Béla Bartók
Wikipedia
Béla Bartók de Szuhafő (25. maaliskuuta 1881, Nagyszentmiklós, Transilvania – 26. syyskuuta 1945, New York) oli unkarilainen säveltäjä, pianisti ja itäeurooppalaisen kansanmusiikin kerääjä. Hän oli yksi etnomusikologian, ei-länsimaisten kulttuurien musiikin tutkimuksen, uranuurtajista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Bartók kasvoi suur-Unkarin alueella, joka on osa Trianonin rauhassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen jaettua Itävalta-Unkarin keisarikuntaa. Hänen syntymäpaikkansa Nagyszentmiklós jäi Romanian puolelle (romaniaksi Sânnicolau Mare). Bélan isän kuotua vuonna 1888 hänen äitinsä Paula vei perheen mukanaan Vinogradivin kaupunkiin (unkariksi Nagyszöllös, nykyisessä Ukrainassa) ja myöhemmin Prešporokiin (unkariksi Pozsony, nykyinen Bratislava) kotimaahansa Slovakiaan. Kun Tšekkoslovakia syntyi vuonna 1918, Béla ja hänen äitinsä jäivät eri puolille rajaa.
[muokkaa] Varhainen musiikkiura
Bartók opiskeli pianonsoittoa István Thomanin ja sävellystä János Koesslerin opissa Budapestin musiikkiakatemiassa. Siellä hän tapasi Zoltán Kodályn, jonka kanssa he yhdessä keräsivät alueen kansanmusiikkiperinnettä. Tämä tuli vaikuttamaan suuresti Bartókin tyyliin. Aiemmin Bartókin käsitys unkarilaisesta kansanmusiikista oli perustunut mustalaismelodioihin, joita löytyi Franz Lisztin musiikista. Vuonna 1903 Bartók oli säveltänyt suuren orkesteriteoksen Kossuth vuoden 1848 vallankumouksen sankarin Lajos Kossuthin kunniaksi, jossa hän käytti tällaisia mustalaismelodioita.
[muokkaa] Musiikilliset vaikutteet
Kun Bartókille avautui unkarilaisten kansanlauluperintö, joka poikkesi Lisztin mustalaismelodioista, joita hän oli tottunut pitämään todellisena Unkarin kansanmusiikkina, hän alkoi sisällyttää kansanmusiikkia tuotantoonsa. Hän sävelsi myös omia kappaleita kansanmusiikin tyyliin ja sisällytti perinteisiä rytmimalleja musiikkiinsa.
Also Sprach Zarathustran ensi-illassa vuonna 1902 Bartókin tapaaman Richard Straussin musiikilla oli suurin vaikutus Bartókin musiikkiin. Tämä uusi tyyli näkyi hänen musiikissaan seuraavina vuosina. Bartók oli luomassa uraa pianistina, kun hän vuonna 1907 päätyi musiikin professoriksi musiikkiakatemiaan. Tämä salli hänen pysyä Unkarissa, kun hänen pianistina olisi pitänyt kiertää Eurooppaa konsertoimassa. Se myös mahdollisti sen, että Bartók saattoi kerätä uutta lauluperinnemateriaalia erityisesti Transilvaniasta. Samalla hänen musiikkiinsa tuli vaikutteida Claude Debussyn musiikista, jota Kodály oli tuonut mukanaan Pariisista. Hänen suuret orkesteriteoksensa edustivat edelleen Johannes Brahmsin ja Straussin tyyliä, mutta hän sävelsi useita pieniä pianokappaleita, joista näkyy hänen kiinnostuksensa kansanmusiikkiin. Luultavasti ensimmäinen kappale, jossa selvästi näkyy tämä uusi kiinnostuksen kohde, on Jousikvartetto no. 1 (1908), jossa on paljon kansanmusiikkielementtejä.
[muokkaa] Keski-ikä ja ura
Vuonna 1909 Bartók nai Márta Zieglerin. Heidän poikansa Béla nuorempi syntyi vuonna 1910.
Vuonna 1910 Bartók sävelsi hänen ainoaksi oopperaksi jääneen teoksen Herttua Siniparran linna, joka oli omistettu hänen vaimolleen Mártalle. Hän asetti sen ehdolle Unkarin taidekomission palkinnosta, mutta komissio hylkäsi kappaleen suoralta kädeltä "esittämiskelvottomana". Oopperaa ei ollut esitetty ennen vuotta 1918, jolloin hallitus painosti poistamaan libreton kirjoittajan Béla Bálazs:n nimen ohjelmasta hänen poliittisten näkemystensä takia. Bartók ei tähän suostunut, vaan perui lopulta oopperan. Lopun elämäänsä Bartók suhtautui varautuneesti Unkarin hallitukseen ja sen instituutioihin, vaikka rakastikin edelleen tämän kansanmusiikkia.
Taidekomission tuottaman pettymyksen jälkeen Bartók sävelsi hyvin vähän seuraavina vuosina. Hän keskittyi mieluummin kansanmusiikin keräämiseen ja sovittamiseen Keski-Euroopassa, Balkanilla ja Turkissa. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen esti Bartókia kuitenkin jatkamasta tutkimusmatkoja Eurooppaan, joten hän palasi sävellystyöhön. Hän kirjoitti baletin Puinen prinssi vuosina 1914–16 ja Jousikvarteton no. 2 1915–17. Juuri Puinen prinssi oli Bartókin ensimmäinen kansainvälinen läpimurto.
