Turun vankila
Wikipedia
Turun vankila (ent. Lounais-Suomen Vankila) perustettiin 1.6.2003 yhdistämällä entinen Turun Keskusvankila eli Kakola ja Turun Lääninvankila. Se kuuluu Länsi-Suomen aluevankilan alaisuuteen. Syyskuussa 2007 vankila muutti Turun Saramäkeen. Tätä ennen vankila toimi historiallisella Kakolanmäellä lähellä Turun keskustaa.
[muokkaa] Vanha vankila
Vankilan vanhat rakennukset ovat pääosin 1800-luvun jälkipuoliskolta. Graniittista päärakennusta rakennettiin kahdeksan vuotta, ja se valmistui vuonna 1853. Lääninvankilan rakennus valmistui vuonna 1890.
Välillä sotaväen kasarmina toiminut laitos otettiin uudelleen vankilakäyttöön vuonna 1859. Vankipaikkoja oli noin 350, mutta vankeja laitokseen oli sijoitettu yli 400. Vanhan Keskusvankilan tiloissa vain noin puolessa selleistä oli sisävessa. Lääninvankilan selleissä ei wc:tä ollut.
Suojeltujen rakennusten tuleva käyttö on vielä auki. Turun kaupunki suunnittelee vankilan läheisyyteen uusia asuintaloja. Kesällä 2008 Kakola avautuu ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle, kun Kakolassa aloitetaan opastetut yleisökierrokset.
[muokkaa] Uusi vankila
Turun uusi vankila avattiin syyskuussa 2007 Saramäkeen. Uusi vankila edustaa viimeisintä turvatasoa, ja siellä on noin 350 vankipaikkaa[1].
[muokkaa] Lähteet
Koordinaatit: