Erkki Laine
Wikipedia
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Suomi | |||
Miesten jääkiekko | |||
Olympialaiset | |||
Hopeaa | Calgary 1988 | jääkiekko |
Erkki Laine (s. 13. syyskuuta 1957 Lahti) on suomalainen entinen jääkiekkoilija. Pelipaikaltaan hän oli hyökkääjä.
Lahti aloitti uransa I-divisioonassa Lahden Reippaassa kaudella 1975–1976. Seuraavalla kaudella Reipas nousi SM-liigaan. Laine pelasi Reippaassa vuoteen 1978 saakka, jolloin siirtyi Ruotsin Elitserienin Leksandiin. Hän voitti Elitserienin maalikuninkuuden keväällä 1981. Vuonna 1982 hän palasi Reippaaseen kahdeksi kaudeksi, joiden jälkeen siirtyi takaisin Ruotsiin Färjestadin riveihin. Hän pelasi Färjestadissa kevääseen 1988 voittaen jälleen maalikuninkuuden vuonna 1985. Vuonna 1988 hän siirtyi Saksan Bundesliigaan Berlin Capitalsiin ja seuraavalla kaudella Sveitsin Davosiin. Hän kuitenkin palasi Sveitsistä Reippaaseen vielä saman kauden aikana. Hän pelasi Reippaassa vuoteen 1995 saakka, jonka jälkeen lopetti uransa.
Yhteensä Laine saalisti SM-liigan runkosarjassa 324 ottelussa 185 maalia ja 124 syöttöä eli yhteensä 309 tehopistettä. Maajoukkueurallaan hän edusti Suomea olympialaisissa 1984 ja 1988. Jälkimmäisissä kisoissa Suomi otti ensimmäisen jääkiekon arvomitalinsa voittamalla olympiahopeaa.
Laineen tytär Emma on tennisammattilainen.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Erkki Laine Eurohockey-sivustolla (englanniksi)