Tämän jälkeen Bartók työsti uutta oopperaa Ihmeellinen mandariini, jossa oli vaikutteita Igor Stravinskin, Arnold Schoenbergin ja Richard Straussin musiikista. Tämän jälkeen tulivat Bartókin kaksi viulusonaattia, jotka ovat hänen harmonisesti ja rakenteellisesti monimutkaisimpien kappaleidensa joukossa. Vuosina 1927–28 hän kirjoitti kolmannen ja neljännen jousikvartettonsa, joita pidetään maailman parhaimpina jousikvartettoina. Näiden vuosien jälkeen Bartók palasi yksinkertaisempaan harmoniakieleen. Jousikvartetto no. 5 on tässä mielessä hiukan perinteisempi. Kuudennen ja viimeisen jousikvartettonsa Bartók kirjoitti vuonna 1939.
Ihmeellinen mandariini aloitettiin vuonna 1918, mutta sitä ei esitetty ennen vuotta 1926 seksuaalisen sisältönsä vuoksi. Se oli rähjäisen moderni tarina prostituutiosta, murhista ja ryöstöistä.
Bartók erosi Mártasta vuonna 1923, ja nai piano-oppilaansa Ditta Pásztoryn. Hänen toinen poikansa Péter syntyi vuonna 1924. Péterin musiikkiopintoja varten Bartók alkoi säveltää kuusiosaista pianoteossarjaa Mikrokosmos. Se on suosittu nykyäänkin pianonsoiton opiskelijoiden keskuudessa, ja jäi hänen viimeiseksi Euroopassa säveltämäkseen kappaleeksi.
[muokkaa] Toinen maailmansota ja uran loppu
Vuonna 1940 toisen maailmansodan sytyttyä ja poliittisen tilanteen kiristyessä Bartók koki yhä enemmän tarvetta paeta Unkarista.
Bartók oli äärimmäisen natsivastainen. Natsien noustua valtaan Saksassa, Bartók kieltäytyi konsertoimasta siellä ja vaihtoi saksalaisen kustantajansa toiseen. Hänen liberaalit näkemyksensä (joita ilmensivät Herttua Siniparran linna ja Ihmeellinen mandariini) tuottivat Bartókille monenlaista harmia Unkarin oikeiston suunnalta.
Lähetettyään ensin käsikirjoituksensa maasta, Bartók muutti vastahakoisesti USA:han Ditta Pásztoryn kanssa. Péter Bartók seurasi heitä vuonna 1942 ja liittyi myöhemmin Yhdysvaltain laivastoon. Béla Bartók nuorempi jäi Unkariin.
Bartók ei ollut kotonaan Yhdysvalloissa ja hänellä oli vaikeuksia säveltää siellä. Hän ei myöskään ollut kovin tunnettu USA:ssa ja hänen musiikkinsa kiinnosti vain harvoja. Bartók vaimoineen elätti itsensä konsertoimalla. Välillä he saivat apurahan Jugoslavian kansanlaulujen tutkimukseen, mutta siltikin talous ja terveys horjuivat.
Bartókin viimeiseksi teokseksi olisi hyvinkin voinut jäädä Jousikvartetto no. 6, ellei Serge Koussevitsky olisi tilannut Bartókia säveltämään Konserttoa orkesterille (Bartókin suosituin teos, mikä myöhemmin helpotti taloudellista ahdinkoa). Toinen toimeksianto oli Yehudi Menuhiniltä Sonaatti sooloviululle. Tästä Bartók sai uuden innostuksen säveltämiseen, ja hän sävelsi Pianokonserton no. 3 (lukuun ottamatta Serlyn täydentämää 17 viimeistä tahtia) ja aloitti työstää Alttoviulukonserttoaan.
Béla Bartók kuoli New Yorkissa leukemiaan. Hänen alttoviulukonserttonsa jäi keskeneräiseksi, ja sen viimeisteli postuumisti hänen oppilaansa Tibor Serly. Serly orkestroi myös 3. Pianokonserton 17 viimeistä tahtia Bartókin antamien ohjeiden mukaan, ja lisäili esitysohjeita, joita Bartók ei itse ehtinyt tehdä.
Bartók haudattiin ensin New Yorkiin, mutta kommunismin romahdettua Unkarissa vuonna 1988 hänen jäänteensä siirrettiin Budapestiin, jossa hänen siunattiin uudelleen hautaan.
[muokkaa] Merkittävimmät teokset
[muokkaa] Orkesterimusiikki
- kolme pianokonserttoa
- kaksi viulukonserttoa
- alttoviulukonsertto
- Konsertto orkesterille (1942–43, uudelleenkirjoitettu 1945)
[muokkaa] Kuoromusiikki
[muokkaa] Kamarimusiikki
- Sonaatti kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille
- Musiikkia jousille, lyömäsoittimille ja celestalle
- kuusi jousikvartettoa
- kolme viulusonaattia
[muokkaa] Piano
- Allegro barbaro (1911)
- Sonatina (1915)
- Romanialaisia kansantansseja (1915)
- Sonaatti (1926)
- Mikrokosmos (1926, 1932–39)
[muokkaa] Näyttämömusiikki
- Herttua Siniparran linna, ooppera
- Ihmeellinen mandariini, baletti
- Puinen prinssi, baletti
