Vankiselli
Wikipedia
Vankiselli on yhdelle tai yleensä korkeintaan muutamalle vangille tarkoitettu vankilan asuinhuone, vangin koti. Suomen sana selli perustuu latinan sanaan cella, joka tarkoittaa komeroa, koppia tai kammiota.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Sellejä edelsivät vankiloissa 1800-luvulle saakka yhtenäishuoneet. 1800-luvun lopulta lähtien alettiin rakentaa sellivankiloita. Suomen ensimmäinen sellivankila oli Hämeenlinnassa, Hämeen linnan yhteydessä. Vuonna 1871 rakennettu vankila toimii nykyisin vankilamuseona.
Sellivankilan kehittäminen liittyi muuttuneeseen käsitykseen vankilan tehtävästä. Korkeintaan muutamalle vangille tarkoitetut sellit oli tarkoitettu luomaan olosuhteita, joissa vanki voisi tuomionsa kuluessa rangaistuksen kärsimisen ohella myös parantua, tulla jälleen yhteiskuntakelpoiseksi.
[muokkaa] Sellityyppejä
Hämeenlinnan vanhan lääninvankilan sellit ovat kooltaan 2,3 x 3,5 m ja ne avautuvat kerroksittain keskushalliin, joka heijastaa panoptikon-ideaa vankilan yleisrakenteessa. Tästä vankilasta löytyy seuraavanlaisia sellejä:
Vankilaan tullessaan vanki joutui ensimmäiseksi matkaselliin. Matkaselliin on majoittuneena useampi vanki ja sen ovet pidetään aina lukittuina. Myös tie vapauteen kulki matkasellin kautta, jossa vanki vietti viimeisen vankilayönsä.
Pienikokoisissa yöselleissä viettivät yönsä ne vangit, jotka päiväsaikaan tekivät työtä vankilan työhuoneilla.
Päiväsellit ovat isompia ja niissä vangit tekivät myös työtä. 1960-luvulta lähtien sellissä tehtävästä työstä pyrittiin luopumaan ja siirtämään se erillisiin työtiloihin. Aikaisemmin päiväsellin sänky oli seinälle nostettavaa mallia symboloiden sitä, että päiväsaikaan oli työskenneltävä.
Pimeä selli oli tarkoitettu kurinpidollisia rangaistuksia varten. Tätä sellimuotoa ei Suomessa enää käytetä.
Lisäksi on olemassa varsinainen eristysselli eli rundi, johon saattaa joutua sääntörikkomusten takia.
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Lahtinen, Jouko ym.: Kalterimaisema : näköaloja vankilamuseon kävijälle. Hämeenlinna: Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, 1998. ISBN 952-9525-11-7.
