ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Varpasalo – Wikipedia

Varpasalo

Wikipedia

Varpasalo on saari Rääkkylän kunnassa, Itä-Suomessa.

Lisäksi Varpasalo on myös kylä, paremmin sanottuna asutuskeskittymä saaren keskiosassa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Saaresta

Saarella on pinta-alaa noin 28 neliökilometriä, se onkin Suomen 14. suurin sisävesisaari. Se kuuluu Oriveden vesistöön. Varpasaloa ja sen naapurisaarta Oravisaloa erottaa noin 500 metriä leveä ja kaksi kilometriä pikä Ihalansalmi. Saaresta yli puolet on metsää ja kallioperä on liuskekiveä.

[muokkaa] Historia

Varpasalon ensimmäiset asukkaat olivat Matti Tolvanen ja Pekka Lempinen vuodelta 1637. Silloin heidät luettiin oravisalolaisiksi, mutta jo 1638 kylä mainitaan itsenäisenä. Vuonna 1697 saaressa oli neljä talollista. 1700-luvulla saari jaettiin kahtia Liperin ja Kiteen kesken, suunnilleen kaskeltä. 1850-luvulla Varpasalo liitettiin kokonaan uuteen Rääkkylän kuntaan, vaikka Liperi hanketta vastusti. Asia kävi senaatissa asti. 1880-luvulla ryhdyttiin pohtimaan saareen kansakoulua, mutta varpasalolaisten vastustuksen takia saareen saatin kansakoulu vasta 1910-luvulla. Vanha koulu paloi 1930-luvulla, ja tilalle rakennettiin uusi. Jatkosodan aikana saaren eteläosiin kaivettiin panssarikiviesteitä, jotka kuuluvat Salpa-linjaan.

Enimmillään Varpasalossa oli asukkaita 1950-luvulla, noin 200 henkeä. Sinä vuosikymmenenä saatiin myös Ihalansalmeen lossi. Sen jälkeen väkimäärä kääntyi laskuun. Kyläkoulu lopetti toimintansa 1970-luvun puolivälissä.

Ihalansalmeen rakennettiin lossin tilalle silta 2000.

[muokkaa] Kylät (asutuskeskittymät)

Leskelä, Kähkölä, Pitkäniemi, Riihilahti, Varpasalo

[muokkaa] Elinkeinoja, toimintaa ja muuta

Asukkaita saaressa on noin sata. Saaressa on useita maatiloja, saha, siitasienikasvatusta ja muita yrityksiä. Usea Varpasalon asukas on eläkeläinen. Saarella on oma 4H-kerho, nuorisoseura ja marttakerho, jotka järjestävät joskus tempauksia.

Rääkkylän nykyinen kunnanjohtaja Yrjö Eronen on kotoisin Varpasalosta.

[muokkaa] Nähtävyyksiä

Varpasalossa on Voiniemen vanha kivinavetta. Se on rakennettu 1851 ja sen suunnittelija E.B.Lohrmann on suunnitellut myös Rääkkylän kirkon.

[muokkaa] Lähteet

  • Pekka Kauppinen: Pitäjä rajojen mailla
  • Suomen Kuvalehti: Näe ja koe Suomi


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -