Kyhmyjoutsen
Wikipedia
| Kyhmyjoutsen | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen IUCN | ||||||||||||||
.jpg/250px-Cygnus_olor_2_(Marek_Szczepanek).jpg) |
||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||
| Cygnus olor (Gmelin, 1789) |
||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen lintu. Sen nokka on punertava ja siinä on musta "kyhmy", josta se on saanut suomenkielisen nimensäkin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Kyhmyjoutsen on 145–160 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli 210–240 cm. Seisovan linnun pää ulottuu 1,2 m:n korkeuteen. Koiras on suurempi kuin naaras. Kyhmyjoutsen on yksi suurimmista lentävistä linnuista, sillä koiras painaa yli 12 kg ja naaraskin yli 11 kg.
Kyhmyjoutsenen höyhenpeite on hohtavan valkoinen. Eri joutsenlajit voi erottaa toisistaan nokan perusteella; kyhmyjoutsenen nokka on punertavan oranssi ja kyhmy musta. Nuoren linnun höyhenet ovat harmahtavat ja nokka tummanharmaa. Kyhmyjoutsen pitää pitkää kaulaansa tavallisesti S-mutkalla, kun taas muut Suomessa tavattavat joutsenlajit pitävät kaulaansa suorana. Lentävän kyhmyjoutsenen siivistä kuuluu suhiseva ääni, muuten linnun ääntely rajoittuu sihinään ja murahteluun.
Vanhin suomalainen rengastettu kyhmyjoutsen on ollut 16 vuotta 10 kuukautta 25 päivää vanha. Euroopan vanhin oli vähintään 28 vuotta 7 kuukautta vanha saksalainen lintu.
[muokkaa] Levinneisyys
Kyhmyjoutsen on peräisin Länsi-Aasian aroilta, josta se on luontaisesti levinnyt Euroopan lauhkeille alueille. Lajin levittäytymishistoriaa on kuitenkin vaikea tutkia, sillä sitä on koristellisen ulkomuodon ja maukkaan lihan vuoksi pidetty kasvattina jo varsin pitkään. Suomessa kyhmyjoutsenta tavataan rannikkoalueilla koko Suomenlahdella, kaukana Perämerellä ja useilla sisävesillä.
Kanta Suomessa on varsin nuori. Ensimmäiset kyhmyjoutsenet tuotiin Ahvenanmaalle puistolinnuiksi, mutta linnut siirtyivät myös vapauteen ja ensimmäinen pesintä todettiin Ahvenanmaalla vuonna 1934.[1] Laji on levittäytynyt Suomessa varsin nopeasti, ja tällä hetkellä pesimäkannan kooksi arvioidaan noin 8 000 paria. Britteinsaarten kanta on noin 50 000, Venäjän 7 000–9 500 ja Turkin 11–40 paria.
Kyhmyjoutsen ei ole varsinainen muuttolintu, mutta vesistöjen jäätyminen pakottaa osan populaatioista siirtymään sulan veden alueille. Ulkonäkönsä takia kyhmyjoutsenta on istutettu muun muassa Yhdysvaltoihin, missä se on levinnyt ja lisääntyy nyt villinä. Paikoin, kuten Chesapeakelahdella, se on jo uhkana luontaisille lajeille.
[muokkaa] Elinympäristö ja ravinto
Kyhmyjoutsenenen tärkeimpiä pesimäalueita ovat lammet, järvet ja merenlahtien sekä saariston matalat rantavedet. Laulujoutsenten kannan edelleen kasvaessa Suomessa kilpailussa heikompi kyhmyjoutsen joutuu todennäköisesti luopumaan osasta pesimäpaikoistaan. Elinpaikoillaan kyhmyjoutsenet syövät lähinnä vesikasveja, joihin ne ulottuvat kätevästi pitkän kaulansa ansiosta. Poikaset syövät aluksi myös vesihyönteisiä.
