Fables of the Reconstruction
Wikipedia
Fables of the Reconstruction R.E.M. |
||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Nauhoitettu | maaliskuu 1985 | |
Julkaistu | 10. kesäkuuta 1985 | |
Tuottaja(t) | Joe Boyd | |
Tyylilaji | vaihtoehtorock, college rock | |
Kesto | 39:44 | |
Levy-yhtiö | I.R.S. Records | |
R.E.M.:n muut julkaisut | ||
Reckoning 1984 |
Fables of the Reconstruction 1985 |
Lifes Rich Pageant 1986 |
Fables of the Reconstruction on vuonna 1985 julkaistu R.E.M.:in kolmas studioalbumi. Huolimatta kahden ensimmäisen albumin saamasta ylistävästä kritiikistä yhtye päätti uudelle levylleen vaihtaa tuottajaa ja äänityspaikkaa . Alkuvuonna 1985 R.E.M. matkusti Lontooseen äänittämään uutta albumiaan Joe Boydin tuottamana. Etelävaltioiden kulttuurista vaikutteita ammentanut Fables Of The Reconstruction syntyi ristiriitaisten tunnelmien vallitessa. Myöhemmin yhtye on myöntänyt Lontooseen menon olleen virhe, joka lähes hajotti yhtyeen. Kriitikot kuitenkin ylistivät albumia ja myynnillisesti yhtye nousi jälleen ylöspäin.
Ilmestyessään Fables of the Reconstruction saavutti sijan 28 Yhdysvaltojen albumilistalla (myi kultaa vuonna 1991). Isossa-Britanniassa sijoitus oli parhaimmillaan 35.. Tästä huolimatta R.E.M. ei saanut vielä ensimmäistä suurta radiohittiään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Levyn nimi
Albumin nimi on sen kanteen kirjoitettu kokonaisuudessaan vaihtoehtoisesti joko Fables of the Reconstruction of the Fables of the Reconstruction... tai Reconstruction of the Fables of the Reconstruction of the Fables.... Nimi on albumin kanteen kirjoitettu niin, että kumpikin tulkintatapa on mahdollinen. Fanien keskuudessa levystä käytetään usein lyhyttä nimeä "Fables".
[muokkaa] Kappalelistaus
Kaikki laulut Bill Berry, Peter Buck, Mike Mills ja Michael Stipe paitsi "Old Man Kensey" R.E.M. ja J. Ayers.
- "Feeling Gravitys Pull" – 4:51
- "Maps and Legends" – 3:10
- "Driver 8" – 3:23
- "Life and How To Live It" – 4:06
- "Old Man Kensey" (J. Ayers, Berry, Buck, Mills, Stipe) – 4:08
- "Cant Get There from Here" – 3:39
- "Green Grow the Rushes" – 3:46
- "Kohoutek" – 3:18
- "Auctioneer (Another Engine)" – 2:44
- "Good Advices" – 3:30
- "Wendell Gee" – 3:01
Euroopan CD-version (1992) bonuskappaleet:
- "Crazy" - 3:00
- "Burning Hell" - 3:48
- "Bandwagon" - 2:12
- "Driver 8" (live) - 3:20
- "Maps And Legends" (live) - 3:14
[muokkaa] Singlet
single | julkaisupäivä | maa | formaatti | listasijoitus |
Can't Get There From Here | 11. kesäkuuta 1985 | Yhdysvallat | 7" | - |
Can't Get There From Here | 8. heinäkuuta 1985 | Iso-Britannia | 7"/12" | - |
Driver 8 | 3. syyskuuta 1985 | Yhdysvallat | 7" | - |
Wendell Gee | 7. lokakuuta 1985 | Iso-Britannia | 7"/12" | - |
[muokkaa] Soittajat
- Bill Berry – rummut
- Peter Buck – kitara
- Mike Mills – basso
- Michael Stipe – laulu
- David Bitelli – saksofoni
- Jim Dvorak – trumpetti
- David Newby – sello
- Camilla Brunt – viulu
- Philippa Ibbotson – viulu
- Pete Thomas – saksofoni
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Rob Jovanovic and Tim Abbott - Adventures in Hi-Fi: The Complete R.E.M.