkeen opettajana Jyväskylän kuuromykkäin koulussa vuosina 1904–1920. Pihkala oli mukana jääkärivärväyksessä ja vuonna 1917 hän yhdessä veljensä Lauri "Tahko" Pihkalan kiersi Keski-Suomea ja Etelä-Pohjanmaata propagoimassa suojeluskuntien perustamisen puolesta.

Vuonna 1918 Pihkala julkaisi kirjan Minkälainen Suomi meidän on luotava? Kirjassaan hän kannatti pakkosterilointeja ja paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta keinona jalostaa suomalaista rotua ja asetti ”terveen suomalaisen talonpojan” ja yhteiskuntaluokkien välisen harmonian vastapainoksi moraaliselle rappiolle ja sosialismille.

Suomen sisällissodan jälkeen, kun erityisesti kommunistien toiminta pääsi käyntiin ja lakkojen määrä lisääntyi, työnantajajärjestöt päättivät vuonna 1920 perustaa erityisen lakkojen murtamiseen keskittyneen organisaation. Tämän Vientirauha-nimisen järjestön johtoon tuli Martti Pihkala. Järjestöllä oli listoillaan lakonmurtajia, joita voitiin tarvittaessa lähettää lakkoja murtamaan. Erityisesti Etelä-Pohjanmaalla Pihkalan organisaatio oli hyvin vahva ja siellä muun muassa Vihtori Kosola toimi Vientirauhan asiamiehenä. Tunnetuin Vientirauhan murtamista lakoista oli vuonna 1928 alkanut vuoden kestänyt satamalakko.

Pihkala oli aktiivisesti mukana myös Lapuan liikkeen toiminnassa ja hänet valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi syksyllä 1930. Lapuan liikkeen toiminnan päätyttyä 1932 Mäntsälän kapinaan Pihkala liittyi liikkeen tilalle perustettuun Isänmaalliseen kansanliikkeeseen (IKL). Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa IKL:n ja Kokoomuksen yhteistyötä kannattanut Pihkala jäi kuitenkin valitsematta.

Seuraavien vuosien aikana Pihkala vieraantui kuitenkin IKL:stä, koska puolue kansakokonaisuuden nimissä koetti lähestyä työväestöä muun muassa perustamalla oman ammattijärjestön ja tuomitsemalla lakonmurtamisen. Tämän vuoksi Pihkala erosi itse IKL:stä ja erotti Vihtori Kosolan Vientirauhan asiamiehen tehtävästä.

Vientirauhan toiminta päättyi lopullisesti vuonna 1940 talvisodan aikana työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä solmittuun tammikuun kihlaukseen. Viimeinen Pihkalan yritys vaikuttaa Suomen politiikkaan tapahtui vuonna 1944, kun hän levitti entisen presidentin Pehr Evind Svinhufvudin kanssa yhdessä tekemäänsä kirjaa Testamentti kansalleni.^lähde? Tässä kirjassa vaadittiin, että Suomi pysyisi sodassa Saksan rinnalla loppuun saakka ja tuomittiin kaikki erillisrauhapyrkimykset.

Jatkosodan päätyttyä syyskuussa 1944 Pihkala pidätettiin ja asetettiin kotiarestiin kolmeksi vuodeksi Helsingin maalaiskunnan Rekolassa omistamalleen maatilalle. Viimeiset vuotensa Pihkala vietti syrjässä politiikasta viljellen maatilaansa.

[muokkaa] Lähteet

• "Pihkala, Martti (1882–1966)", Suomen kansallisbiografia, osa 7: Negri-Pöysti. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
• Vasara, Erkki: Valkoisen Suomen urheilevat soturit Klik!-arkisto. 23.10.1997. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 3.6.2008.
• Martti Pihkala Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.