[muokkaa] Lisääntyminen
Kyhmyjoutsen aloittaa lisääntymisen noin neljävuotiaana. Ne ovat pariuskollisia ja usein myös pesäpaikkauskollisia. Joutsenen pesä on korkea keko, jonka ne rakentavat keskelle matalaa järveä tai meren luodolle. Munia munitaan parin päivän välein keskimäärin neljä kappaletta. Naaras hautoo munia noin 36 päivää, ja poikaset ovat lentokykyisiä 120–150 päivän iässä. Pitkä lentokyvyttömyysaika rajoittaa kyhmyjoutsenen leviämistä Suomessa, koska poikasten täytyy olla lentokykyisiä ennen kuin vesistöt jäätyvät. Molemmat vanhemmat hoitavat pesää ja suojelevat poikasia, ja perheiden näkee usein idyllisesti ruokailevan yhdessä.
[muokkaa] Käyttäytyminen
Kuten laulujoutsenkin, on kyhmyjoutsen aggressiivinen muita joutsenia ja lintuja kohtaan. Pesää ja poikasiaan kyhmyjoutsenet suojelevat sähisemällä ja käyttäytyen uhkailevasti, mihin liittyy myös siipien pullistaminen "purjeeksi". Kyhmyjoutsenen aggressiivinen käytös muita lintuja kohtaan ja pesimäkannan nopea kasvu on herättänyt keskustelua sen metsästämisen sallimisesta. Joutsenkantaa kuitenkin säätelevät luontaisesti ankarat jäätalvet, ja pesivä kyhmyjoutsenpariskunta tarjoaa aggressiivisuudellaan suojaa myös muille linnuille.
[muokkaa] Kyhmyjoutsen kulttuurissa
-
Pääartikkeli: Joutsenet kulttuurissa
Eurooppalaisen myytin mukaan yleensä hiljainen kyhmyjoutsen laulaa todella kauniisti juuri ennen kuolemaansa. Tätä kutsutaan joutsenlauluksi. Vertauskuvallisesti myös joidenkin ihmisten on arveltu laulavan ”joutsenlaulunsa” eli tekevän viimeisen työnsä paremmin kuin aiemmat.
[muokkaa] Kuvagalleria
 Kyhmyjoutsen on saanut nimensä nokan tyvessä olevasta kyhmystä. |
 Hautova naaras pesällä. |
 Untuvikkoja. |
 Nuoren kyhmyjoutsenen höyhenpuku on ruskaeanharmaa ja nokka harmaa. |
 Laskeutuminen veteen vaatii tilaa jarrutusliu'ulle. |
 Itsensä tai poikasensa uhatuksi kokeva tai reviiriään puolustava kyhmyjoutsen nostaa siipiään ja painaa päänsä alas. Se saattaa myös sähistä. |
 |
 Klassinen kuva joutsenesta, kaula sopivassa asennossa |
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Hautala, H. & Suominen, T.: Laulujoutsen, s. 26. Otava, 1991. ISBN 951-1-11576-6.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1987: Knölsvanens expansion i Österbotten fortsätter. - Lintumies 4.1987 s. 265. LYL.
- Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1987: The Mute Swan Cygnus olor in Ostrobothnia in 1970-1986. - ornis Fennica 64:27-29.
- Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1991: Fortsatt framgång för knölsvanen i Kvarken. - Lintumies 3.1991 s. 138-139. LYL.
- Tenovuo, Rauno 1961: Knölsvanen (Cygnus olor) invandrar till sydvästra Finland. - Nordenskiöld-Samfundets tidskrift 26-37.
- Tenovuo, Rauno 1975: Kyhmyjoutsen Lounais-Suomen asukkaana. - Suomen Riista 26:5-13.
- Tenovuo, Rauno 1976: The Mute Swan (Cygnus olor) in Finland. - Ornis Fennica 53:147-159.
- Ulfvens, Johan 1993: Breeding habitat characteristics in a newly established population of the Mute Swan Cygnus olor on the Finnish west coast. - Ornis Fennica 70:106-109.
