Itsesensuuri
Wikipedia
Itsesensuuri on julkaisijan itsensä harjoittama sensuuri tai pidättyvyys valtiollisesti arkaluonteisten mielipiteiden ilmaisussa.[1] Laajemmin se voidaan myös määritellä omien tekojen tai lausuntojen rajoittamiseksi välttyäkseen muiden loukkaamiselta tai ärsyttämiseltä ilman, että tätä olisi virallisesti ilmoitettu välttämättömäksi.[2]
On esitetty näkemyksiä, joiden mukaan itsesensuuria esiintyy näkymättömänä ja rakenteellisena yhteiskunnassa. Mediatutkija Peter Phillips viittaa aiheesta kirjoittaessaan Edward Hermanin ja Noam Chomskyn erityisesti Yhdysvaltojen mediaa koskeviin tutkimuksiin, joiden mukaan markkinatalousyhteiskunnassa oleva media heijastaa omistajiensa sekä mainostajien arvoja ja mielipiteitä.[3]
Itsesensuurikeskustelua on viime vuosina myös käyty kulttuurillisen ja uskonnollisen hienotunteisuuden tiimoilta, esimerkiksi tanskalaisen Jyllands-Posten julkaistua pilakuvia profeetta Muhammadista talvella 2006. Suomessa oululainen kulttuurilehti Kaltio julkaisi verkkosivuillaan Muhammed-pilapiirrosjupakkaa käsitelleen sarjakuvan, minkä seurauksena lehden hallitus erotti päätoimittaja Jussi Vilkunan. Tapahtumien seurauksena Frankfurter Allgemeine Zeitung kutsui 2.3.2006 Suomea maaksi, jossa: "...valitettavasti on pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne."[4].
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kielitoimiston sanakirja
- ↑ Cambridge Advanced Learner's Dictionary
- ↑ http://www.thirdworldtraveler.com/Project%20Censored/SelfCensorMediaElite_PC.html Peter Phillips et al. - Self-censorship and the Homogeneity of the Media Elite
- ↑ [http://www.islamfaz.de/2.3.06Archiv.htm Frankfurter Allgemeine Zeitung: Finnen machen keine Witze, 2.3.2006 (ilmainen arkistokopio)