Utasen voimalaitos
Wikipedia
Utasen voimalaitos sijaitsee Utajärvellä. Se valmistui vuonna 1956 ja rakentaja oli Oulujoki Osakeyhtiö. Voimalaitoksen ja sen lähellä olevat rakennukset on suunnitellut arkkitehti Aarne Ervi. Voimalan pudotuskorkeus on 15,7 metriä ja teho 55 MW.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Voimalaitoksen perustamisen lähtökohdat
Vuonna 1946 laaditun Oulujoen porrastussuunnitelman mukaan oli Pyhäkosken ja Niskakosken koskijaksojen välinen noin 16 metrin putouskorkeus jaettu kahden suunnitellun voimalaitoksen, Utakosken ja Sotkakosken, kesken. Utakosken voimalaitos oli suunniteltu Utajärven suvannon yläpäähän, jolloin sen putouskorkeudeksi olisi tullut 11 metriä. Utajärven ja Sotkajärven välinen noin 5 metrin putous olisi otettu talteen Sotkakosken laitoksen avulla. Oulujoen rakentamisen edistyessä ja rakennuskustannusten jatkuvasti noustessa ryhdyttiin Sotkakosken suunnitelman taloudellisuutta tarkastelemaan perusteellisesti. Esitettiin sellainen rakentamisvaihtoehto, että Utajärven läpi kaivettaisiin alakanava Sotkajärveen asti, jolloin Nuojualammen ja Sotkajärven välinen putous voitaisiin käyttää hyväksi nyt Utaseksi nimetyssä laitoksessa. Vielä Oulujoen rakentamisen alkuvuosina ei tällaista maansiirtotyötä, jota Utasen 12 kilometrin pituinen alakanava merkitsi 7 miljoonan kuutiometrin kokonaismassoineen, olisi voitu ottaa vakavana vaihtoehtona huomioon. Kun 1950-luvulle tultaessa oli yhtiö saanut jo kokemusta suurista maansiirtotöistä Jylhämän ja Oulujärven säännöstelyn rakentamisessa, jolloin maansiirto- ja louhintatekniikka kehittyi kumouksellisella tavalla koneiden suurentuessa ja niiden käytön laajentuessa, ei suureen alakanavatyöhön ryhtymistä enää voitu pitää uhkayrityksenä. Ratkaisua edelsi pitkälliset kustannusvertailut mm. Yhdysvaltain suurilta louhoksilta hankittuihin tietoihin. Tuloksena oli suunnitelma, jonka mukaan Utasen ylävesi padotaan niin korkealle, että Nuojuan alapuolisten Kurenkosken, Ahmaskosken ja Utakosken putoukset saadaan käyttöön ja Sotkakosken putous saadaan talteen laskemalla alavettä pitkän alakanavan avulla.
[muokkaa] Rakentamisen aloittaminen
Utasen alustavat rakennustyöt aloitettiin vuoden 1952 lopulla työnaikaisten asuin- ja huoltorakennusten rakentamisella. Seuraavana vuonna aloitettiin varsinaiset voimalaitoksen rakennustyöt. Työpatoja rakennettaessa käytettiin tehokkaasti hyväksi tilannetta, jolloin pääsiäspyhinä Utasen kohdalla joenuoma oli lähes kuiva. Työpato syntyi melkeinpä kuin tyhjästä muutaman pyhäpäivän aikana. Ennen vuoden loppua oli patopilarien betonointi noussut tarpeeksi korkealle ja pohjoispuolinen osa patoa valmiiksi, niin että virtaus voitiin siirtää kulkemaan pohjia myöten auki olevien tulva-aukkojen kautta ja päästiin aloittamaan eteläisen työpadon teko. Koneistot tilattiin kotimaisilta valmistajilta, Tampella toimitti turbiinit ja Strömberg generaattorit.
Keväällä 1954 päästiin käsiksi suururakkaan, alakanavan rakentamiseen, jota varten oli ensin saatava alueita kuiville työpatojen sisään. Ensimmäinen työpato käsitti noin 4 km pitkän alueen koneasemalta alavirtaan päin. Se saatiin aikaan nostamalla tulevan alakanavan kohdalta vedenalaisena työnä irtomaata työpadoksi. Kun alue oli saatu kuiville, voitiin loput irtomaat poistaa ja tämän jälkeen aloittaa kalliolouhinta näin paljastuneen kallion pinnalta. Toinen työpiste avattiin alakanavan alapäässä kuivalla maalla Saviniemeen, jossa kanavalinja siirtyi jokiuoman poikki pohjoisrannalle. Maamassojen parissa ahersivat yhtiön suurimmat kaivinkoneet, 6 m³ kauhalla varustettu Marion 7400 ja Bucyrus 200W 4 m³ kauhoineen. Nämä satoja tonneja painaneet koneet eivät liikkuneet telaketjuilla, vaan pintapaineen pienentämiseksi ne "kävelivät" eteenpäin pinta-alaltaan laajoilla "tassuilla", jotta ne olisivat pysyneet pinnalla myös huonomman kantavuuden mailla.
[muokkaa] Louhintatyöt
Kun päästiin itse kalliolouhintaan käsiksi, olivat hyvä kekseliäisyys ja luova työmenetelmien kehittäminen tarpeen. Täysin selvää oli, että entisillä kallionirroitus- ja kuormausmenetelmillä ei ole paljon käyttöä, kun edessä on 4 miljoonan kuutiometrin louhintaurakka. Räjäytyskentät kasvoivat laajuudeltaan ja olivat useiden tuhansien kuutiometrien suuruisia. Tämä myös nopeutti työtä, sillä näin saatiin räjäytyskertojen lukumäärä pienennetyksi ja räjäytysten muulle työlle aiheuttamia keskeytyksiä vähennetyksi. Kun kysymyksessä olivat näinkin voimakkaat räjäytykset, ei ollut mahdollista ajatellakaan kenttien peittämistä ympäristön suojaamiseksi, vaan ympäristöstä oli siirrettävä pois kaikki vahingoittumiselle altis materiaali. Kun louhinta eteni lähemmäksi Utajärven kirkonkylän asutusta, tulivat myös lähistön asukkaat loukkaantumisvaaraan, jonka vuoksi heille maksettiin "paukkurahaa", ts. he suostuivat lähtemään suojaan, kun räjäytyksestä ilmoitettiin.
[muokkaa] Käyttöönotto
Vuoden 1956 loppupuolella alkoi alakanavatyön loppukiri, jonka tuloksena vesi voitiin johtaa alakanavaan. Päästiin aloittamaan ensimmäisen koneiston koekäyttö. Koneiston kytkeminen voimajohtoverkkoon tapahtui 19.11.1956. Loppuvuoden aikana tehtiin alakanavassa vielä lopputöitä, poistettiin työpatojen jäännöksiä yms. Mutta ympäristön siivous- ja maisemanhoitotöitä tehtiin vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Toinen koneisto saatiin kiinni verkkoon vielä vuoden 1956 lopulla 29.12 ja kolmas seuraavana kesänä 3.6.
[muokkaa] Lähteet
Vasala Paavo: Vesivoimaa Oulujoesta 50 vuotta, s. 42–46, 120, 293. Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva 1991. ISBN 952-90-2754-0
Koordinaatit:
