Yhteys-liike
Wikipedia
Yhteys-liike on vuonna 2003 perustettu suomalainen kirkkojen rajat ylittävä solidaarisuus- ja tukiryhmä, joka puolustaa ja edistää ihmisarvoista ja kristillistä tapaa suhtautua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöryhmiin, vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistön syrjintää yhteiskunnassa ja kirkoissa sekä edistää asiallista ja eri osapuolia kunnioittavaa keskustelua ja vuorovaikutusta. Yhteys-liikkeen tavoitteet ovat ne, että homo- ja lesboparien kodit siunataan pyydettäessä, myös kirkoissa työskentelevät homot ja lesbot voivat halutessaan rekisteröidä parisuhteensa pelkäämättä seurauksia ja että kirkoissa ryhdytään toimiin, jotta homo- ja lesboparit halutessaan voivat saada rekisteröidylle parisuhteelleen kirkollisen siunauksen.
Vuonna 2007 Suomen evankelisluterilainen kirkko on myös yhä enenevässä määrin kehittänyt toimintaansa Yhteys-liikkeen viitoittamaan suuntaan. Kirkko on järjestänyt kaksi seminaaria aiheesta Kirkko ja homoseksuaalisuus, samoin kuin palkinnut Vuoden papin arvonimellä pastori Leena Huovisen, joka tunnetaan aiemmasta toiminnastaan korkeakoulupastorina, urheilupastorina ja siitä, että siunasi rekisteröidyn naisparin pyydettäessä. Kirkko ei kuitenkaan ole välttynyt kritiikiltä ja sisäisiltä ristiriidoilta seksuaalivähemmistöjen lähentymispyrkimyksissään, sillä useat konservatiiviset tai fundamentalistiset kristityt pitävät homoseksuaalisuuden toteuttamista Raamatun ja kristillisen perinteen vastaisena.
Yhteys-liikkeen taustajärjestönä toimii Ekumeeninen Yhteys-liikkeen tuki ry.